Kategoria: Blogi

Hävisimme 6,7 €, mutta voitimme 5 226 €

Kiehtovimpiin urheilutapahtumiin lyön ns. Sportsman-vetoja. Näissä en hae tuottoa vaan jännitystä ja mukana olemisen tunnetta minulle mieluisan joukkueen/urheilijan kanssa.

Tiistaina halusin työkiireideni keskelläkin katsoa Atletico Madrid - Chelsea ottelun. Olin jonkin verran myönteinen mataliin maalilukuihin, mutta en kuitenkaan niin myönteinen, että olisin pelannut isosti nolla nollaa. Koska maaliton tasapeli on vedoista tylsin myös siksi, että sen voi hävitä kokonaan jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa, tein otteluun kolme pientä Match Predictor -vetoa, vaikka en voinut olla mitenkään varma, että niihin sisältyisi tuotto-odotus.

Panostin kolmeen kimppaani yhteensä 136 €. Jokaiseen tuli mukaan puolisen tusinaa muuta jännitystä hakevaa jalkapallofania.

Hävisimme yhteensä odotusarvoa ehkä noin 5 % panoksistamme – pitkälti alle 10 euroa. Jokainen saattoi odottaa maksavansa jännityksestä kolikon tai kaksi. Mahdollisuutemme voittaa oli matala, vaikka rakensin kimppamme voittamaan kunnollisia summia onnistuessamme.

ColossusBetsin Match Predictorissa veikataan huippuotteluiden tapahtumia – useimmiten maalilukuja, varoituksia, kulmapotkuja, rangaistuspotkuja ja ulosajoja

Eri otteluissa kohteet vaihtelevat, samoin kohteiden määrä. Mutta kaikissa on mahdollisuus voittojen kotiuttamiseen puoliaikojen välisellä tauolla. Kätevästi kimpassa pelaaminen ColossusBetsin normaaliin tapaan onnistuu, tietysti. Sitä en kuitenkaan juuri koskaan tee – haemmehan Match Predictorilla nimenomaan jännitystä, ja pelaamme vain muutaman kimpan vain pienillä panoksilla, jotka lähtökohtaisesti tiedämme häviävämme.

Nyt minulla ja kuudella kimppakaverillani kävi kuitenkin hyvä onni. Kupongeistamme isoin, 108 € maksanut voitti, ja lunastimme 5 334,01 €. Eli voitimme runsaat 5 226 € vedolla, jonka todellinen arvo oli ehkä -5 € !

Tyypillinen tilanne vedonlyönnissähän on, että lähes kaikki pienet vedot (ja kimpat) kuolevat arvottomina, vaikka ne ovat niukasti voitollisia tavoitellessaan isoja potteja. Silloin pienikin voiton mahdollisuus riittää. Kimppani ovat ottaneet Suomen ravihistorian suurimman T7-voiton (1,07 miljoonaa) ja Englannin laukkahistorian suurimman Scoop6-voiton (£2,6 miljoonaa). Molemmat tulivat suurten hajotuspositioiden osakupongeille, joiden arvo oli tuskin kymppejäkään. Sadat yhtä hyvät kuolivat arvottomina, ja tämä on normaali tilanne.

Nyt Match Predictorissa kävi päinvastoin:

tappiollinen kuponki

sattui voittamaan.

Hetkinen – mitä järkeä tässä on? Kuulen monen kysyvän – ja ihan perustellusti.

Asiassa ei olekaan järkeä, jos haluat maksimoida pelisijoittamisesta saamasi tuoton. Mutta jos olet kaltaiseni jalkapallo- ja urheiluromantikko, etkä käytä rahaa tupakkaan, purjeveneeseen tai nykytaiteeseen, en ihmettele, vaikka häviäisit tänäänkin kanssani kolikon tai kaksi illan Match Predictor-kohteeseen Manchester United - Real Sociedad.

1-X-2 todennäköisyysarviomme otteluun on 48,3 % - 25,3 % - 26,4 %. Odotamme vain 2,83 maalia. Ei ole varmaa, että United äityy tai pystyy löylytyksiin. Varmaa sen sijaan on, että suuri yleisö odottaa liikaa maaleja Unitedilta. Häviämme vähiten odotusarvoa, kun pelaamme illan Match Predictor -jännityskimpoissamme matalia maalilukuja ja kulmapotkumääriä.

Huomaa, että Match Predictor ja muut jännitysvetoni löytyvät kapteeniprofiilini ”Vuoksenmaa – TV” alta. Vedot, jotka uskon tuottaviksi (vaikka en voi niitä tuottaviksi taata) ovat tarjolla kapteeniprofiililta Vuoksenmaa - ESBC

Kaikissa kimpoissa olen toki mukana 10 % - 50 % kokonaispanoksesta. Monet TV-tilinkin kimpoista ovat luultavasti voitollisia, mutta kuka voi taata esimerkiksi P15-vakioiden tuottavuuden, kun muutaman kympin kimppalappuihin tulee kuukauden sisään kymmenien tuhansien eurojen voitot ja sitten on kuukausikaupalla hiljaisempaa?

Ylipäätänsä en kehoita ketään pelisijoittamiseen. Edut tulevat ja menevät. Ne ovat myös kovin pieniä. Varianssi on suuri ja häviöputket pitkiä. Pelien järjestäjällä on etu, jonka murtamisesta ei pitkäkään voitollinen ura anna varmuutta. Pelaaminen voi myös aiheuttaa riippuvuutta. Rahallisten ongelmien ohella järkipelaajankin itsetunto tai ajankäyttö voi joutua koetukselle. Mutta jos nautit järkipelaamisesta pienin panoksin, ja asia on hallinnassasi, on meidän hyvä parantaa menestystämme yhdessä.

Enkä pidä mahdottomana, että joku jalkapalloa minua syvällisemmin ymmärtävä pystyisi pelaamaan Match Predictoria voitollisesti. Luulen ymmärtäväni jotakin kulmapotkujen lainalaisuuksista, mutta laitapelaajat, joukkueiden taktiikat, pääpelivoimat ja yleisimmin käytettävät kulmapotkukuviot tarkasti tunteva voi saavuttaa edun minuun ja muihin. Lisäksi kulmapotkut korreloivat jonkin verran ottelun maalilukuihin, joten kuponkeja hajoittamalla saavuttaa lisähyötyä.

Joka tapauksessa: viihde- ja jännityspelinä Colossuksen Match Predictor on ylivoimainen.

Jorma Vuoksenmaa

ESBC crew

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä

PS. Jaettu ilo, paras ilo. Myös ColossusBetsin P8 vakion tuottotavoitteiset kimppani ovat jauhaneet tuottoja viime viikkoina. Onnekkuutemme kunniaksi talletusbonus:

Kun talletat ESBC-tilillesi 10 € - 1000 € viimeistään maanantaina 1.3.2021
klo 18.18, saat 10 % bonuksen talletuksellesi käyttäessäsi bonuskoodia:

MATCHPREDICTOR

Talleta täältä >>

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä