Kategoria: Blogi

Valko-Venäjä on hallussamme

Valko-Venäjä on hallussamme

Kun jalkapallo lähes koko maailmassa pysähtyi maaliskuussa, en olisi uskonut, että käyntiin jäävä Valko-Venäjän liiga tarjoaisi purkkihernekeitot muuten tyhjenneeseen ruokapöytääni. Vaikka vedonlyöntivaihtoni romahti promilletasolle normaalista, on Vysshaya Ligan voitoilla saanut sentään pientä tuottoa.

Olemme epäilemättä olleet kovin onnekkaita merkityksettömän lyhyessä, vain seitsemän ottelukierroksen sarjassa. Mutta rohkaisevaa on havaita, että vedonlyöntimarkkinan arvostukset joukkueisiin ovat liikkuneet omia arvioitamme kohti. Bayeslaisittain ajateltuna on siis mahdollista, että tuloksia on tänä keväänä arvottu jakaumasta, joka muistuttaa enemmän ESBC:n arvausta kuin ihmisten keskimääräistä käsitystä. Ehkei olekaan sattumaa, että kimppamme ovat ottaneet maksimivoitot Valko-Venäjän ColussusBetsin P8-vakiosta tänä keväänä jo kolmesti – kahdesti ainoina koko maailmassa?

Voittokulkumme katkesi vappuviikonloppuna. Silloin P8 antoi liian pienen kertoimen, ja onnistuimme olemaan maksamatta toteutuneesta, odotusarvoltaan tappiollisesta rivistä. Valko-Venäjän kolmen suuren joukkueen voittaessa voitto-osuudet jäävät suhteettoman mataliksi, kun pelaajien valtaosa aloittaa veikkaamisensa laittamalla suoraan Bate Borisovin, Shaktor Soligorskin ja Brestin varmoiksi.

Myöskään Slutskin onnen jatkuminen ei ilahduttanut meitä enää. Alkukierroksilla kukaan ei arvostanut Slutskia. Sitä oli kiittäminen kahdesta suurvoitostamme. Nyt ihmiset ovat alkaneet pelata Slutskia, ja sen voitot ovat nimijoukkueiden menestyksen ohella rajanneet voitto-osuuksia viime kierroksilla.

Oma arvioni Slutskista ei ole juuri muuttunut kauden aikana. Kuten olen johdonmukaisesti kirjoittanut maaliskuusta asti, on Valko-Venäjän liigan alapuolisko erittäin tasainen Belshinaa lukuun ottamatta. Nyt Smolevishi alkaa näyttää lähes yhtä kehnolta, mutta nämä kaksi ja viisi parasta joukkuetta pois lukien on muiden joukkueiden piste-ennuste yhä 40% - 45% välillä (kun voitto=1 ja tasapeli ½ pistettä). Kun kausi alkoi, kohtelimme Slutskia voimaluvun 40 arvoisena joukkueena, nyt 43:lla pelaavana. Luvassa on siis pian kauden toinen tappio – ja sen jälkeen useita lisää. Pelasimme Slutskia, kun muut eivät halunneet. Enää emme pelaa – elleivät ihmismassojen arvostukset ja hinnoittelut muutu.

Vaikka Bate Borisov on jo paljon käytetty ”perusvarma” ColossusBetsin veikkaajilla, on se silti parempi vaihtoehto lisäämään kuponkien osumistodennäköisyyksiä kuin Brest ja Shaktor Soligorsk. Vaikka molemmat BATE:n haastajat ovat paljon ”normaalijoukkueita” parempia, ovat ne selvästi Batea huonompia – mutta silti melkein yhtä korkeilla arvostuksilla käytettyjä ColossusBetsin pooleissa.

Sinänsä Soligorsk on tunnusluvuilla mitattuna ollut jo viime vuonna ja tämän kauden alussa pistesaalistaan parempi. Shaktor parantaa, ja viime viikonlopun toisen puoliajan ilotulitus Isloch Minskin kustannuksella saattoi olla peliä entisestäänkin vapauttava psykologinen sytyke.

Kautta edeltäneet näkemysjoukkueemme Zhodino ja Energetic ovat tehneet hyvää työtä. Mutta niidenkin kohdalla markkina on alkanut tajuta joukkueiden tason, eikä niiden avulla ainakaan viime viikkoina ole enää voittanut odotusarvoa. Tässä ESBC:n voimaluvut Valko-Venäjän Vysshaya Ligaan tiistaina 5.5.2020 kello 12.01:

BATE Borisov 78 Soligorsk 73 Brest 71 Dinamo Minsk 60 Zhodino 56 Mozyr 45 FK Minsk 44 Vitebsk 44 Isloch 43 Neman 43 Energetik 43 Gorodeya 42 Slutsk 43 Rukh Brest 40 Smolevichi 33 Belshina 32

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä