Kategoria: Blogi

Jonkin aikaa taka-alalla

Jonkin aikaa taka-alalla

Minulla diagnosoitiin maaliskuussa (lääkärin sanoin) ”puoliärhäkkä” syöpä. Onneksi se voidaan leikata jo nyt perjantaina 16.4.2021.

Päätin julkistaa asian, koska:

  1. Pitää olla rehellinen. Sitä paitsi sairauteni olisi paljastunut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin erilaisten sattumusten kautta. Väärinkäsitysten ja ”matkan varrella taipuvan tiedon” välttämiseksi takaan, ettei sairauteni vaikuta muistiini, ajatteluuni tai luomisvoimaani.

  2. On tärkeää kertoa, miksi katoan joksikin aikaa taka-alalle ammatillisesta toiminnastani. Kaikki jatkuu kuitenkin kuin ennenkin ESBC:n työryhmän osaavissa käsissä. Yli 10 vuotta minulle työskennelleet luottomieheni ovat viime vuosina joka tapauksessa vastanneet yhä enenevässä määrin analyysistamme sekä minulle/asiakkaillemme hiotuista pelisuosituksista. Ne ovat kasvattaneet minun ja asiakkaitteni pääomaa 3,5 % korkoa korolle per veto jo vuosikausia.

  3. Haluan ystävieni tietävän, että taitavat, tehokkaat, hyvin kommunikoivat ja tunneälyiset terveysalan huippuammattilaiset hoitavat minua hyvään kuntoon. Tässäkin olen osaavissa käsissä ja turvassa, vaikka katoankin sosiaalisesta mediasta joksikin aikaa, enkä vastaa sähköposteihin tai muihin yhteydenottoihin.

  4. Pelaan tulevat jääkiekon MM-kisat ja jalkapallon EM-turnauksen ESBC:n analyyseilla. En laske omia prosenttiarvioita enää myöskään tulevina vuosina pallopelien arvokisoihin.

  5. Lääkärit ovat määränneet minut parin kuukauden täydelliseen lepoon leikkauksen jälkeen. On kuitenkin mahdollista, että jo ennen jälkitarkastuksia ideoin tai autan ajatuksin työryhmääni taustalta, jos vointia ja energiaa tähän riittää. Kokemukseni ja rakentamani mallit/työkalut/toimintakulttuuri jatkaa joka tapauksessa ESBC:n asiakkaiden hyödyksi, olenpa mukana tai en.

  6. Vähennämme väliaikaisesti ravipelaamista sekä analyysimme paljastamista Suomeen ja Ruotsiin. Näistä sijoitussalkuista vastannut luottomieheni joutuu nyt ottamaan hoitaakseen minulta vapautuvat Englannin ja Hong Kongin laukkamarkkinat, jotka ovat sijoittamisellemme paljon merkittävämpiä.

  7. Työntekijäni käyttävät SoMe-tilejäni, koska ihmiset hyötyvät ESBC:n viestinnästä, ja omilla tileilläni on paljon enemmän seuraajia kuin ESBC:n tileillä. Kirjoittaessaan työntekijäni käyttävät kuitenkin allekirjoitusta #ESBCcrew.

  8. Saatan toipuessani alkaa julkaista jotain ”oikeaan elämään” liittyvää SoMe-kanavillani. Yritän kuitenkin pysyä erossa pelisijoittamiseen liittyvistä aiheista. En kerro syövästäni, hoitokokemuksistani tai tervehtymisestäni mitään tämän tiedotteeni alkulausetta enempää, koska en tiedä, kuinka hyvin eri tilanteissa voisin säilyttää julkaisutahdin, -tahdon ja rehellisyyden. Eli ei jatkokertomusta tai seikkailusarjaa, vaikka saatan yleisellä tasolla pohtia elämää, kun nyt olen saanut uuden, yllättävän näkökulman ja yleisopettavaisia kokemuksia.

Joten pidä tahollasi kiva kesä ja nauti Huuhkajien korkeasta lennosta. Kun kaikki menee hyvin, kuullaan syksyllä Premier Liigan alkaessa!

Jorma Vuoksenmaa

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä