Kategoria: Ajankohtaista

"Voi juma! Huikea voitto!"

"Voi juma! Huikea voitto! Kiitos, tää oli rahallisesti suurin yksittäinen voittoni 25 vuotisella pitkäveto uralla!" T:xxxxx

Näin lähestyi meitä kanta-asiakkaamme lauantai-iltana.

Mutta palataan ajassa taaksepäin muutama tunti siihen mistä kaikki sai alkunsa.

Lauantai-iltapäivällä Ligue 1:sen kertoimenlaskijamme ei ollut uskoa silmiään, kun huomasi Veikkauksen maailman korkeimman tarjouksen 11,00 Lorientille. Isäntäjoukkue Lyon oli sarjassa vakiintuneella Europa-liigaan oikeuttavalla sijalla, kun taas Lorient tarvitsi pisteitä sarjapaikkansa säilyttämiseen. Lisäksi Lyonin ottelutahti oli ollut todella hengästyttävä, mikä nosti vieraiden yllätysmahdollisuuksia. Tämän päälle ESBC:n käyttämät pelisuorituksia kuvaavat mittarit vieläpä kertoivat, että Lorient oli ollut tällä kaudella epäonnekas ja pelannut tuloksiaan parempaa jalkapalloa.

Varmistavan kahvikupillisen ja tarkituslaskennan jälkeen johtopäätös oli selvä - Lorientista oli tarjolla hurja 1,32 odotusarvo 12 %:n todennäköisyysarviollamme. Mikä mukavinta, pääsimme myös pelaamaan tasapeliä ylikertoimella ja näin pienentämään ohimenoriskiämme, joka olisi muutoin ollut toki mittava lähes 90 % - vedon edullisuudesta huolimatta.

ESBC Päivän Veto -tilaajamme saivat välittömästi tämän jälkeen seuraavan tekstiviestin:

"Päivän Veto: 2090-2 Lorient (11,00) Panos 2/10 (kr 8,33) & 2090-X Tasapeli (6,20) Panos 0,5/10 (kr 6,06) Lyonin otteluohjelma on ollut todella raskas."

Tällä kertaa onni oli meille suotuisa, sillä Lorient teki huiman nousun 1-0 takamatkalta upeaan 1-4 vierasvoittoon.

Eilen päivällä tilaajamme saivat puolestaan tämän viestin:

"Päivän Veto: 3404-2 SKA alle 1,5 maalia (4,20) Panos 1/10 (kr 3,95) & 286-1 Magnitogorsk lopullinen voit. (2,15) Panos 0,5/10 (kr 2,12) Ylivoimaiset tarjoukset!"

Lorientin kanssa Veikkaus kantoi urhoollisesti riskiä loppuun asti, mutta Magnitogorskin kohdalla se joutui lopulta taipumaan ja pudottamaan kertoimet 2,10 & 4,10 lukemiin, joista jälkimmäinen yhä riitti tosin ylikertoimeksikin asti.

Perjantaina ESBC Päivän Veto -tilaajat saivat puolestaan ilmaisvihjeenä tämän:

Päivän Veto ilmaisvihje: 1955-2 Nice (3,05) Panos 0,6/10 (kr 2,99) Nice on tämän kauden näytöillä joukkueista vahvempi ja motivaatiokin on vieraiden puolella.

(Tulos 1 - 2)

Liittymällä suosittujen tekstiviestipalveluidemme tilaajiksi:

  • 1) Säästät rahaa yksittäisostoihin nähden
  • 2) Saat ilmaisvihjeitä
  • 3) Saat suosituksemme ensimmäisten etuoikeutettujen joukossa, joten pääset poimimaan parhaat tarjoukset talteen ennen yleisiä kerroinpudotuksia

Tutustu palveluihimme ja tilaa:

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä