Kategoria: Blogi

Aikalisä tulevaisuuteen

Eilen minulla täyttyi kolme viikkoa vapaaehtoista, täydellistä eristäytymistä. “Aikalisälläni” (kuten tilannetta nimitän) suunnittelen jo tulevaa. Aion toteuttaa kaksi projektia – yhden urheilullisen, yhden taiteellisen.

Olen lapsuudestani asti haaveillut ajaa kilpaa raveissa.

Tukholmassa asuessani 1993 menin Solvalla Amatörklubbenin ravikouluun. Harjoittelin viikon Björn Sjöströmin maatilalla Rimbossa. En ollut kovin lahjakas ravimies. Jo toisena päivänä valjastin passihevoseni hajamielisen huolimattomasti, ja irronnut häntäremmi oli aiheuttaa vaaratilanteen. Muutamaan päivää myöhemmin nakkasin ajatuksissani tallin vintiltä kymmenkiloisen heinäpaalin, enkä huomannut koulutoveriani Tommya tallin käytävällä. Oli 30 senttimetrin päässä, että Lo Mack Bell -tamma ja huoltoasema Sollentunassa olisi menettänyt omistajansa.

Itse kurssiviikon huipentaneessa ajokokeessa ei kiltti, hentoinen passihevoseni Mini Carola tuntunut luottavan ohjastajaansa. Normaalisti erittäin helppoajoinen tamma alkoi hermoilla ja painaa vienosti ohjaksille. Kun tiukensin ohjia – ehkä liian nopeasti ja kovakouraisesti – alkoi kriteriumvoittaja Carolo Minin pikkusisko rynniä vielä pahemmin. Ja sitten mentiin!

Heikot käsivoimani eivät riittäneet henkensä hädässä painaneen Mini Carolan hillitsemiseen, mutta pysyin sentään kärryillä. Selvisimme Sjöströmin harjoitusradalta haavereitta. Kun annoin krampeista vapisevin käsin ohjat opettajalleni, hän virkkoi vinosti hymyillen: “On se kumma juttu. Aina, kun joku on Suomesta ja Jorma, pääsee hän hevosilla viisi sekuntia kovempaa kuin kukaan muu.” Björn Sjöström viittasi yli 11.000 ravilähtöä voittaneeseen maanmieheeni Jorma Kontioon väittäen, että starttaamaton, normaalisti 1.35-vauhtisia harjoitteita juossut Mini Carola olisi muka riepotellut minua alle 1.30-kiidolla.

Oli miten oli, lievitin käsieni ja mieleni vapinaa illan rapujuhlissa lukemattomilla akvaviitilaseilla ruotsalaisten juomalaulujen välissä. Jäin yöksi tallille. Aamulla Mini Carolan karsinan puhdistaminen tuntui kovin raskaalta. Päätin ravikoulun läpäisystä huolimatta luopua raviohjastajan haaveistani ja maksaa ammattilaisille heidän osaamisestaan.

Nyt neljännesvuosisata myöhemmin Korona-aikalisällä olen alkanut kyseenalaistaa lopetuspäätöstäni. Olen nyt vapaaehtoisessa kotikaranteenissani joutunut joka tapauksessa nyt mukavuusalueeltani. Haluan kokea uutta ja kehittyä. Miksi en siis voisi alkaa ajaa kilpaa ravihevosilla?

Saan luultavasti ajopukusponsorikseni ColossusBetsin. Tarvitaan enää hevosia. Niitä hankkivaksi managerikseni olen kaavaillut Lauri Hyvöstä. Ohjastajakouluttajakseni aion pyytää Juha Puhtimäkeä. Sinänsä uskon, että hevosiani aiemmin valmentaneista ainakin Markku Nieminen, Pekka Korpi, Timo Nurmos sekä Petri Salmela vaistoavat piilevän lahjakkuuteni myös raviohjastukseen. Toivon heidän ilmoittavan minulle hevosia ajettavaksi syksyllä, kun ravit jälleen käynnistyvät.

Myös amatöörivalmentajien ravurit ovat tervetulleita ajokeikseni. Jos Sinulla tai ystävilläsi sattuu olemaan lähtönopeita, vauhtikestäviä, ravivarmoja ja helposti ajettavia hevosia, mailatkaa ystävällisesti jorma.vuoksenmaa@esbc.fi, mikäli haluatte tehdä yhteistyötä kanssani. Näin urani alussa en peri ohjastajapalkkiota. Oppiminen on iloni, ja arvostan hevosenomistajia, jotka luottavat minuun.

Tulen ajamaan suoraviivaisesti – aina johtopaikalta. Jos joku yrittää puolustaa keulapaikkaansa, hänen hevosensa väsyy. Ennen pitkää maineeni levittyä pääsen aina kärkeen. Jokainen hevosenomistaja hyötyy. Tervetuloa mukaan projektiini!

Lähden nyt rohkeasti uudelle elämäalalle myös elokuvakäsikirjoittajana.

Viikko sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta. Ovikello soi. Mercedeksen tummaan takkiin pukeutunut vanhan liiton taksimies ojensi minulle lähes repeämistilassa olleen paksun A4-kokoisen kirjekuoren, pyysi kuittauksen ja kertoi lähetyksen olleen jo maksetun. Kiitin hämmästyneenä.

Avasin kuoren. Sen sisältä löytyi….

…elokuvan käsikirjoitus!

Nipun päällä olleen, “Harry Hallerin” allekirjoittaman saatekirjeen mukaan käsikirjoitus olisi löytynyt Töölööstä ravintola Eliten WC:stä iltana, jolloin minä olisin muka “möykännyt siellä työväenlauluja laulaen”. Kirjottaja sanoo olevansa varma, että teksti olisi minun kirjoittamani.

Vaan kun ei ole. Mutta kenen sitten? Ja millainen tarina olisi? Hämmentyneenä aloin lukea käsikirjoitusta.

Elokuvan nimi oli “Perhe”. Tarinan alussa toinen päähenkilö, vasemmistoaktivisti Anna Kapinala tulee pidätetyksi Israelin rajalla. Anna oli yrittänyt päästä Gazaan turvatakseen pelikoneiden saatavuuden Israelin kuristamalla alueella. Viehättävä, päättäväinen ja periaatteellinen aktivisti oli jo aikaisemmin pitänyt “pienimpien puolta” myös Suomen syrjäseuduilla. Annan missio oli varmistaa, että peliautomaatit takovat kuin tyhjästä “yhteistä hyvää” myös maaseudun pikkukaupoissa ja kahvioissa.

Käsikirjoituksen mukaan Anna teki “kaikille osapuolille hyödylistä” yhteistyötä myös Veikkaus oy:n, kulttuurineuvoston, Tampereen Yliopiston, Kansan Uutiset -lehden ja Vasemmistoliiton kanssa. Veikkaus oy luotti historiaa opiskelleen ja selkeästi argumentoivan Annan vahvuuteen niin paljon, että antoi hänelle luottamustehtävän - “Pelikoneet Gazan kauppoihin” -kampanjan.

Draaman kaari saa ensimmäiset käänteensä, kun Anna pidätetään Israelin rajalla. Hän joutuu tuntikausiksi painajaismaisiin kuulusteluihin. Ahmiessani käsikirjoitusta mieleeni tulvahtivat kolmen eri ystäväni kertomukset kokemuksista Israelin rajalla. Tajusin, kuinka aito ja elämänmakuinen käsikirjoitus oli. Jatkoin lukemista yhä innostuneempana.

Tarinassa Anna pääsee vapaaksi oudolla tavalla. Käsikirjoituksen toinen päähenkilö Simon Zion kävelee tässä vaiheessa kuviin ja poliisiasemalle periäkseen poliisipäälliköltä edellisen viikon Backgammon-pelivoittojaan. Simon huomaa itkettyneen ja väsyneen Annan. Kuultuaan, mistä on kysymys, Simon raivostuu. Kiivaan sananvaihdon rauhoituttua poliisipäällikkö suostuu vapauttamaan Annan, kun Simon antaa Backgammon-velat anteeksi.

Kiitollinen Anna vie Simonin syömään Falafeleja. Käy ilmi, että ikäistään nuoremmalta näyttävä mutta lähes 60-vuotias Simon on psykologian ja matematiikan tohtoritutkinnot suorittanut shakkimestari, jonka avioliitto ja elämänhallinta yleisemminkin oli kariutunut kokaiiniaddiktioon. Simon oli kuitenkin säilyttänyt hymykuoppansa ja nuoruuden tennisharrastuksen jättämän urheilullisuutensa. Hänen pitkät hiuksensa ovat säilyneet ruskeina, silmät poikamaisen eloisina, leuka jykevänä ja ryhti päällikkömäisenä. Ensi hetkestä alkaen Simon teki vaikutuksen Annaan. “Tämä mies on ihan erilainen kuin mitä kaverini sanovat juutalaisten olevan, ihmetteli Anna.

Myös Simon koki yllätyksellisen kohtaamisen samoin. Hän oli aiemmin vihannut vasemmistolaisten vapausvastaisuutta ja väkivallan ihannointia. Simon oli menettänyt kaukausia sukulaisiaan vasemmiston vainoissa ja nimittänyt sosialismia omassa kirjassaan “maailman virheellisimmin sovelletuksi pelikirjaksi”. Mutta tavattuaan Annan Simon tajusi hetkessä, että Anna oli erilainen vasemmistolainen. Poikkeus, helmi. Annan viisaat meikkaamattomat silmät, aitous, äly ja kielitaito kiehtoivat Simonia.

Heti falafel-paikasta Anna soitti Suomeen. Tässä vaiheessa elokuvan juoneen kietoutuu tärkeä taustahahmo, Veikkauksen johtaja Don Kummikoski, joka ei näy missään kuvissa jatkossakaan. Käsikirjoittaja on kuitenkin määritellyt monissa kohtauksissa tarkoin Kummikosken käyttämät äänensävyt “hymyilevän ärsytysivan” ja “karismaattisen kansankiihottajaraivon” kaltaisin käsittein.

Käsikirjoituksen avainpuhelussa Kummikoski raivostuu kuultuaan, ettei pelikoneita saadakaan Gazaan. “Anna, etkö sä jumalauta tajua, kuka maksaa sun palkan? Nyt maltalaiset pääomasijoittajat lahjovat taatusti Israelin merivartijat tai sitten ampuvat näitä ritsoillaan päähän ja saavat laittomat koneensa Gazaan!”. Anna purskahtaa itkuun kuulleessaan luuriniskun korvaansa.

Illalla Annan puhelin soi. Nyt leppynyt, anteeksipyytävä Don Kummikoski on jo oma isensä - kaikille mahdollisuuksia tarjoava vastuullinen yritysjohtaja: “Anna, anna Anna anteeksi. Pettymys oli vain niin iso. Mutta saat uuden mahdollisuuden, Kummikoski lupasi äänellä, joka käsikirjoituksessa oli määritelty “pehmeäksi, syväksi ja miehekkääksi”.

Kummikoski vaatii, että “kun sä kerran nyt jo olet Euroopassa Veikkausperheen rahoilla, menet saman tien Belgradiin ja haastattelet siellä näitä puolueen tovereita, miten pysytään lojaaleina Perheelle, vaikka mitä tapahtuisi.”.

Kummikoski jatkoi: “Ja sitten jatkat Belgradista Dusseldorfiin. Siellä tutustut Hjalmar Schachtin vaiheisiin. Sama juttu: opi ja tee muistio! Selvitä silloisen Perheen kytkennät talouteen ja laatumediaan! Mieti, mitä kristalliyöstä voisi oppia, erityisesti viestinnällisesti! Muista, että vasemmistonurten yläluokkasafari Länsi-Helsingissä tehtiin Veikkausvoittovaroin”, ohjeisti kokenut Don päättäväisesti.

“Ja hei, odota vähän! Onhan tämä rock-porukkakin meille kiitollisuudenvelassa! Saavat järjestää sinulle kokouksen Die Totenhosenin managerin kanssa. Voisit selvittää, miten onko Punk-rockin tekeminen ilman veikkausvoittovaroja laillista. Joku jopa väitti, että Totenhosenin Cambino olisi muka ostanut bändin maksamilla osingoilla nigerialaisen hyökkääjän Fortuna Dusseldorfiin.”

“Ja tutkimustiedon pitää olla omaa, meille sopivaa. Joku Turun Yliopisto on ihan laittomien maltalaisten vedonlyöntifirmojen haarakonttori. Ja muista! kuten Jussi Isotalo jo sanoi, kun Jukka Rönkä jäi kiinni oltuaan todistajana Vuoksenmaan häissä: tieto tässä Perheessä kulkee nopeasti.

Anna tarttuu arvostamansa johtajan tarjoamaan uuteen mahdollisuuteen kiitollisena. Hän tietää, että suomalainen vasemmisto oli jo kerran aiemmin estänyt Veikkaus oy:n kansantaloudellisestikin tärkeät yhteistyökuviot Brasiliaan ja Venäjälle. Nyt Anna vannoi mielessään vahvistunutta solidaarisuuttaan Veikkausperheelle.

Tässä vaiheessa kuviin leikataan takautumia Annan lapsuudesta: huivitettuja tyttöjä pioneerileirien kurinalaisissa muodostelmissa. Sitten (ehkä jo mielestäni hieman kliseiset) kuvat 80-luvun laman leipäjonoista ja vuoden 1918 teloitusrivistöistä. Taustalla soi Kai Chydeniuksen hieno sävellys “Kenen joukossa seisot” Aulikki Oksasen silmät avaavalla tekstillä: “Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin, tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto.”

Anna kokee uuden aatteellisen heräämisen. Nyt luokkataisteluun! Barrikaadeille – tai tarkkaan ottaen Belgradia kohti!

Myös Annaan ihastunut Simon oli helppo saada mukaan sinänsä vaivalloiselle (ja kallliille) matkalle läpi Europan. Simon oli kyllästynyt Israeliin. Hän piti Länsirannan sekä Gazan tilannetta epäreiluna ja koki Israelin sotilaiden ajatuneen kauaksi lapsuudenkotinsa juutalaisista arvoista. Simon oli myös uppoutunut kirjojen, kokaiiniin, pokerin, shakin ja backgammonin täyttämään, itsekeskeiseen ajatuselämäänsä. Hän oli etääntynyt useimmista ystävistään, jo aikuisista lapsistaan ja vaimostaan, jonka alati kasvaviin taloudellisiin vaateisiin Simon oli väsynyt jo vuosia sitten ja eronnut.

Outo, kaikkialla huomiota herättänyt pari aloitti matkansa läpi Euroopan Simonin ikivanhalla, lähes ruosteisella Mercedeksella. En spoilaa koko tulevan elokuvan juonta Sinulle, mutta käsikirjoittaja on luonut uskomattoman tarkan kuvan Simonin epäkäytännöllisydestä, nuukuudesta, kokaiiniaddiktiosta ja neroudesta sekä toisaalta Annan erilaisesta huippuälyprofiilista, hyväntahtoisuudesta ja periaatteellisuudesta. Silti Anna on kuvattu käsikirjoituksessa uskotavaksi, tietynlaisen naiviteetin ja asenteellisuuden sävyttämäksi nuoreksi naiseksi.

Klassisen road-movie tarinan vaaratilanteet ja kommellukset seuraavat toisinaan. Kuvaohjeistuksellaan tuntematon käsikirjoittaja on hakenut liikettä, valon ja pimeyden kontrasteja ja modernia, urbaania, rumuudessaan kauniisti kirskuvaa äänimaailmaa.

Heti Istanbulissa Simon menee ostamaan uusia lisäkaiuttimia pariskunnan pakoautoon. Pahaksi onneksi hän ostoskeskuksella kaiuttimia testatessaan sattuu huitaisemaan i-phonen soittolistaltaan Matisyahun kappaleen “Jerusalem”. Kaupan pitäjä raivostuu luultuaan, että israelilaisella aksentilla puhuva, kultaista Davidin tähteä kaulassaan kantava Simon olisi valinnut kappaleen provokaationa hintaneuvotteluiden kariuduttua. Kuumeneva keskustelusta kehittyy käsirysy. Vain kauppaan hälytetty vanttera vartija pelastaa Simonin löylytykseltä. Kun matkapari vie pelastajansa läheiseen teehuoneeseen kiitokseksi väliintulosta, sanoo hiljainen sankari: “Ei tämä ollut mitään. Tein vain työtäni. Ja tajusin kyllä heti, että et ollut se tyypillinen “uhmakas asiakas”. Siksi en lyönyt kumpaakaan. Sitä paisti olen Kurdi. Selvisin Kobanen taisteluista. Olivat pahempia kuin tämänpäiväinen”, virnisteli vartija.

Kun vartija kuuli Annan olevan Suomesta, innostui hän silmin nähden: “Hei arvaa! Mun serkku kertoi, että kun he tulivat Tukholman lähetystöstä äänestysreissulta jollakin Viking Linjalla, hyökkäsivät jotkut “riskit portsarit” laivan yökerhoon. Serkku ja sen kaverit olivat vain juhlineet jo etukäteen vaalivoittoa tanssien ilman paitaa. Torjuntataistelussa haavoittuneita tuli molemmin puolin ja 12 meikeläistä vietiin Marianhaminassa poliittisiksi vangeiksi, mutta kuulemma olivat kovia, tatuoituija miehiä nämä suomalaisetkin. Kaikki kaljuja, leijonat kaulassa! Ja kaasua oli kuulemma tullut silmille melkein niinkuin Halabjassa”, muisteli Ramazaniksi esittäytynyt uusi ystävä.

Uudet (tai uudet käytetyt) kaiuttimet saadaan Ramazanin ystävän basaarista. Ne toimivat – samoin kuin elokuvan musiikki. Soundtrack pohjautuu suomalaiseen, paljolti veikkausvoittovaroin tuotettuun vasemmistolaiseen musiikkiin (mm. Agit prop, Kom-teatterin kuoro) sekä juutalaismuusikkojen (mm. Ramones, Matisyahu, Leonard Cohen) tuotoksiin.

Belgradissa syntyy suurempia ongelmia. Veikkaus oy:n Annalle lähettämät matkakulukorvaukset eivät kuulemma olleet koskaan tulleet paikallisille yhteyshenkilöille, vaikka nämä olivat tuttuja sekä Annan poliittisille ystäville että Veikkausperheelle. “Tätä tämä on. Rahanpesusäännökset ovat menneet kohtuuttomiksi. Toista oli heti sotien jälkeen, kun Tukholmaan tupakaa myytiin”, pahoittelivat ystävälliset serbi-isännät.

Nyt oli Annan vuoro raivostua. Hän soitti Helsinkiin. “Te saatanat suljette Suomen kannattavimman veikkausasiamiespisteen, kun ne eivät pysty täyttämään ravikimppojen tuhatta rahanpesuilmoitusta viikossa. Ja nyt, kun minä iskun täällä poikkinaisena, te sössitte. Simon katosi kuulemma pelaamaan ja hankkimaan meille rahaa. Tämä ei pääty hyvin, huusi Anna puhelimessa.

Onneksi Kummikoski sai kuin saikin junailtua rahat perille.

“Ei tämä ollut vaiva eikä mikään, Anna. Mutta olisitpa nähnyt, mikä härdeli oli, kun aikoinamme lähetimme museomies Sini Levälle rahaa Danske Bankin kautta Amerikkaan. Levä oli Las Vegasin Mob-museossa opintomatkalla selvittämässä, miten Perhe varmisti aikoinaan Vegasissa ja Chicagossa, etteivät sopimattomat järjestä laittomia pelejä. Vei viikon ja 10 lomaketta, ennen kuin Levä sai rahansa. Kyllä 80-luvulla oli paremmin, kun puoluetoimiston ja voimistelujoukkueen kassasta vain otettiin nippu pimulaista ja lähdettiin Kuubaan musiikkileirille”, muisteli Kummikoski.

Elokuvaan keskeinen teema, veikkausperheen yhtenäisyys ja lojaliteetti näkyi siis tässäkin kohtauksessa. Sitä korosti leikkaus vanhaan TV-uutisten pätkään, missä Vasemmistoliiton ministeri Suvi-Anne Siimes katsoo suoraan kameraan ja lausuu:“Jälleen kerran saatiin näyttö monopolimallin toimivuudesta ja tarpeellisuudesta”.

Uutiskommentti oli aikoinaan annettu pian sen jälkeen, kun miljoonat vaihtoivat omistajaa pesäpallon sopuotteluilla, vaikka jotkut Veikkaus oy:ssä tiesivät niistä.

Mukaansa tempaava tarina jatkuu. Pokeriklubille jo välillä kadonnut Simonkin löytyy – tosin ruhje poskessa ja polveaan ontuvana. Hän oli mennyt puolueelta saamillaan lipuilla Red Starin jalkapallostadionin fanikatsomoon – pahaksi onneksi paikallisvastustaja Partizanin pipo päässä. Kylmänä päivänä Simon oli joutunut ostamaan Stadionin edustalta pipon mutta erehtynyt hajamielisyyttään joukkueista. Katsomotunnelman tiivistyttyä toisen jakson alussa Simoniin osui.

Jatkossa matkalaisparin romanssi kehittyy – tosin myrskyisästi, sillä luonteiden kontrastit ja myös poliittis-asenteelliset näkemyserot luovat jännitteitä. Mutta juuri näitä käsikirjoittaja on selkeästi hakenut.

Koko elokuvan kantava teema on pohdiskelu rahan ja idealismin epäsuhdista. Teksti käsittelee myös lojaliteettia hyvään ja pahaan. Naiviteetin ja puhtauden sekä elämänkokemuksen ja kyynisyyden ohuista, veteen piirretyistä viivoista puhutaan myös – hienovaraisesti, sanomaa katsojalle julistamatta.

Elokuvan syvällisimmät. ainaakin omaa ajatteluani eniten stimuloineet keskustelut käydään teoksen loppuosassa. Veikkausperheen assistentti, 20-vuotias Sakari oli pahaksi onneksi lintsaillut lukiossa historian tunnelta. Hän varaa pariskunnalle majoituksen Gasthaus Wesseliin Kölniin, kun läheisestä Dusseldrofista ei sopivaa löydy.

Saavuttuaan Rath-Heumarin Eller Straselle pariskuntamme majoittuu 75 euron huoneeseensa, koska muitakaan vaihtoehtoja ei enää ollut. Käsikirjoitus ohjeisti näyttelijöitä korostamaan majoituskohtauksen elekielessään varovaisuutta, lievää ennakkoluuloisuutta ja uteliaisuutta aulan valokuviin 30-luvulta. Mutta gasthausin pitäjä Horst Wessel ja vaimonsa Barbara osoittautuvat hyväntahtoisiksi, musikaalisiksi, kansansa historiaa ymmärtäviksi, lämminhenkisiksi ihmisiksi.

Ajankohtaisista syistä johtuen Anna ja Simon juuttuvat majataloon. Pitkien iltojen keskusteluissa käsikirjoittaja muuttaa elokuvan alun road-movie-tyylin sujuvasti Teatteri Jurkan tyyliseksi “huonenäytelmäksi”.

En rikkipureksi tulevaa elokuvanautintoasi. Tyydyn toteamaan, että käsikirjoituksen loppuosan keskustelut stimuloivat mieltäni nyt koko ajan. Olen päättänyt hioa käsikirjoituksen valmiiksi, vaikka teksti ei alun perin (vannon) minut tekemä olekaan.

Nyt elokuvalle on vain saatava rahoitus. Kerätkäämme kansalaisaddressi, jotta Jorma Vuoksenmaa saisi toteutettua elokuvan “Perhe”. Ohjaajaksi tulen pyytämään rakasta pikkusiskoani Johanna Vuoksemaata.

Castingin voisi jo aloittaa. Simon Zioniksi etsimme ensi sijaisesti israelilaista, mahdollisimman tarkasti roolihahmon “näköistä ja oloista” näyttelijää. Annan rooliin ja naissivuosiin näyttelijävalinta on vapaampaa, koska tarkka ulkonäkökuvaus ja israelilainen puheaksentti ei rajaa merkittävästi. Aionkin jättää Castingin ammattilaisille. Jos saan Veikkausperheeltä rahoituksen elokuvaani, saa joku heidän luottamustaiteilijoistaan etsiä, haastatella ja valita näyttelijättäret.

Mutta tosiaan: jos kaikki menee hyvin, tulee ensi talvena teattereihin elokuva, joka opettaa meidät, eri taustoista ja kuplistakin tulevat ihmiset ymmärtämään, rakastamaan toisiamme. Kiitos Veikkausperhe – jo etukäteen.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä