Kategoria: Blogi

Hevonen, urheilu, peli – loistolauantai!

Hevonen, urheilu, peli – loistolauantai!

Aurinko ei paista tänään lauantaina 4.7.2020 kello 12 ainakaan Helsingissä. Silti alkava lauantai on minulle yksi kesän loistavimmista.

Hevosurheilu on yhä yksi rakkaimmista harrastuksistani, vaikka sijoitustoimintana sen liikevaihto ei yllä läheskään urheiluvedonlyöntini tasolle. Rakastan hevosia. Kasvatan näitä maailman upeimpia eläimiä pienessä mittakaavassa. Hevosurheilu tapahtumana on näyttävämpi ja intensiivisempi kuin mikään pallopeli. Ja vaikka ajankäytöllä sekä riskillä korjattu Sharpe-luku tekee hevospelaamisesta urheiluvedonlyöntiä tai osakkeita huonomman sijoittamisen muodon, pystyy siinäkin voittamaan.

Alkava lauantai on minulle todellinen karkkipäivä. Ruotsin Halmstadin raveissa on kaksoisjackpot. Englannin Derby ja Oaks ratkaistaan Epsomissa. Lahdessa karsitaan sunnuntaiseen Suur-Hollola-ajoon, ja mukaan yrittää myös vanha kunnon kimppakasvattini Zeus Kemp.

Ensimmäisen Englannin laukkaderbyni näin Epsomissa jo 1987, kun ihailemani Henry Cecilin valmentama Reference Point hallitsi keulapaikalta hyvällä kertoimella. Lahden vanhalla raviradalla ”Montulla” olin ensimmäisen kerran Suur-Hollolassa 1980, mutta muistan TV:stä nähtynä jo ensimmäisen, 1975 R.A.C.:n voittaman. Monet kerrat olen nauttinut vuosikymmenien saatossa molemmista spektaakkeleista, mutta oli mahdotonta ajatella, että ne kilpailtaisiin samana viikonloppuna, niinkin nyt Korona-viruksen takia tapahtui.

Lauantai on loistava paisti urheilullisesti, myös pelillisesti. ColossusBetsin ”Saturday Sevenissä” - T7-pelissä – on jo €150066 kuollutta euroa. Lisättyä rahaa on myös Epsomin neljän hevosen ”supertroikassa” tai ”nelivedossa” – eli 19.35-lähdön ”neljä parasta järjestyksessä” -pelissä.

Veikkaus jakaa hyviä bonuksia helpoissa peleissä läpi Jokimaan viikonlopun. Ruotsin T7:ssä on jopa kaksoisjackpot. Veikkauksen pelien lisärahoista kannattaa ottaa osuus yksinkin, pienilläkin panoksilla. Mutta Saturday Seveniin ja Halmstadin T7-peliin kannattaa koota kimppa. Aion perustaa parhaista lisärahapoteista meille kuuluvan rahan hakevan superkimpan säännölliseenkin toimintaan. Jos olet kiinnostunut siitä ja pystyt häviämään hymyillen noin 200€/per kierros (suojatusti) pidempäänkin, mailaa palaute@esbc.fi !

Itse pelaan ja voitan joka tapauksessa jackpoteissa, mutta tosiaan riskin jakaminen ja mahdollisuus pelata vaikeita, jopa miljoonia tuovia rivejä kimpoissa on etu minullekin ja vakituisille sijoittajakumppaneilleni.

Laukan ja ravien pelaamisessa pätevät samat perusperiaatteet, kunhan urheilujen olennaiset erot tajuaa. Lisää videoissani

https://www.youtube.com/watch?v=iFtEj6xMgFg

ja

https://www.youtube.com/watch?v=o2GEjGpWquM&t=23s

Englanni Derbyyn minulla ei ole vahvaa näkemystä. Kierrätän hevosia kimpoissani melko tarkasti niiden todennäköisyyksien mukaisissa suhteissa.

English King häviää lukemillaan niukasti toiselle suosikille, Kamekolle., vaikka English King on rajaamaton hevonen ja se kestää taatusti puolentoista mailin matkan. Mutta matkalla voi olla mutkia, kun English King aloittaa luultavasti joukon hännillä, ja Epsomin loppukaarre Tattenham Corner on usein kaoottinen paikka aloittaa etenemistä. Puntarointia vaikeuttaa myös, että matkavauhdista tullee todennäköisesti hidas. Se haittaisi English Kingiä mutta hyödyttäisi Kamekoa – edellyttäen, että Kameko pysyy rauhallisena. On vaara, ettei Kameko tyydy hitaaseen menoon.

Apien O’Brien toi meille hyvät voitot viime viikonloppuna Irlannin derbyssä, kun Santiago paiskasi kärkeen läpi koko ryhmän hienolla kirillään ja hallitsi sitten tarpeen mukaan. O’Brienin menestys myös Englannin Derbyssä on ollut ollut mainiota – viisi voittoa kymmenen viime vuoden aikana. Tänä vuonna hänen vahvasta joukkueestaan huippusukuinen Mogul saattaa olla vaarallisin. Se saa hyvän juoksun ja on ehkä kuntosykliltään kärsinyt vähiten Koronan aiheuttamista kilpailusiirroista. Tammojen Oaksissa vaikuttaa Love täysin perustellulta, noin 2-kertoimiselta suosikilta. Se voitti 1000 Guineasin hyvillä lukemilla. Frankly Darling on yhtä selvä ykköshaastaja. Ennistymonin Auren-ratingit ovat parempia kuin sen viralliset Jockey-club-lukemat, mutta silti tammalta vaadittaisiin yllätykseen isoa lisäparannusta.

Halmstadissa meille jo Elitloppet-lauantaina kunnon voitot tuonut Man At Work säilyy pelikohteenamme. Takarivin paikaltaan se saattaa saada taas yhtä toivottoman juoksun kuin viimeksi, mutta kun näin kovia lukemia tekevää hevosta pääsee pelaamaan näin hyvillä kertoimilla, on riski otettava. Riittää, että Man At Work sattuisi onnistumaan takarivistä edes vähän useammin kuin kerran neljästä.

Rivin todennäköisin voittaja on tietysti lujat Rexratingit viimesi pöydännyt, yhä parantava Unoicsdue Gnafa. Italian ”vakioveikkaushevonen” parantaa ja juoksee nyt kengittä. Kiintoisa Ruotsiin rantautuja on myös kakkoskohteen Newport Beach. Saksalaisdiesel on jyrännyt voittoon suurimmassa osassa uransa starteista.

Päätöskohteessa jompikumpi kestopelikohteistamme, Ivory di Quattro tai Ingo häviää toiselle.

Jokimaalla toivon, että asiat ovat ja sujuvat normaalisti. Silloin Elian Web sijoittuu kahden parhaan joukkoon ja tuo minulle osan Veikkauksen kaksaribonuksen kuolleista rahoista.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä