Kategoria: Ajankohtaista

Moniveto 11.7.2017

IFK Mariehamn - Legia Warsav

Maarianhaminan IFK juhli viime kaudella sensaatiomaisesti Suomen Mestaruutta. Jälkiviisaasti voisi kuitenkin sanoa, että saarella oli tehty jo pitkään hyvää työtä, ja nyt kun kaikki taivaankappaleet osuivat kohdalleen, palkinto saavutettiin. Mestaruuteen asti yltäminen oli kuitenkin suuri yllätys. Myös hyvällä onnella vähäisten loukkaantumisten suhteen oli valtava merkitys viime kaudella. Suurin muutos viime kauden joukkueeseen on Orgellin ja Assisin lähtemiset. He veivät mukanaan runsaasti maalintekovoimaa, eikä saman tasoisia miehiä olla saatu tilalle. Vankka puolustus sen sijaan on hyvin samannäköinen kuin viimekin kaudella, ja se pitääkin IFK:n menestymismahdollisuudet edelleen hyvinä. Mestaruuden uusiminen olisi kuitenkin jälleen valtaisa yllätys. IFK:n peleissä ei ole ollut aivan mestaruuskauden tehoa, mutta tasaisessa sarjassa se löytyy sarjataulukon neljänneltä sijalta. Ennakko-odotusten vastaisesti maalinteko ei ole tuottanut ongelmia, ja oikeastaan puolustuspään petraaminen saattaisi olla avain menestykseen.

Legia Warsaw on käytännössä jakanut 2000-luvun menestyksen Puolassa Wisla Krakow’n kanssa. Viime vuosina myös Lech Poznan on noussut haastajaksi, ja muutenkin sarja on tasoittunut. Legia lähti viime kauteen hallitsevana mestarina ja ennakkosuosikkina. Tasaisessa sarjassa alun lipsahdukset olivat käydä kalliiksi, mutta pelinsä kuntoon saanut joukkue veti lopulta pisimmän korren huikeassa viimeisen kierroksen neljän joukkueen mestaruuskamppailussa. Mestarien Liigan lohkovaiheeseen se pääsi, mutta Real Madridin ja Borussia Dortmundin lohkosta menestystä ei odotetusti tullut. Legian resurssit ovat valtavat Mariehamniin nähden, ja niin on sen suosikkiasemakin tässä otteluparissa. Ottelu on Mestarien liigan karsinnan ensimmäinen osaottelu.

MSK Zilina - FC Kööpenhamina

2000-luvulla suurimman osan Slovakian pääsarjan menestyksestä on jakatutunut Zilinan ja Slovan Bratislavan kesken. Viime kaudella Zilina oli selvästi sarjan paras joukkue, ja voitti 16 pisteen marginaalilla häviten vain kolme ottelua koko kaudella. Erityisesti hyökkäyspäässä Zilina oli tyrmäävä, 30 ottelussa joukkue takoi hurjat 82 maalia. Slovakialaisjoukkueita nähdään nykyään harvemmin euroturnausten lohkovaiheissa, mutta täysin tavatonta se ei ole. Zilina itse oli viimeksi kaudella 2010-2011 pelaamassa Mestarien Liigaa, sittemmin tie on noussut vastaan jo karsinnoissa.

Kööpenhamina on Tanskan menestynein ja varakkain seura, ja toissa kaudella se palasi mestaruuskantaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Silloin joukkue hävisi vain neljä peliä, mutta viime kaudella FCK pisti vielä paremmaksi. Vain kaksi ottelua hävinnyt joukkue porskutti mestaruuteen 22 pisteen marginaalilla. Menoa ei hidastanut edes eurokiireet. Mestarien liigassa tanskalaiset pelasivat hyvin, mutta Porto ja Leicester keräsivät kummatkin Kööpenhaminaa enemmän pisteitä. Yhdeksällä pisteellään FCK jatkoi Europa-liigassa, jossa Ajax oli vahvempi. Kööpenhamina on nähty viime vuosina useasti europeleissä, ja karsintoihin jääminen olisi joukkueelle valtava pettymys. Ottelu on Mestarien liigan karsinnan ensimmäinen osaottelu.

Dundalk - Rosenborg

Dundalk voitti viime kaudella kolmannen perättäisen Irlannin mestaruutensa. Mistään rahan tuomasta ylivoimasta ei ole kyse, Dundalk on vain onnistunut kokoamaan järkevimmällä tavalla joukkueensa tasaisessa sarjassa. Menestys on kuitenkin herättänyt ulkomaiden suurempien seurojen kiinnostuksen, ja tälläkin kaudella joukkueen jättäneiden tähtipelaajien tilalle on jouduttu etsimään korvaajia. Hankinnat vaikuttavat kuitenkin onnistuineilta, ja 22 ottelun jälkeen Dundalk on toisena. Ylivoimainen Cork huitelee kuitenkin kärjessä jo 12 pisteen karkumatkalla. Irlannin joukkueet eivät tähtipelaajia juuri houkuttele, eikä niitä ole juuri lohkovaiheissa nähty. Viime vuonna kuitenkin Dundalk onnistui toisena irlantilaisjoukkueena Europa-liigan historiassa etenemään lohkovaiheeseen.

Rosenborg ei ole viime vuosina tottunut dominoimaan Norjan sarjaa takavuosien tapaan, mutta kahtena viime kautena se on napannut mestaruustittelin taas itselleen. Se oli sarjan paras joukkue sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, ja samoin kuin edellisvuonna se hävisi koko sarjassa vain kolmesti. Tälle kaudelle Rosenborg lähti jälleen suosikin asemasta, ja hyvin se on pelannutkin. Aivan viime vuosien ylivoimaa se ei ole esittänyt, mutta siitäkin huolimatta se pitää hallussaan sarjan kärkisijaa 16 ottelun jälkeen. 2010-luvulla Rosenborg on pelannut Europa-liigan lohkovaihetta kolmesti, ja vähintään sinne olisi tälläkin kaudella tarkoitus päästä. Ottelu on Mestarien liigan karsinnan ensimmäinen osaottelu.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä