Kategoria: Blogi

Kymppitonni kympeillä maanantaina - tänään vielä parempaa

ColossusBetsin laukkapoolit tarjoavat lisärahakierroksilla edulisia sijoituskohteita. Maanantaina Windsorissa kimppani eivät kiinnostaneet monia, ja niitä oli vain vähän. Onneksi juuri €10363 voiton tuonut, vain €28.80 maksanut tuli täyteen. Se palautti kimppalaisten panokset 360 uuteen yritykseen.

Pian alkaa tänä perjantaina Epsomissa lisätyn rahan placepot. Olen äärimmäisen varovainen puhumaan pelaamisesta sijoitustoimintana, koska se on stressaavaa, aikaa vaativaa ja joillekuille riippuvuutta aiheuttavaa. Ei ole myöskään takeita, että 40 vuoden voitollinen urani tai ESBC:n kymmenien tuhanisen vetojen voittokulku olisi näyttö tulevasta menestyksestä. Mutta silti uskon tämän päivän placepotin olevan hyvä sijoituskohde, ja pelaan siihen itse paljon. Tarjoan kaikille mahdollisuuden olla mukana ja hyödyntää jo näkemämme vaiva, mutta riskeeraan mielelläni rahani myymättä jääviin osuuksiin, koska luulen niiden olevan +EV voitollisen odortusarvojen sijoituksia. Paras arvaukseni on, että Oaks-päivän placepottiin sijoittamastani eurosta palautuu noin 1,15 euroa.

Melkein yhtä hyvä oli tuo maanantainen kimppani, jossa €28.80 investoinnin kuului tuoda pyöreästi €3 keskimääräinen ansio. Nyt juuri tuo kimppa tuli pariakymmentä muuta onnekkaammaksi ja palautti €10363.

Jos haluat säästää aikaasi, klikkaa mukaan minun tai jonkun muun laukkapelaamisen vakavasti ottavan kapteenin kimppaan. Jos teet mieluummin pelisi itse, alla ajatuksia avuksesi:

Ensimmäinen kohde on tasokas kaksivuotiaiden "parannuskilpailu". Auren-ratingimme ovat joidenkin hevosten kohdalla vielä kovin epävarmoja. Myötäilen tässä markkinaa.

Tutkimustemme ovaat paljastaneet hyvät handicapit tasaisemmiksi kuin mitä markkina luulee. Näinollen myös Epsomin kakkoskohteessa varaudumme yllätyksiin, esimerkiksi Muraadiin. Se romahti viimeksi kovaan vauhtiin. Nyt se voi saad suojaisamman juoksun innokkaampien takana. Nyt 13-kertoimenen ja hyvä arpa.

Al Aasy vakuutti minut viimeisimmässään. Ikävä kylllä, vakuutti muutkin. On nyt 1,8x suosikki, vaikka joutuu tekemään odotetun parannuksen voittaakseen. Silmään ja parrannususkoon ei aina voi luottaa. Useimmissa Placepoteissa Al Aasy on kuitenkin varmana, koska riveihin on hyvä saada helppoutta.

O'Brienin irlantilaisvieraista Mogul voi olla parempi kuin Japan, joka vaahtosi eikä muutekaan täysin vakuuttanut voittaessaan tämänkertaista heikommat viimeksi. O'Brien vakuuttaa molempien parantavan.

Markkina pitää Japania parempana kuin Mogulia. Riitelen ihmismassojen kanssa myös neljännessä kohteessa. Hermostunut, alussa muiden taakse jäävä Blue Cup ei minun opeillani voi olla suosikki. Sen sijaan todennäköinen keulahevonen Sky Defender on yhä Auren-Top 105 tässä, vaikka jouduin heikentämään tuota lukemaamme viime kerran tappiopelini katkeroittamana. :-)

Viitoskohde ei ole mikään viitoskohde, vaan Oaks, 1700-luvulta asti kilpailtu, uljaita hevosia arvostavan urheiluharrastajan hartaaksi tekevä klassikko.

1000Guineasiin kaikki "tiesivät" Santa Barbaran. Minä en tiennyt, vaan epäröin. Harjouituksissa loistanut tamma oli muille pettymys kolmossijallaan, minun mielestäni kelvollinen. Hyväpäisen oloinen tamma parantanee, enkä murehdi niin paljon matkojen sopivuudesta kuin englantilaiset markkinaosapuolet. Nyt uskon Santa barbaraan markkinaa enemmän, vaikka se petti suosikkina viimeksi. Tammalla on parhaat Aurenit. Joissakin kupongeissa pitää toki kierrättää luultavasti kärjessä juoksevaa 2 Dubai Fountainia ja sen lähellä matkaavaa 6 Saffron Beachia. Moempien Aurenit ovat kilpailukykyisiä

Päätöskohde: 2 Mehmenton Ranskan Guinesin pettymykseen oli selityksiä. Pelasin sitä jo silloin, koska lahjakas hevonen tuli "tipsikirjaani" vahvalla edellisellä juokullaan. Siinä pintelin aukeaminen 50 metriä ennen maalia saattoi maksaa voiton. Mehmenti on ovin pelattu tässä, mutta se on silti paras suosikki meille tuomaan riviin tarvittavaa osumistodennäköisyyttä. helppoutta. 3 Mystery Smiles on melkein yhtä hyvä, mutta juoksee taaempaa, eikä matkavauhti nouse välttämättä kovaksi. Colossuksen placepoteissa en juurikaan levitä peliä näiden kahden ulkopuolle. Jos olemme voittamassa tuhansia ennen päätöskohdetta, saatan kotiuttaa voittoja cashout-toiminnalla.

Nauti komeasta laukkapäivästä - hevosesta, urheilusta ja pelistä edullisin ehdoin!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä