Kategoria: Ajankohtaista

Liiga-ennakko: suosikit

Suurseura HIFK omaa jälleen, kuten totuttua huikean materiaalin ja tällä kaudella lähtee sen myötä jopa suosikkina matkaan. Kestomenestyjä Tappara pelasi surkean viime kauden, mutta vahvistui kesällä ja HIFK:n kovin kirittäjä.

1. HIFK

HIFK pelasi lähes odotetun vahvan viime kauden, vaikka kärsikin paljon loukkaantumisista. Vetovastuuseen tuli Pikkaraisen tilalle kesällä seuralegenda Ville Peltonen, joka aiemmin valmensi Sveitsissä ja Saksan maajoukkueessa. Avainpelaajia lähti liuta: Sallinen, Leskinen, Kousa, Lundell ja Borgström. Huomionarvoista on se, että miehet pystyivät kuitenkin viime kaudella pelaamaan vain noin 50 - 75 % otteluista. Tulopuolellakin on yhtä kovia tekijöitä: Palola, Paajanen, Koivistoinen ja Innala. Maalivahtiosasto vahvistui hieman, kun toissakaudella Tapparassa mainiosti torjunut Garteig tuli Tuohimaan tilalle.

Kaiken kaikkiaan HIFK vahvistui kesällä hieman ja lähtee kauteen suosikkina. Kausi CHL:n puolella on avattu korkeiden odotustemme mukaisella tasolla ESBC PowerAI xG -mittareilla.

2. Tappara

Tappara lähti viime kauteen tutusti suosikkien joukossa. Vaikka lopulta runkosarjan 4.sija niukasti kairattiinkin ja pronssiotteluunkin asti edettiin, niin peliesitykset olivat silti todella suuri pettymys. Joukkueen ESBC PowerAI rating valuikin tasaista tahtia koko kauden ja se kuului eniten laskeneiden joukkoon. Vanhan tutun mestarivahti Hrachovinan erittäin heikot otteet näkyivät pistepussissa. Valmennuskin havahtui asiaan ja nuori Piiroinen sai vastuuta, jota olisi ansainnut enemmänkin. Ykkösvahti Heljanko tosin pelasi Hrachovinan vastapainoksi upeasti ja torjui pisteitä Tapparalle.

Viime kaudelle puikkoihin tauon jälkeen tullut vanha tuttu Tapola jatkaa peräsimessä. Kesän siirtomarkkinoilla Tappara vahvistui merkittävästi. Avainpelaajista lähtivät pakit Kemiläinen, Matushkin, Moravcik ja Suhonen, joista huomionarvoista on se, että kaksi ensin mainittua pelasivatkin vain puolet kaudesta. Paikkaajiksi hankittiin liuta kelpo pakkeja – KHL:stä tulleet Austin ja Rantakari kovimpina. Morley ja Platzer kovat hankinnat hyökkäykseen. Heljanko-Piiroinen maalivahtiduo on myös parannus viime kautiseen nähden. Varsin yllättäen puolustuspeli oli Tapparan heikko osa-alue viime kaudella, joten puolustuksen uuteen uskoon laittaminen olikin järkevää.

Vahvistunut joukkue lähtee taas tähänkin kauteen tutusti suosikkien joukossa vain hieman HIFK:n takaa. Kauden avaus CHL:n puolella lupailee hyvää, sillä joukkue on pelannut upeasti ESBC PowerAI xG -mittareilla.

Lue täältä aiemmat ennakkomme:

Liiga-ennakko: suosikkien kovimmat haastajat

Liiga-ennakko: kumpi kiilaa 6.parhaan joukkoon?

Liiga-ennakko: playoffsien 1.kierrokselle

Liiga-ennakko: valmentajan vaikutus

Liiga-ennakko: pohjalta on vaikea ponnistaa

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä