Kategoria:
Blogi
Kupittaan pakkasesta Jamaikalle - rommiviinan voimalla
Onko 2020-luvulla enää mahdollista paisuttaa pienet säästöt ja nettoansiot miljoonaksi vedonlyönnillä kuten 1980-luvulla? Tätä asiaa testaan ja seuraan ”My Way”-blogisarjassani.
Talletan nyt kuukausittain €800 Sportmarketin tililleni helmikuisen €800 alkupääomani päälle. Pelaan Sportmarketin etsimillä (usein maailman korkeimmilla) kertoimilla eri palloilusarjoja. Suomalainen jääkiekko on yhä osa pelisijoitustoimintaani.
80-luvulla kotimainen liigakiekko oli merkittävä noste pelikassalleni ja uralleni. Tuolloin suomalaiset epäviralliset vedonvälittäjät alkoivat ravivetojen lisäksi bookata myös jääkiekkoa. Ruotsista rantautuneen tyylin mukaisesti tasapeliä ei saanut pelata ja tasaisessa ottelussa kertoimet olivat 23 / 23, eli molempien joukkueiden voitto 60 minuutin pelin jälkeen oli kertoimessa 2,3x. Tuolloin suomalaisessa jääkiekossa maaleja tuli enemmän ja tasapelejä vähemmän, joten epävirallisen jääkiekkovedonlyönnin palautusprosentti oli jonkin verran yhdeksänkymmenen yläpuolella.
Peli toimi puhelimitse ja luotolla. Tuntia ennen ottelun alkua bookkeri luki puhelimessa kertoimet. Ne eivät yleensä muuttuneet, ja tuolloisten vedonvälittäjien kunnia-asia oli hyväksyä tinkimättä melko suuriakin pelejä. Vedot suunniteltuaan pelaaja saneli ne puhelimessa. Vedonvälittäjä toisti ne. Asiakas ja bookkeri pitivät kirjaa sekä varmistuivat aina ennen uusia vetoja saldon, ”numeron” oikeellisuudesta. Kahden viikon välein vedonlyöntitili settlattiin nollille.
Olin 80-luvulla paljon aikaani edellä todennäköisyyksien arvioinnissa. Tuolloiset vedonvälittäjät eivät käyttäneet minkäänlaisia voimalukuja vaan tuijottivat sarjataulukkoon – kuten myös heidän tyypilliset asiakkaansa. ”Kuntoa” – joukkueen muutamaa viimeistä suoritusta – liioiteltiin. Tuolloinen sanontani ”kunto on kohinaa” oli ehkä tärkein syy, miksi onnistuin nousemaan maalaispojasta voittavaksi urheiluvedonlyöjäksi.
Myöskään joukkueiden henkisestä tilasta tai (tähtipelaajia lukuun ottamatta) kokoonpanouutisista 80-luvun bookkerit eivät välittäneet. Mutta koska sokeiden planeetalla yksisilmäinen dominoi, voittivat Rape, Pekka, Kerava, Simo ja kumppanit tuolloin joka vuosi asiakkailtaan kuusinumeroisen markkasumman.
6.2.1986 löin silloisen elämäni suurimman vedon SM-liigan runkosarjaotteluun TPS – Tappara. Tuossa ottelussa kaikki täsmäsi. 23-vuotiaan vastuuttomuudella ja riskitiedottomuudella panostin otteluun aivan liikaa, kun en tajunnut, kuinka kauan pelikassani palauttaminen riskiä nostamatta olisi kestänyt, jos Kupittaalla olisi käynyt huono onni.
Tappara oli noina aikoina todellinen dynastia – joukkue täynnä silloisia ja tulevia maajoukkuemiehiä, jopa legendoja. Nuoret Teppo Numminen, Janne Ojanen ja Timo Jutila olivat matkalla NHL:ään, Markus Mattsson palaamassa sieltä. Hannu Haapalainen, Pertti Valkeapää, Lasse Litma, Pekka Laksola olivat jo näyttönsä antaneita liigahuippuja, Erkki Lehtonen ja Timo Susi 80-luvun puolivälin tehokkaimpia hyökkääjiä. Mutta jotain on entisellään 1980-luvun ja 2020-luvun vedonlyöntimarkkinoissa: ne liioittelevat materiaa ja vähättelevät henkeä.
6.2.1986 TPS tarvitsi pisteitä jatkopaikan varmistamiseen enemmän kuin korkeammalla sarjassa purjehtinut Tappara. Sain lisäksi tiedon, että Tappara lepuuttaisi NHL:ssäkin ”Gretzkyn pysäyttäjäksi” noussutta Markus Mattssonia ja laittaisi maalin noin viisi prosenttiyksikköä vähemmän laukauksia torjuvan Matti Rautiaisen.
En myöskään nähnyt Tapparalle ja TPS:lle niin suurta tasoeroa kuin muut. Ehkä olin lukenut isoisäni luona liikaa Turun sanomia, mutta pidin kyllä TPS:ää varsin kilpailukykyisenä Tapparallekin. Esa Keskisen syöttötaito ja peliäly oli jo tuolloin silmiinpistävää. Jukka Vilander ja kokenut Reijo Leppänen tekivät maaleja. Wahlstenin veljekset tekivät tuloaan, kun taas kokeneet Jukka Porvari, Timo Nummelin ja ennen kaikkea lapsuuteni sankari, otteluiltana 36-vuotias Jorma Valtonen olivat säilyttäneet tasonsa.
Turun Kupittaalla oli tuolloin myös paljon nykyistä areenaa kuumempi kotietu, mutta kylmempi ilma. En liioittele, kun väitän muistavani ”hallissa” olleen pakkasasteita ja lähes tuuleksi nimitettävä veto.
Edellä mainituista syistä pelasin TPS:ää bookkerilleni noin kahden kuukauden palkkaani vastaavan summan, kun olin saanut Tepsille järjettömän kertoimen 3.50x.
Edellä mainitusta kylmyyssyystä pyysin turkulaista ystävääni Jouni ”Möykkä” Klemolaa hankkimaan minulle otteluun lämmikkeeksi ja rohkaisuksi pullon rommia. Tuohon aikaan jäähalleissa ei ollut turvatarkastuksia, eikä myöskään olutmyyntiä. Näin ollen järjestysmiehet katsoivat eri suuntaan, jos yleisössä joku lämmitteli itseään taskumatin avulla. Joten maailman kiltein ja hiljaisin ihminen (siksi Möykäksi nimetty) Jouni sai pulloni Kupittaalle ohi riskien portsarrien välikohtauksitta, ja minäkin ehdin juuri ja juuri junaltani avauskiekon pudotukseen.
Alkossa kuriirinani käynyt ”Möykkä” ei itse juuri alkoholia käyttänyt. Siksi hän oli ujonpuoleisesti ottanut vastaan Alkon virkailijan hänelle hyllystä valinneen pullon halpaa kotimaista rommiviinaa. Olin pettynyt. Juoma oli karmean makuista. Ratkaisin asian juomalla sen nopeasti.
Voit kuvitella, kuinka elämyksellisissä ilmoissa leijuin noin varttitunnissa, kun rommiviina vei pelon ja kylmyyden, ja TPS paiskoi lukemat lukemat 4-0 vanhanaikaiselle käsipelillä pidetylle tulostaululle! Taitava Reijo Leppänen taikoi tietysti maaleista kaksi. Olin täynnä ylpeyttä suuresta vedostani, josta kiusallista kyllä, tarpeettoman moni katsomossamme sai kuulla. Näkemykseni sinänsä oli oikea. TPS pelasi paljon suuremmalla halulla kuin Tappara, eikä Rautiainen maalissa ollut edes normaalilla kakkosmaalivahdin tasolla.
Sama tahti jatkui toisessa erässä. Sen jälkeen peli oli TPS:lle jo 8-2. Saletissa, tiesin. Aloin jo haaveilla juhlista illaksi, vaikkei tuohon aikaan voinutkaan alkaa tehdä järjestelyjä. matkapuhelimia kun ei vielä ollut. Mutta: toiseen erään tuli kuin uusi, sisuuntunut Tappara täysin mukavoitunutta TPS:ää vastaan. Teppo Numminen ja Timo Susi sytyttivät Tapparaa entisestään kahdella maalilla päätöserän ensimmäisellä kolmella minuutilla. Kahdeksannella minuutilla Kari Heikkinen kavensi jo lukemiin 8-5. Tämän jälkeen vapisin – juodusta lämmikkeestä huolimatta. Olin kahden erän jälkeen ”varmassa” voittoasemassa päättänyt käyttää osan voitostani kahden kuukauden Jamaikan matkaan seuraavana kesänä. Pelimaailmassa ei tietenkään ikinä saisi ankkuroida voittoja tai tappioita mihinkään konkreettiseen asiaan, mutta nuorena ja lapsellisena niin tein. Se aiheutti kauhun ja menetyksen pelon.
Pelkkään ylipanostamisen ja unelmoinnin luomaan ”väärään henkeen” ei ahdistukseni perustunut. Kentällä oli kolmannessa erässä vain yksi joukkue – Tappara. Ja kun vastustaja yrittää herätä unestaan, alkaa se helposti panikoida – niin kuin kaikki tiedämme sadoista muista näkemistämme otteluista. TPS otti vieläpä pari tyhmää jäähyä. Uskomatonta kyllä, Tapparalla oli paikkoja nousta viimeisen kymmenen minuutin aikana 8-8 tasapeliin, mutta hyvä onni ja lapsuuteni sankari Jorma Valtonen pelastivat voiton TPS:lle.
Olin ottelun päätyttyä pikemminkin helpottunut kuin riehakas. Rommiviinan tuoma nousuhiprakka oli kääntynyt kolmannen erän ahdistuksen jälkeen väsyneeksi jurriksi. Juhlia en siksi jaksanutkaan enää järjestää. Mutta ottelun jälkeisen tasoittavan Olavin Krouvin bacardi-colan jälkeen piristyin ja rohkaistuin sentään soittamaan ihailemalleni turkulaiselle opiskelijatytölle. Iloiseksi yllätyksekseni hän lähti kuin lähtikin kanssani pizzalle Dennikseen.
Tarinalla oli siis onnellinen loppu. Vaikka elin seuraavana kesänä Jamaikalla hyvää elämää seitsemän viikkoa (kuljin reggae-studiolta ja sound-sysmeistä toisille), jäi Kupittaan voitostani vielä täytettä pelikassaani. Olin Kupittaan kylmän kuumasta kokemuksestani saanut myös läpi urani kantaneen opetuksen. ”Pelaa vain summilla, jotka voit hymyillen hävitä”, ja ”jos tunnet pelkoa, olet ylipanostanut”.
Tätä periaatetta haluan noudattaa myös käynnissä olevassa ”My Way” -demossani, vaikka kympeissä ja satasissa toistaiseksi pysyvät panostukseni tuntuvat turhauttavilta ja jopa ehkä lapsellisilta. Pelaan toki parhaita kohteita muilta tileiltäni nykykassaani vastaavilla panoksilla, mutta ”My Wayssa” pyrin siis jäljittelemään mahdollisimman tarkasti tilannetta, missä 800 euron kanssa kotoaan lähtevä nuori lähtisi kartuttamaan pesämunaansa. Juuri tämä tekee blogisarjastani todenmukaisen ja opettavaisen.
Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä