Kategoria: Tuotekuvaukset ja lisätietoja

Jorma Vuoksenmaa, CV

Jorma Vuoksenmaa, CV:

  • Syntynyt Hämeenlinnassa 23.9.1962

  • Kiinnostui riskisijoittamisesta, peleistä ja niihin liittyvien ilmiöitten analysoimisesta jo lukioiässä.

  • Toimi lukiossa vedonvälittäjänä. Pelasi välitunneilla sököä voitollisesti. Shakissa ikäluokkiensa 10 parhaan joukossa Suomessa.

  • Ylioppilas Poltinahon Lukiosta 1981. Keskeytti samana vuonna Helsingin Yliopistolla käynnistyneet matematiikan opintonsa 1982. Siirtyi ammattimaiseksi vedonlyöjäksi ja free-lance-kirjoittajaksi urheilusta/peleistä/raveista.

  • Toi 1983 englantilaisen vedonlyöntitoimiston kanssa suomalaisille ensi kertaa mahdollisuuden lyödä vetoa urheilusta - mm. suomalaisesta jääkiekosta - kiintein kertoimin ja reiluin ehdoin.

  • Siirtyi 1985 johtamaan vedonlyöntitoimiston toimintaa Lontoosta käsin. Kasvatti suomalaisten asiakkaitten määrän nollasta 30.000:een ennen kuin perusti oman yhtiönsä, European Sports Betting Consultantsin 1991.

  • Voitti Backgammonin joukkuemaailmanmestaruuden heinäkuussa 1990 Monte Carlossa yhdessä Petri Pietilän ja edesmenneen Antti Lehmusvirran kanssa.

  • Löi vuosina 1990 ja 1991 kokopäivätoimisesti vetoja Lontoossa ja Las Vegasissa ennen muuttoaan Tukholman kautta Suomeen.

  • Oli omalla toiminnallaan vaikuttamassa siihen, että Veikkaus oy aloitti Pitkävedon syksyllä 1993.

  • Voitti Pitkävedossa satoja tuhansia markkoja heti pelin alkuvuosina.

  • Julkisti 5000 ensimmäistä ESBC:n Vetolinjalla paljastamaansa, pelaamaansa kolmen kohteen vedonlyöntiriviä, joista 8% osui ja antoi 41% puhtaan tuoton/veto.

  • Kirjoitti 1999 kirjan "Urheiluvedonlyönti - voittajan opas". Kirja on käännetty Ruotsiksi, Saksaksi ja Englanniksi. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti noin 20.000 kappaletta.

  • Alkoi jo 80-luvun puolivälissä tutkia osakkeiden ja optioiden lainalaisuuksia sekä käydä kauppaa testaamillaan menetelmillä. Lisäsi osakekaupan liikevaihtoa miljooniin 90-luvun puolivälissä. Voittaa markkinan vuodesta toiseen - pienennetyllä riskilläkin.

  • Kiinnostui pokerista ja pokerin tutkimisesta, erityisesti kaksinpelin peliteoreettisesta mallintamisesta 2000-luvun alussa. Pelasi parhaimmilaan yli $100/ruutu/tunti-palkalla ennen pokerin yleisen tason nousua.

  • Unibetin tallipelaaja pokerissa 2011 - 2013. Sijoittui parhaaseen kuudennekseen World Series of Pokerin $10.000 pääturnauksessa Las Vegasissa kesällä 2013. Uran live-turnausansiot lähes $100.000 (kaikki palkintosijat eivät näy Hendon Mobin tietokannassa).

  • Kirjoitti kuukausittaista kolumnia urheiluvedonlyönnistä yli 10 vuoden ajan Helsingin Sanomiin.

  • On luennoinut peleistä, analyysimenetelmistä ja riskinhallinnasta kymmenissä tilaisuuksissa, mm. Helsingin Kauppakorkeakoulun tohtorikurssilaisille sekä Nevada-Renon yliopiston Lontoon pelikonferenssiin kutsutuille.

  • On yhä suosittu puhuja ja sisällöntuottaja erilaisissa yritystapahtumissa - mm. pörssinoteerattujen yhtiöiden johdolle.

  • Vuoksenmaan essee "Oddsmaking and Sports Betting in European Wagering Markets" on julkaistu arvostetussa kokoelmassa "Gambling and Commercial Gaming: Essays on Business, Economics, Philosophy and Science". (Koonneet Eadington/Cornelius)

  • Lyönyt voitollisesti vetoa hevosista eri puolilla maailmaa vuodesta 1979.

  • Toiminut neuvonantajana suurelle, kansainväliselle hevosvedonlyöntisyndikaatille.

  • Oli vähemmistöosakkaana ja "aivona" mukana 1,08 miljoonaa euroa tuoneessa T7-voitossa Kuopiossa 25.2.2012.

  • Harrastaa ravihevosten kasvattamista ja omistamista. Omisti 10% Kemppitalli oy:stä ja nyt MAS Breding oy:stä. On voittanut Kemppitallin kanssa kasvattajana useita Group I-lähtöjä, mm. 3 Derbyä sekä maailman arvostetuimman ravilähdön Hambletonian Stakesin (Deweycheatumhowe, 2007, 1/30-osa Kemppitallilla)

  • Paljastaa yhä lyömiään vetoja ESBC:n palveluissa

  • Naimisissa. Neljän lapsen isä.

  • Harrastaa gourmet ruokaa, hevoskasvatusta, musiikkia (erityisesti punk, reggae), lukemista (erityisesti filosofia), maalaustaiteen katselua (erityisti impressionismi), matkailua, elokuvaa ja teatteria.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä