Kategoria: Blogi

Urheiluvedonlyöjien yhteisö Ahvenanmaalle - Mikä nimeksi?

LEHDISTÖTIEDOTE

VAPAASTI KÄYTETTÄVÄKSI

Urheiluvedonlyöjien yhteisö Ahvenanmaalle –

Mikä nimeksi?

Kourallinen suomalaisia urheiluvedonlyöjiä muuttaa Ahvenanmaalle. European Sports Betting Consultants oyj on ostamassa Getan Havsviddenista aluksi kolme kalliohuvilaa, joita se alkaa vuokrata Suomesta pois muuttavien vedonlyöjien ja pokeriammattilaisten perheille. Vedonlyöjien yhdyskuntaa on tarkoitus laajentaa, kun selviää kuinka monet perheet joutuvat jättämään Suomen elinkeinonsa menetettyään.

Suomen Hippos ry:n toimistusjohtaja Vesa Mäkinen luovutti muutaman muun Veikkaus oy:n edunsaajan kanssa 5.3.2019 eduskunnalle kirjelmän, jossa vaadittiin ulkomaisten ”laittomien” peliyhtiöiden toiminnan estämistä Suomessa. Keinoksi esitettiin estoja internet-yhteyksiin ja rahansiirtoihin.

Vaikka itse Veikkaus oy:n toimitusjohtaja Olli Sarekoski on sanonut vastustavansa estotoimia, menevät ne todennäköisesti läpi eduskunnassa. Kun kerran vapautta arvoissaan puolustava Kokoomus on Timo Heinosen johdolla ottanut selkeän kannan internet- ja rahansiirtoestojen puolesta, on selvää, että myös kaikki Kokoomuksesta vasemmalle olevat puolueet kannattavat kieltoja. Näiden puolueiden puoluekirjoissa ei puhuta vapaudesta, yrittäjyydestä, kansainvälisyydestä, byrokratian välttämisestä tai Eurooppa-myönteisyydestä. Suomalaisten järkipelaajien mahdollisuus harrastaa tai ansaita asiantuntijapeleillä synnyinmaassaan viedään siis pian pois.

”On surullista, että toista sataa suomalaista peliammattilaista on panostanut vuosia – jopa kymmeniä vuosia – ammattitaitonsa kehittämiseen ja opiskeluun. Pokerin pelaajat ja vedonlyöjät ovat rakentaneet elämänsä luottaen siihen, että he voivat EU:n perusperiaatteiden mukaisesti harjoittaa ammattiaan Suomessa ja auttaa siten Suomen kansantaloutta. Minulle muutto on sinänsä kivuttomampaa kuin nuoremmille lapsiperheille. Kuopustyttäreni saa tänä vuonna ylioppilaslakin, eikä minua enää tarvita Suomessa juurikaan.”, toteaa European Sports Betting Consultants oyj:n perustaja ja pääomistaja Jorma Vuoksenmaa. Hän itsekin on ulkomailta Suomeen rahaa voittava pelisijoittaja.

”Mutta ei ole ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun poliitikkojen on ollut populistisista syistä hyödyllistä iskeä pieneen mutta menestyneeseen ihmisryhmään. Monissa näissä tilanteissa ryhmä on jättänyt kotimaansa, perustanut ulkomaille vahvan yhteisön ja jatkanut siellä normaalia elämää. Joissain tilanteissa paluu kotimaahan on mahdollistunut, kun vallanpitäjät ovat vaihtuneet.”, pohdiskelee Vuoksenmaa.

Vuoksenmaa on silmin nähden innoissaan Havsviddenin yhteisöstä.

”Jo paikka Getan kallioilla on jylhän komea. Huvilat ovat juuri rakennettuja - luksusta. Mutta vasta ihmiset tekevät yhteisön. Ymmärrettävästi en voi paljastaa tässä ensimmäisessä erässä kanssani muuttavien nimiä. Totean vain, että nämä suomalaisen vedonlyönnin ja pokerin huiput ovat paitsi älykkäitä, myös reiluja, aktiivisia, ahkeria ja positiivisia ihmisiä. Aion lisäksi tarjota vastikään perustetun Suomen Urheiluvedonlyöjät ry:n jäsenille mahdollisuutta liittyä mukaan.

”Myös ammatillisesti Getan Ghetto – kuten projektin työnimi toistaiseksi kuuluu – on mainio paikka toimia. Ahvenanmaa ei estä internet-liikennettä. Olisin myös yllättynyt, jos Suomen paras pankki, arvoiltaan puhdas ja minua 90-luvulta asti virheettömästi palvellut Ålandsbanken alkaisi EU-säännösten vastaisesti sekoittaa tuhansien ihmisten elämää hankalilla rahansiirtorajoituksilla.”, arvioi Vuoksenmaa.

”Voimme pelata Ahvenanmaan PAF:ille ja sen kautta mm. ColossusBetsin huippuedullisiin pooleihin. Ainakaan tähän mennessä kukaan ahvenanmaalainen ei ole nimittänyt EU-alueen muitakaan pörssinoteerattuja peliyhtiöitä laittomiksi kuten Hippoksen Vesa Mäkinen. Yli 60 peliyhtiölle lisenssin myöntäneen Ruotsin kamaralle on sitä paitsi Marianhaminasta vain muutaman tunnin lauttamatka. Havsviddenistä Maarianhaminaan ajaa puolessa tunnissa”.

”Veikkaus oy käyttää valtaansa Suomessa hyvin laajalti. Tämä on yksi monopoliin liittyvä ongelma. Tiedän ihmisiä, joilta on estetty mahdollisuus tehdä työtä, kun Veikkaus on painostanut potentiaalista työnantajaa.”

”Ahvenanmaalla pidämme huolta siitä, että verkostoidumme paikalliseen yhteiskuntaan hyvin.”, lupaa Vuoksenmaa.

”Aiomme käynnistää voimakkaan yhteistyön Jomala IK:n kanssa. Jos kerran Veikkaus oy pääsi Jokerit-yhteistyönsä avulla lähelle Venäjän eliittiä – sosiogrammeissa aivan Vladimir Putinin tuntumaan kateellisten pakotepelehdinnästä huolimatta, uskomme mekin, että yhteisömme tutustuu Jomala IK:n aitiolla paikallisiin kalastajiin ja Lemlandin suurimpiin perunanviljelijöihin. Tämä turvaa yhteisömme eettisen ja kestävän elintarvikehuollon.”, kertoo Vuoksenmaa tunnustaen samalla olevansa itse heikohko kalastaja.

Pelimenestyksestään huolimatta pakolaiset ideoivat Ahvenanmaalle myös muuta liiketoimintaa. Bomarsundin linnoituksen raunioille on tarkoitus perustaa ”Oolannin Sota -keskus”. Kesäteatterin ohella paintballin on tarkoitus houkutella kesäturisteja Bomarsundiin.

”Paintball-pelin nimeksi tulee tietysti Oolannin sota. Mereltä maihinnousua yrittävä ”laittomien toimijoiden joukkue” voi valita peliasukseen piraattipuolueen merirosvovärit tai englantilaisten laittomien toimijoiden johtajien suosimat ”loordien” klubitakit. Bomarsundin tiilien välistä tulittavat puolustajat voivat käyttää Soldiers of Odinin -takkeja tai Veikkauksen ”Suomalainen voittaa aina”-tuulipukuja.

Jorma Vuoksenmaa

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä

PS. Havsviddenin järkipelaajayhteisöllä ei ole vielä nimeä. Auta meitä! Mailaa nimi-ideasi palaute@esbc.fi. Olemme kansainvälisiä, laajakatseisia ihmisiä, joten nimiehdotus voi olla millä kielellä tahansa. Palkitsemme parhaat ESBC:n analyysilla.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä