Kategoria: Blogi

24073,36€ - kuuden kimpalle vain 6€ yhteispanoksella

24073,36€ - kuuden kimpalle vain 6€ yhteispanoksella

Peliystäväni, menestyksekästä, onnekasta ja onnellista uutta vuotta 2020 Sinulle!

Juuri ennen pitkälle joululomalle siirtymistäni voitti yksi parista kymmenestä pienestä ColossusBets-kimpastani 24073,36€ vain 6€ yhteispanoksella. Voittoa oli jakamassa 6 pelaajaa. AV-niminen asiakkaani kertoi omistaneensa kupongista 2,79€ panoksellaan 46,5 prosenttia. Itselleni jäi kimpasta 1,20 euron riski ja 20%., joten neljän muun panokset olivat keskimäärin alle euron. 24073,36€ voitto jaettiin tietysti panosten suhteissa.

En ehtinyt kertoa voitosta ennen joulua, koska olin päättänyt pitää totaalisen loman – irtioton urheilusta ja vedonlyönnistä perheeni, kirjojen ja vanhojen vinyylilevyjen pariin. Mutta nyt ihmisten ilmoille ja töihin palattuani kirjoitan Sinulle, koska uskon, että meidän kannattaa tehdä yhteistyötä. Uskon, että ESBC:n NHL-analyysi parantaa menestystäsi vedonlyönnissä – niinkin se on parantanut yhtiömme ensimmäisestä NHL-syksystä 1993 lähtien. Vastaavasti minä, ESBC:n 50 osakkeenomistajaa ja työntekijäni hyötyvät, kun maksat meille oikeudenmukaisen palkan siitä, että paljastamme suurella työllä ja kokemuksella analysoimamme omat pelimme Sinulle. On siis win-win-tilanne, kun pystymme näin voittamaan samoilla vedoilla kanssasi.

Minun, työntekijöitteni ja asiakkaittemme kiinteää, kaverillista suhdetta kuvaa hyvin heti tiistaina 17.12.2019 työntekijöitteni saama e-mail:

"Hei, ostin 2,79 €:n panoksella 46,5%:n osuuden Vuoksenmaan NHL kimppaan ja tänä aamuna oli Colossusbetin tililläni 6.400€, eikä siinä ollut vielä kaikki: viimeisen pelin päätyttyä kilahti tilille reilut 4.500 € lisää. Joululahjasuunnitelmiini teen pientä viilausta ja joulun ajan ruokavalio on pääpiirteissään kinkkua, punkkua ja voiton myötä konjakkia. Suuret kiitokset tästä ja myös syksyn monivetovoitoista, sekä oikein mukavaa joulua teille!!!" -AK

Todella lämmin ja hyvä olo tuli tästä yhteydenotosta koko ryhmälleni.

En lupaa varmaksi, mutta saatan pitää Colossus-kimppalaisilleni jääkiekkoillan kevättalvella. Olen jäljittänyt jo kolme kimppalaista. Jos saamme porukan koolle, eikä ajankäyttöni räjähdä, olisi kiva nähdä. Kuusikollamme on aihetta juhlimiseen, sillä tällainen kolikkojen muuttaminen tuhansiksi – kokonaispanoksen 4000-kertaistaminen – ei ole jokapäiväistä. Tuo 6€ voittokimppa oli osa tietysti isompaa kokonaisuutta, n. 300€ hajoitussysteemiä.

Itse lauantaiyön tapahtumat olivat aika seikkailu. Rivi alkoi neljällä tasapelillä ja Carolinan neljän maalin voitolla. Juuri tasapelien ja murskavoittojen yhdistelmät ovat Colossuksen NHL-peleissä tutkimustemme mukaan edullisia. Paljastan tämän kaikkien hyväksi, koska valitsin 1993 alkaa jakaa voittamiseni oikeudenmukaista korvausta vastaan peliystävieni kanssa. Jos minulla ei olisi ESBC:tä ja kimppoja, pitäisin tutkimustulokseni omana hyötynäni.

Ennen viimeisen, ratkaisevan Edmonton - Toronto-pelin alkua myin osan kimpastamme ColossusBetsilile siten, että olisimme saaneet 13682,70€ (+alavoitot), vaikka Toronto ei olisikaan voittanut 2 tai 3 maalilla, tai vaikka ottelu ei olisi päättynyt tasan. Meille jäi silti mahdollisuus yli 10.000€ lisävoittoon, mikä sitten toteutuikin.

Torontolla oli ottelun ensimmäisessä erässä hieman enemmän ja hieman parempia maalipaikkoja, joten kuusikollemme mainiosti sopinut 1-0 oli melko oikeudenmukainen tilanne ennen toista erää. Silti jännitti. Vaikka oli jo aamuyö, ei nukuttanut!

Vaikka meiltä puuttui Toronton yhden maalin voitto, oli 1-0 tosiaan meille hyvä alku. Toisessa erässä alkoi jo helpottaa, kun Ilya Mikheyev teki 2-0 – ja ikimuistoisella tavalla.

Mikheyev rakensi itse hienon hyökkäyksen ja laukoi vaarallisesti hyvän syöttöketjun päätteeksi. Mikko Koskinen Edmontonin maalissa torjui, mutta Toronton toinen hyökkääjä (en muista kuka) neppasi paluukiekon Mikheyeville. Hänellä oli helppo työ laukoa jäässä olleen Koskisen yli ja ohi tyhjään verkkoon – maalikameran sirpaleiksi pirstoen!

Uskallan epäillä kepposta tahalliseksi – niin keskelle kameran linssiä Mikheyev kiekon kohotti, vaikka hänellä oli edessään käytännössä kokonainen tyhjä maali. Ja venäläisen hymy maalia juhlittaessa oli arvoituksellinen. Minäkin hymyilin, vaikka peli viivästyi maalikameraan vaihtamisen takia. Menin yläkertaan ja join kahvia.

1-2 ja 1-3 maalien jälkeen draamaa riitti, sillä aivan lopussa alivoimalla pelannut Edmonton otti maalivahdin pois ja joutui 5-5 pelissä ilman maalivahtia päästämään yhden takaiskumaalin lisää. Aivan loppu sujui kuitenkin ilman lisämaalia, ja näin saimme riskittömän 13862,70€ lisäksi 10210,66€ - helpotuksesta huokaisten.

Vasta vuosikymmenen otos kertoo, onko meillä etu ColossusBetsin NHL-peleissä – niin vaikeita jääkiekkopoolit ovat. Alku on kuitenkin ollut meille onnekas.

JORMA VUOKSENMAA

PS. Yleisempää tietoa ColossusBetsin NHL-vedonlyönnistä:

ColossusBets aloitti lokakuussa maailmanlaajuisen NHL-veikkauksen. Nyt jääkiekkovetoja pelataan samaan pottiin mm. Suomesta, Afrikasta, Filippiineiltä ja Englannista.

Colossuksen NHL-peleissä veikataan otteluiden voittomarginaaleja varsinaisella peliajalla. Neljän maalin voitot ja suuremmat on niputettu yhteen ryhmään.

P4-pelissä veikataan neljän NHL-ottelun voittomarginaaleja. Pelissä saa pieniä lohdutusvoittoja jo kolmella oikealla tuloksella. Viikonloppuina järjestettävässä P6-veikkauksessa on vastaavasti tiedettävä kuusi tarkkaa maalieroa päävoiton saamiseksi. Tässä pelissä jaetaan voittoja myös viisi- ja neljä oikein veikanneille.

Suomalaisilla NHL-vedonlyöjillä on luultavasti kokemusetu Colossuksen alkavissa peleissä. Vuosia kiekkovetoja lyöneet suomalaiset osaavat arvioida NHL:n voimasuhteita kilpailevia veikkaajia paremmin. Pelaajien tuntemus helpottaa myös kokoonpanomuutosten merkitysten arvioimista. Colossuksen peliformaatti palkitsee erityisesti maalivahtien tason tajuamisen. Juuri voittomarginaalien todennäköisyysjakaumaan maalivahtien vaihdokset vaikuttavat ällistyttävän paljon.

Omissa kimpoissani parhailta ovat näyttäneet ne, missä yksi tai kaksi tasapeliä yhdistyy yhteen yllättävään tulokseen. On myös mahdollista, etteivät ulkomaiset veikkaajat tajua täysin, kuinka paljon kahden ja nykyisin myös kolmen maalin voittomarginaalit lisääntyvät, kun maalivahti tavataan ottaa tappioasemassa pois yhä aiemmin.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä