Kategoria: Ajankohtaista

Kausien aluista etuja

(Päivitetty 23.9.)

Tervehdys järkipeluri,

Kausien alut ovat meille olleet perinteisesti otollista aikaa, kun huolellinen
ESBC PowerAI-esikausianalyysimme palkitaan.

Viime viikonloppuna käynnistyivät loputkin Euroopan suursarjat, kun Bundesliga ja Serie A liittyivät jo aiemmin alkaneiden Ligue 1:n, La Ligan ja Valioliigan seuraan. Potentiaalista pelattavaa onkin nyt tarjolla taas todella mittavasti ja me seulomme Sinulle seasta ylikertoimet.

Olitko Sinäkin mukana ja hyödynsit Ligue 1:sen avausviikon ilmaisvihjeemme?

"Nousija Dijon lähti viime kauteen suurimpana putoajakandidaattina. Se ylitti matalat odotuksemme vain marginaalisesti pelillisesti, mutta tuloksellisesti joukkue oli onnekas ja sarjapaikka säilyi 16.sijalla. Angers kuului ESBC PowerAI ratingissä keskikastiin ja myös se pelasi käytännössä täysin odottamallamme tasolla. Myös tulokset olivat täysin oikeudenmukaiset ja joukkue sijoittuikin sarjataulukon puoliväliin 11.sijalle. Tälle kaudelle molempien lähtökohdat ovat identtiset viiime kauteen nähden ja Angers on rutkasti edellä ESBC PowerAI ratingissä. Ligue 1:een sallitaan 5000 katsojaa näin alkuun, joten Ligue 1:n korkea kotietu on taas erittäin merkittävä tekijä. Dijonin kokoonpanotilanne on hitusen heikompi ja Angers lähtee vieraspeliinkin niukkana suosikkina. Maaliodotus on erittäin matala. Veikkauksen alle 1,5 maalia (2,65) riittää ylikertoimeksi, kun kerroinrajamme on 2,60. Myös Angers maali puhtaana (2,70) on ylikertoiminen. Sille rajamme 2,66. Nämä vedot riippuvat erittäin vahvasti toisistaan, mutta voit sijoittaa molemmille silti 0,5/10 -yksikön panoksen."

Euroopan suurten jalkapallosarjojen kausi alkoi meille ja asiakkaillemme täydellisellä tuloksella 0-1

Viime viikkoon heräsimmekin intoa täynnä, kun saimme toissa viikonlopun Ligue 1:stä taas lähes täydelliset tulokset ja alkuviikon Montpellierin voitto toi meidän ja asiakkaidemme pelikassoihin mukavaa nostetta, vaikka Lyonin rangaistuspotkumaali lopussa nostikin maalimäärän liian korkeaksi underillemme.

11.9. ESBC Pick of The Day:

Pick of The Day, Ligue 1: Bordeaux 0 (3,38) Stake 3,8/10 (fo 2,94) & Under 2,25 (2,15) Stake 2,4/10 (kr 2,06) Bordeux are without CB Pablo but offer still value
push &
Tulos (0 - 0)

12.9. ESBC Päivän Veto:

Päivän Veto, ILMAISVIHJE, Ligue1: 8906-1 Montpellier (2,13) Panos 1,3/10 (kr 2,08) Montpellier on ESBC PowerAI ratingissä edellä. Tänään tärkeä Mollet sivussa.
Tulos (3 - 1)

13.9.ESBC Päivän Veto:

Päivän Veto, su, Ligue1: 9031-2 Marseille (4,40) Panos 2,8/10 (kr 3,86), 9031-X Tasapeli (4,30) P. 1,1/10 (kr 4,24) & 3406-2 Alle 3,5 (1,65) P. 4,4/10 (kr 1,57)
Tulos (0 - 1)

15.9. ESBC Pick of The Day:

Pick of The Day, Ligue 1: Montpellier 0 (3,15) Stake 4,7/10 (fo 2,70) & Under 2,5 (2,02) Stake 3,9/10 (fo 1,89) Lyon's superb performances show too much in odds
& x
Tulos (2 - 1)

Viime viikon maanantaina viikonloppuna alkanut Valioliiga tarjoili ison panostuksen edun ja NHL:stäkin tuli tiliä suuremman panostuksen NY Islandersin myötä:

14.9. ESBC Pick of The Day:

Pick of the Day, Premier: Wolves -0,25 (2,17) Stake 5/10 (Fair odds 2,00) and Over 1,75 (1,89) Stake 1/10 (Fair odds 1,86)
Tulos (0 - 2)

15.9. ESBC Pick of The Day:

Pick of the Day, NHL: NY Islanders +0,5 60min (2,00) Stake 3,5/10 (Fair odds 1,90) and Over 5 inc ot (1,71) Stake 1,5/10 (Fair odds 1,68)
& x
Tulos (1 - 1)

Suositustemme joukkoon mahtuivat myös FC Lahden ja Fulhamin ottelut, joissa tulokset eivät olleet tällä kertaa meille suotuisia, joskin osan panoksistamme saimme niistäkin takaisin.

11.9. - 15.9. SMS-palveluidemme yhteispanostus oli muhkeat 47,4 yksikköä ja kokonaispalautus 69,6 yksikköä.

Suositut SMS-palvelumme - helpoin tapa hyötyä ESBC PowerAI:n hedelmistä

Pitkävetoon ESBC Päivän Veto:

  • 28,88 € / 7 viestiä
  • 88,88 € / 30 viestiä

  • Yksittäin ostettuina ESBC Päivän Veto -pelisuosituksemme maksavat aina vähintään 4,88 €, joten tilaajana säästät selvää rahaa:

  • 7 viestin tilauksella vähintään vähintään 15 %

  • 30 viestin tilauksella vähintään vähintään jopa lähes 40 %!

  • Saat pelisuosituksemme tekstiviestinä 15 min ennen kuin se menee julkiseen myyntiin sivuillemme. Näin ehdit poimia parhaat tarjoukset talteen ennen kerroinpudotuksia

  • Bonuksena saat lisäksi ilmaisvihjeitä

Liity tilaajaksi täältä >>

Kansainvälisille markkinoille ESBC Pick of The Day:

  • 34,88 € / 7 picks
  • 128,88 € / 30 picks

  • ESBC Pick of the Day costs at least 5,88 € when bought individually so:

  • 7 pick subscription saves you at least 15 %

  • 30 pick subscription saves you at least almost 30 %!

  • You get our recommendations as SMS 15 min before it goes to public sale on our site. So you can cherry-pick the best odds before common decline of odds for our picks

  • As a bonus you also get free picks

Subscribe here >>

Huom! Jos liityt tilaajaksi vasta, kun suosituksemme on jo tehty, et saa enää tekstiviestiä pelikohteestamme, mutta pääset katsomaan sitä tilaajana ilmaiseksi etusivultamme. ESBC Päivän Veto löytyy Pitkäveto -osion alta ja ESBC Pick of the Day International products - osion alta. Sivuillamme olevasta pelisuosituksesta näet aina myös paljon lisätietoja, jotka eivät ytimekkääseen tekstiviestiin mahdu. Tilitapahtumistasi näet myös tilaajana aina kaikki aktiiviset (ja vanhat) ESBC Päivän Veto & ESBC Pick of the Day -suosituksesi.

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä

P.S. Voit käyttää analyysiämme hyödyksesi myös Colossusbetsin pooleissa.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä