Kategoria: Blogi

Vanha Stradivarius entisessä vireessä ?

Vanha Stradivarius entisessä vireessä

Stradivarius hiljentää taka-alalle kaiken muun Yorkin kansainvälisen meetingin kolmantena kilpailupäivänä. Laukkalegenda ei ole enää parhaimmillaan, mutta toivomme sen vireen olevan riittävän Yorkin perinteisen 2 ½ mailin stayer-lähdön voittamiseen.

Stradivarius hävisi Royal Ascotissa, ja se olisi hävinnyt hitusen paremmallakin juoksuonnella. Goodwoodista ori jäi pois. Virallinen syy oli pehmennyt keli, mutta tämä kuulosti hivenen oudolta, koska Stradivarius oli aiemmin voittanut vastaavalla pinnalla. On mahdollista, ettei oriin mainetta haluttu riskeerata tilanteessa, missä se ei ole aivan parhaimmillaan.

Tänään Yorkissa keli on toivottu. Vanhan mestarin mukana olo pudotti nyt vuorostaan haastaja Trueshanin lähtölistalta tänään. Mukaan uskaltautui lopulta vain kolme vastustajaa.

Stradivarius hyötyy pienestä lähdöstä. Se voi seurata toisen hevosen (Stratumin tai ehkä joinain päivinä innokaan Spanish Missionin) takana ja ratkaista sitten lopussa rytminvaihdoksellaan. Vaikka Stradivariuksen Aurenia (125) täytynee alkaa pudottaa, on vetaraani lähtökohtaisesti niin paljon muita edellä, että pelaamme suurimman osan ColossusBetsin kimppojamme sen kautta. Joskus vanhat hevoset huonontavat dramaattisestikin, mutta John Gosden haluaa itsekin vanheta arvokkaasti eikä siksi tuo ainakaan kovin raihnaista Stradivariusta nolattavaksi helpohkoon kisaan, jossa rahakaan ei houkuttele - voittaja saa vain runsaat £85000.

Avauskohteessa 1 Johnny Drama lupaa tätä kirjoittaessani (klo 15) lähes kymmenen kerrointa. Sillä on lähdön selvästi paras Auren-rating, eikä edes korkein paino vie ruunan mahdollisuuksia. Vaarana kuitenkin on, että moni innokas hevonen lähdössä ei asetukaan. Viime kisoissaan nämä kisailijat on saatu rauhoittumaan halukkaiden keulahevosten taa. Nyt tilanne ei selviä välttämättö yhtä nopeasti, jolloin ainakin jotkut ryhmästä 3 Midnight Legacy, 13 HMS President, 6 Throne Hall ja 15 State of Bliss saattavat kärsiä. Toisaalta joku näistä saattaa rauhoittua toisten tarjoamaan vetoapuun. Vaikeasti ennustettavasta juoksun kulusta huolimatta olen valmis häviämään rahaa kahdeksan kertaa peräkkäin Johnny Dramalla ja kymmenkertaistamaan sitten panokseni.

Lähdön suosikki 17 Wink of An Eye hyötyy joukon takana kovasta vauhdista muttei lukemiemme valossa riitä, jos ohitusvaiheessa tulee yhtään mutkia matkaan.

Kakkoskohteessa tartumme siis Stradivariukseen. Seuraavassa lähdössä vaihtuvat vanhat stayerit kaksivuotiaisiin huippusprintterien alkuun. 1 Berkshire Shadow osoitti luokkansa kestämällä Royal Ascotissa voittoon. Auren-lukemien valossa taistelutahtoinen Lusail on kuitenikin jopa hitusen parempi. Kaksikkoa on nyt klo 15.15 pelattu jokseenkin yhtä paljon. 5 Fearby on Aurenien valossa aivcan suosikkiparin veroinen - ja sitä paitsi lähdön todennäköinen keulahevonen.

Neljännessä lähdössä Euroopan parhaat sprintterit pyrähtävät kilometrin maksiminopeudella - alusta loppuun. Amerikan vieras Golden Pal on kuulemma sopeutunut hyvin, ja se voi kestää alkukirmauyksenkin. 6 Dragon Symbol lienee kuitenkin kertoimet huomioon ottaen paras arpa. Se saattaa saada vetoavun aivan nopeinpien takana. Aureneiltaan ori on jopa lähdön paras. Ranskalaistamma Suesa on taktisesti joustava, ja se hyötyisi eniten ylivauhdista. Ohittelussa voi kuitenkin aina tulla osumia tai kiinniottija, eikä Suesalla ole näyttöjä päivän kelillä. Keväästä asti arvostamamme Emaraaty Ana ei ihan riittäne tässä, mutta trifectan kolmosrivillä se voi olla edullinen 2 dakota Goldin tavoin.

Viides lähtö on aloittelijoille. Uransa ensimmäisen voiton ottaa markkinan mielestä todennäköisimmin 3 Broadspear, mutta 10 Hoo Ya Mal, 15 Velazquez ja 17 Brazilian Beach ovat juosseet ensi kisoissaan jokseenkin yhtä hyvät speed ratingit kuin pelisuosikki. Kaikkien cvalmentajat ovat hyviä, joten vaikka Broadspear lienee ryhmästä se ohitettava, on ColossusBetsin rastipeleissä hyvä käyttää neljää merkkiä.

Päätöskohteen suosikki 9 Sea La Rosa omaa parhaat Aurenit, mutta se saattaa painaa keulilla liikaa ohjille. Kovasta vauhdista hyötyisi eniten takaa kirivä Jewel In My Crom. Koko ajan kehittyvä tamma on jo tuonut meille tänä kesänä kunnon voitot, ja laitammes en ylipainoon tässäkin. Kakkossuosikki 5 Achelois on jokseenkin samalla tasolla mutta enemmän pelattu. 7 Flying Ginger lupaa kerrointa 34x kirjoityshetkellä (15.30). Noinpahasti se ei ole alikynnessä.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä