Kategoria: Ajankohtaista

ESBC PowerAI -katsaus: Ilves - Kärpät

Ilves - Kärpät

5.ottelu 2.4.2022

Ilves lähti kauteen jälleen kärjen haastajien joukossa. Ensimmäisissä otteluissa hyökkäyspeli oli todella ala-arvoista, mutta sen jälkeen joukkue on tehnyt täyskäännöksen, ja maalijyvä on löytynyt huikealla tasolla. Ilveksen ESBC PowerAI rating on kuitenkin jopa pudonnut hieman lähtötasosta, sillä upeista tuloksista huolimatta se ei ole pelannut läheskään sarjataulukon kertoman veroisesti ESBC PowerAI xG -mittareilla - huikea maalijyvä on ollut isolta osin hyvän onnen seurausta. Siirtotakarajalla joukkuetta vahvistettiin ja mielenkiintoisin nimi kansalle lienee Leijona-ikoni ”Mörkö”, jonka otteista saamme nyt nauttia Liigassakin.

Odotimme Kärpiltä jopa viime kautta hitusen heikompaa pelillisestä tasoa. Silti Kärpät oli materiaaliltaan selvästi keskitasoa vahvempi, mikä toki Liigan kestosuosikille on silti uusi ja surullinen tilanne. Galimov oli erinomainen runkosarjassa, mutta kakkosvahti Blomqvist oli torjunut ESBC PowerAI xSV% -mittareilla jopa selvästi Galimoviakin kovemmalla tasolla ja noussut ESBC PowerAI maalivahtiratingissä ykkösvahdiksi. Galimov sai playoffseille painajaismaisen alun ja vaihtopenkki kutsuikin nopeasti. Blomqvist sai jatkaa 2.ottelussa ansaitusti ja pelata kolmannenkin. 4.kamppailuun Marjamäki luotti taas ”ykkösvahtiinsa”, mutta miehen painajainen jatkui ja vaihtopenkki kutsui taas. Nyt Marjamäenkin luotto on jälleen Blomqvistissä. Erikoistilannepeli on Kärpillä ollut erinomaista, mutta näiden kahden sektorin toimivuudesta huolimatta kausi on sujunut kokonaisuutena pelillisesti selvästi alakanttiin ja ESBC PowerAI rating ehtikin laskemaan kauden aikana selvästi. Kärpät hankki Marjamäen kauden lopulla takaisin peräsimeen ja valmennuksen lisäksi kovia vahvistuksia haalittiin myös pelaajistoon loppukaudesta. Tämä nosti valuneita osakkeita selvästi ja uusiin korkeuksiin. Lisäksi sivussaolleita avainpelaajiakin on saatu takaisin vahvuuteen kauden lopulla.

Ilves oli lähtökohtaisesti erittäin tiukassa paikassa vahvistunutta ja runkosarjan lopulla merkittävästi sivussaolleita avainmiehiään takaisin vahvuuteen saaneita Kärppiä vastaan. Ilves oli kuitenkin runkosarjassa keskinäisten kohtaamisten peliesityksien voimasuhteissa esiintynyt selvästi edukseen ylittäen odotuksemme ESBC PowerAI xG -mittareilla, mikä nosti sen osakkeita tässä sarjassa. Kaksi ensimmäistä kamppailua vain korostivat Ilveksen pelillistä niskalenkkiä Kärpistä, mutta 3.ottelussa Kärpät sai koneen käyntiin ja otti ansaitun voiton. 4.ottelussa Kärpät oli jälleen odotuksia tukevammin kuskin paikalla ja kairasivat lopulta Blomqvistin nollapelin ansiosta erittäin ansaitun voiton Galimovin sulamisesta ja pikavauhtia syntyneestä takamatkasta huolimatta. Kaikenkaikkiaan erikoistekijät nostavat marginaalisesti Kärppien osakkeita ja se on tänään marginaalisesti Ilvestä edellä ESBC PowerAI ratingissä. Kotietu kuitenkin nostaa Ilveksen suosikiksi. Maaliodotus on erittäin matala 4,47.

1X2: 39,4 % - 26,2 % - 34,4 %

Asian handicap/Aasialainen tasoitus kerroinrajoja:(60min, paitsi OT inc. mainitut):

  • Ilves ML OT inc.: 1,91
  • Ilves 0: 1,87
  • Ilves -0,5: 2,54
  • Ilves -1: 3,15 (Tästä nyt etua)
  • Ilves -1,5: 3,54
  • Kärpät ML OT inc.: 2,10
  • Kärpät 0: 2,15
  • Kärpät +0,5: 1,65
  • Kärpät +1: 1,45
  • Kärpät -0,5: 2,91
  • Kärpät -1: 3,83
  • Kärpät -1,5: 4,3
  • o/u 4: 1,73/2,37
  • o/u 4,5: 2,19/1,84
  • o/u 5: 2,83/1,55

Kokoonpanon suhteellinen vahvuus kauden aikana sekä juuri nyt:

Tulkinta:

  • Ilman poissaoloja tai uusia hankintoja sekä maalivahtien jakaessa torjuntavastuun odotetussa suhteessa olisi runkosarjan keskiarvo 1,00.
  • Yli 1,00 tuota standardia vahvempi eli kauden aikana tehty vahvistavia hankintoja ja/tai ykkösvahti saanut odotuksia enemmän vastuuta.
  • Alle 1,00 tuota standardia heikompi eli kärsinyt poissaoloista.
  • Nyt arvo laskettu tämän hetkisillä kokoonpanotiedoilla kenttäpelaajien osalta sekä ykkösvahdin ollessa maalissa. Useimmilla joukkueille ykkösvahti pelannee käytännössä kaikki playoffs-ottelut.
  • Ykkösvahdin maalissaolon johdosta nyt -arvot korkeampia kuin runkosarjan keskiarvot. Myös loppukauden hankinnat nostavat nyt -arvoja sekä sivussaolleiden miesten paluut kokoonpanoon runkosarjan lopulla.
  • Skaalaus tehty niin, että 0,01 ero = 1 %-yksikön ero ESBC PowerAI ratingiin. Esim. Kärppien rating runkosarjassa oli keskimäärin -0,5 %-yksikköä perustasoa matalampi kokoonpanojen johdosta ja juuri tällä hetkellä noste runkosarjan perustasoon jopa 10 %-yksikköä (loppukauden vahvistusten vaikutus juuri tämän hetkiseen kokoonpanoon vahvuuteen toki paljon suurempi kuin koko kauden keskiarvoon. Lisäksi Kärpät saanut sivussaolleita tärkeitä miehiä takaisin playoffseihin)

ESBC – Yhdessä enemmän peleistä

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä