Kategoria: Blogi

Näin otan osani 15000 eurosta

Näin otan osani 15000 eurosta

Colossus Betsin keskiviikon P8-vakioveikkauksessa on jaettava voittosumma nostettu 15000 euroon. Vaikka tällä ”boosted” -kierroksella voitot kasvavat normaalia suuremmiksi, ei veikkaajien valtaosa nosta panoksiaan, eikä peli kerää juurikaan uusia yrittäjiä. Näin ollen järkipelaajan tuotto-odotus paranee lisättyjen voittorahojen ansiosta, kun niitä tavoittelevien rivien määrä ei lisäänny samassa suhteessa.

Itse pelaan illan boosted-vakioon tietystikin normaalia enemmän. Edullisia rivejä löytyy paljon. Rakennan niistä aluksi kimppoja- niin monia, kuin mihin löytyy kiinnostusta.

Karsin kimpoistani työtä säästämättä liian vaikeita rivejä – yhdistelmiä, joiden matalaa osumisen mahdollisuutta ei edes korotettu jakosumma riitä korvaamaan. Toisaalta hajotan tuottavat rivit niin moneen, pieneen kimppaan, että emme joudu maksamaan kohtuuttoman useasta ”itsestään selvästä” suosikkirivistä.

Kuvaamallani tekniikalla rakentamani kimpat näyttävät usein omituisilta, eivätkä kovin monet halua lähteä mukaan. Mutta tällä asialla ei ole minulle suurta merkitystä. Pelaan ”solona”, omaan laskuuni ne edulliset rivit, jotka eivät kelpaa muille. Aika näyttää, mikä on tuotto suuren yleisön tyhmiksi kokemille riveilleni. Itse en voi oikein muuta kuin uskoa asiaani ja pelata ne. Yksin pelatessani voitan enemmän mutta hitusen pomppuisemmalla tuottokäyrällä.

P8-vakio on mielipelini. Suuri yleisö saa siinä tilaa tehdä karkeitakin virheitä. Tuottavia rivejä löytyy paljon. Silti P8 ei ole niin vaikea peli, että siinä pitäisi varautua parin vuoden häviösarjoihin kuten esimerkiksi Colossuksen sinänsä edullisessa P15-pelissä tai Veikkaus oy:n Vakio Grand Prixissä (18 kohdetta).

Meillä on ollut viime aikoina hyvä onni Colossuksen P8:ssa. Viime viikon P8 äityi usean yllätyksen kautta niin vaikeaksi, ettei kukaan osunut, ja mekin jäimme kiertävillä yllätyksillämme useisiin yksi väärin -tuloksiin. Mutta edellisillä kierroksilla kimppani tekivät kokonaisuutena hyvää nettovoittoa. Toissa viikon Espanjan Cupin kierroksella otimme valtaosan jakosummasta.

Tämän keskiviikon P8 on lupaava. ideoillamme on hyvä yhteensopivuus.

Useissa illan P8-kimpoissani kierrätän Skotlannin liigan vierassuosikkeja vahvoilla ylipainoilla. Mitä? Näin saatat kysyä, jos tunnet minut vuosien takaa. Jorma Vuoksenmaa suosii vierassuosikkeja?

Totta on, että vierassuosikit ovat erittäin usein yliarvostettuja – varsinkin 1-x-2-vakiopeleissä. Ja totta on, että elämäni pelivoitosta olen tehnyt kotialtavastaajilla moninkertaisesti enemmän rahaa kuin vierassuosikeilla. Skotlannin liiga on kuitenkin poikkeus.

Skotlannin liigassa vierasvoittojen määrä on suhteettoman korkea kotivoittoihin ja tasapeleihin nähden. Tämä on tilanne useimmissa eri voimasuhde-eroissa. On vaikea sanoa, johtuuko ilmiö vieraskannattajien matkustamisen helppoudesta vai mistä? Joka tapauksessa asiaintila on ollut voimassa niin pitkään, että otan sen huomioon peleissäni.

Vakioveikkaajilla on taipumus toistaa kupongeillaan liikaa samoja veikkausmerkkejä. Tiedän monia pelaajia, jotka aloittavat vakiorivinsä piirtämällä kaikkiin kohteisiin ykkösen, ja jotka alkavat vasta sitten etsiä varmistuksia ”tolpilleen”. Toiset suosivat kakkosia. Ja tasapelien todennäköisyyksiä liioittelevien riveissä ristejä on liikaa suhteessa altavastaajan voittoa tarkoittaviin merkkeihin. ”Toistajat” saavat pitkällä aikavälillä hitusen pienempiä voittoja kuin ne, jotka pelaavat yhtä todennäköisiä rivejä mutta vaihtelevasti eri veikkausmerkeistä koottuina.

Toistuvien merkkien ilmiön takia voikin olla viisasta antaa tänään ylipainoa risteille ja ykkösille Skotlannin kohteiden ulkopuolella. Tämän idean voi kaikkein loogisimmin toteuttaa Chelsea – Tottenham -ottelussa. Tottenham johtaa 1-0 tämän kaksiosaisen Liigacup-semifinaalin ensimmäisen osan jälkeen. Näin ollen molemmat joukkueet tarkentavat peliään, jos tilanne on viimeisen vartin paikkeilla 1-0 Chelsealle. Tämä lisää aavistuksen verran ykkösen todennäköisyyttä. Mutta myös risti on tässä hitusen todennäköisempi, kuin mitä sen vastaavassa ”normaalissa” ottelussa näillä voimasuhteilla kuuluisi olla. Tasapeli kun riittää Tottenhamille, ja tämä vaikuttaa ottelun kuvaan alusta alkaen.

Tottenhamin henkinen ja fyysinen rasitustila on nyt korkeampi kuin Chelsealla. Myös kokoonpanotilanne puoltaa Chelseaa. Tällaiset asiat vaikuttavat tarjolla oleviin voittoihin yleensä enemmän kiinteäkertoimisessa vedonlyönnissä kuin Vakioveikkauksen kaltaisissa 1-x-2-peleissä.

Alipainotan myös Marseillessa vierailevaa Lillea. Tämä keikkuu kakkosena Ranskan liigassa mutta ei ole todellisuudessa ainakaan paljoa seitsemäntenä matkaavaa Marseillea parempi joukkue. Colossuksen veikkaava populaatio nojautuu pelipäätöksissään usein kovin voimakkaasti sarjataulukkoon ja saattaa lisäksi vähätellä Ranskan otteluiden suurta kotikenttäetua.

Mancester City voittaa P8:n avauskohteen noin 9 kertaa kymmenestä arvonnasta. Näin suurella varmuudella voittava arpa kannattaa ottaa lähes kaikkien kuponkien ja kimppojen tukipilariksi. Tasapelin ja Burtonin kautta kulkevat rivit muokkautuvat nimittäin lähes kaikkien jatkovaihtoehtojen kautta niin epätodennäköisiksi, ettei edes P8:n koko jakosumman saaminen palkitsisi suurta otettua riskiä ja minimaalista voiton mahdollisuutta.

Sevilla – Barcelona -pelissä kakkosta on vaikea alipainottaa. Barcelona on yksinkertaisesti ratkaisevan paljon jopa Sevillan tasoista laatuyhdistelmää parempi. Barcan suosikkiasemaa on vaikea liioitella – kokoonpanoista riippumatta.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä