Kategoria: Blogi

Hyödynnä lohkojen ratkaisupelien riippuvuudet!

Hyödynnä lohkojen ratkaisupelien riippuvuudet!

Yksityisasiakkaani soitti minulle junaan eilen maanantaina iltapäivällä. Hän onnitteli edellisen päivän Colossuksen Pick3-voitoistamme, ihmetteli ja päivitteli MM-kisamenestystään ja kysyi sitten: "no, mitäs nyt sitten?"

Vastasin: "no ne joukkueet ovat sillai niinku mä sanoin ennen kisoja".

Ooops! Jorma: alkaako mennä päähän? Ylpeys käy lankeamuksen edellä, muistelen vanhan kansan sanoneen. Ja Linda-isoäitini kertoi aina "Kekka-Mikosta, joka kulki nenä ylöspäin ja pää takakenossa, ettei hän nähnyt jalkoihinsa vaan kompastui - kuralätäkköön.

Huomasin hei, että kaduin katuneeni itsevarmoja - ihmisten keskellä junavaunussa. Mutta sanottu mikä sanottu. Ja toisaalta: näkemykseni joukkueista ovat todellakin olleet hämmästyttävän tarkkoja. "Kekka-Mikon" -ylimielisyyttä pitää toki välttää urheiluvedonlyönnissä ja olla riehaantumatta ylipanostukseen tai rajatapausten pelaamiseen. Mutta virhe olisi myös alkaa "pakkokorjata" voimalukujaan median sanelemaan suuntaan, alkaa ylisuojata voimassa olevia vetoja tai pudottaa normaalipanoksia jo ansaittujen rahojen suojelemiseksi.

Paras ohje on taas kerran Juhani Tammiselta. Kun hänen joukkueensa päästi helpon takaiskumaalin 30 sekunnin pelin jälkeen, otti Tami aikalisän ja huusi, huusi ja huusi toistaen (ja kovaa)

"MIKÄÄN EI MUUTU!"

Tämä pätee myös urheiluvedonlyönnissä. Voitto- ja tappiosarjoissa.

Uruguay näytti maanantaina Venäjää vastaan vahvemmalta joukkueelta -niinkuin sen kuuluikin. Venäjän kotietu olisi voinut lähes tasoittaa voimasuhteet, mutta kurja alku ja ulosajo hillitsi kotiyleisöä. On mahdollista, että ikävät asiat poikivat lisää ikäviä asioita, ja momentumilla elänyt, materiaaliltaan rajallinen Venäjä karsiutuu heti ensimmäisessä pudotuspelissä.

Uruguayn kaltaiset "harmaan" profiilin joukkueet parantavat usein turnausten edetessä. Ne ovat pudotuspelijoukkueta. Ja alkaahan Uruguayn hyökkääjiltä viimein löytyä heiltä odotettua loistoa edeltäviä valopilkkuja.

Espanjan puolustus on itse asiassa eri näköinen kuin mitä sanoin sen olevan ennen kisoja. Marokkoa vastaan Espanjan alakerta näytti haavoittuvaiselta muissakin tilanteissa kuin takaiskumaaleissa.

Tiistaina asiallisesti ja odotetun näköisesti pelannut Tanska on ahtaalla Ranskan kanssa, vaikka Eriksen parantaisikin. Ranskan puolustava keskikenttä on vahva ja voi hiljentää Tanskan maestron. Ranskan syötöt ovat alkaneet osua. Hyökkäyspeli oli toisen pelin miehityksellä paljon toimivampaa kuin avauspelissä.

Peru on tuloksiaan parempi joukkue. Ikävä kyllä, se on jo karsiutunut. Australia tulee sen sijaan otteluun motivoituneena. Näinollen Peru-yritelmä ei ole mikään automaatiopeli, vaikka joukkue on sinänsä Australiaa parempi.

Kroatia lepuuttaa avainpelaajiaan Islantia vastaan. Toisaalta joukkueiden välinen luokkaero on suuri Kroatian hyväksi.

Useimmat odottavat Argentinan löytävän viimein pelinsä Nigeriaa vastaan ja ottavan selvän voiton. Itse en ole ihan varma. Kuten sanoin jo ennen kisoja, Argentina on epätasainen ja epätasapainoinen joukkue. Huhutaan myös ryhmän sisäisestä eripurasta. Olen nähnyt elämässäni suosikkeja, joihin sisältyy vähemmän kysymysmerkkejä kuin tiistaiseen Argentinaan. Nigeria on suuri altavastaaja, mutta ei ehkä niin suuri, kuin mitä kertoimet ja Colossuksen peliprosentit väittävät.

Monet tiistain otteluista ovat siis luonteeltaan "joko-tai". Parhaatkaan matemaattiset mallit ja voimaluvut eivät auta, vaikka ne olisivat olleet tarkkoja läpi kisojen, jos vaikkapa motivaatiottoman tai lepuuttavan joukkueen kentällä olevat pelaajat sisuuntuvat sittenkin näyttäämään. Urheilijat haluavat ylipäätänsä pelata hyvin satojen miljoonien TV-katsojien edessä. Siksi useimmat joukkueet ainakin aloittavat ottelut täysillä. Marokko näytti eilen motivaatiottomankin joukkueen pystyvän yllättämään.

ColossusBetsin tiistain kaksi "vakioveikausta" ja kaksi "monivetoa" tarjoavat mainioita pelitilaisuuksia. Kun arvioit maalilukuja, mieti, mitä eri ottelutilanteet omassa ottelussa ja samaan aikaan pelattavassa toisessa pelissä merkitsevät joukkueiden henkiselle tilalle? Motivaationsa menettänyt joukkue voi romahtaa. Myös turhautuneiden varoitusten ja ulosajojen riski lisääntyy. Sekä 1-x-2 pelimuodoissa että maalilukupohjaisissa pelimuodoissa voit myös hyödyntää eri tulosten riippuvaisuuksia huolella.

Pikku vaivannäkö eri skenaarioiden läpikäynnillä säästää paljon pelirivejä ja mahdollistaa suuret voitot.

Ps. Jos ColossusBets ja sen järjestämät pelit ovat Sinulle uusia asia, katso esittelyvideoni

https://www.youtube.com/watch?v=BEWxnEi2oVsi

tai lue esittelyblogini

https://esbc.fi/articles/blog/lisaa-paivittaista-mm-jannitysta-colossus-bets/

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä