Kategoria: NHL Blogi

NHL:n bye-viikot käynnissä

Tälläkin kaudella NHL:n runkosarjassa jatkuvat ns. "bye-viikot". Jokainen joukkue saa vuorollaan 5-7 päivän huilin, jonka aikana pelaajat voivat ladata akkujaan.

Viime kaudella puheenaiheeksi nousivat bye-viikolta palaavien joukkueiden huonot tulokset lomaltapaluu-otteluissaan. Tuolloin 26 joukkueesta vain 9 voitti ottelunsa pidempää huilia seuranneessa pelissään. (kaksi otteluparia pelattiin niin, että vastakkain olivat kaksi byeltä palaavaa joukkuetta).

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että suurella todennäköisyydellä bye-viikolta palaavat joukkueet olivat vain epäonnisia, eikä kyseessä ollut mikään erityinen "lomaltapaluu-kirous", kuten pohjois-amerikkalaisen median perusteella olisi voinut kuvitella.

"Byeltä" palaavat joukkueet hävisivät paluu-otteluissaan maalit 2,5 - 3,2 mutta ESBC:n Expected Goals -mittareilla huililta palaavat joukkueet olivat parempia keskimäärin lukemin 3,0 - 2,5. Laukaussuhteilla (SAT, USAT) mitattunakin nämä joukkuet olivat niskan päällä, tosin eivät yhtä paljon.

Tällä kaudella nuo bye-viikot ovat kerätty otteluohjelmaan aiempaa kootummin ja lähes kaikki joukkueet saavat huilivuoronsa tässä parin viikon sisällä. Esimerkiksi Arizona palaa lomilta tänä lauantaina ottelulla Edmontonia vastaan ja viimeinenkin bye on vietetty 20.1. mennessä.

Tämän viikonlopun lauantaina (13.1.) ovat vuorossa kunnon lomaltapaluu-juhlat, kun Anaheim, Boston, Colorado, Dallas, Detroit, Los Angeles, Montreal, New Jersey, Islanders, Rangers, Phialdelphia, San Jose, Pittsburgh ja Vegas pelaavat kaikki huilin jälkeisen ottelunsa.

NHL-vedonlyöjän kannattaa nyt tarkkailla kertoimia ja seurata, josko bye-viikkojen viiime kauden tulokset ja uutisointi olisivat menneet ylikorostuneesti kertoimiin.

Alla vielä avuksesi kaikki ottelupäivämäärät, joissa joukkue palaa pidemmältä tauolta. Tällä kaudella otteluohjelma on rakennettu niin, että monet joukkueet palaavat lomilta samoissa otteluissa:


12.1. Arizona
13.1. Anaheim (vs. Los Angeles)
13.1. Boston (vs. Montreal)
13.1. Colorado (vs. Dallas) 
13.1. Dallas (vs. Colorado)
13.1. Detroit (vs. Pittsburgh)
13.1. Los Angeles (vs. Anaheim)
13.1. Montreal (vs. Boston)
13.1. New Jersey (vs. Philadelphia)
13.1. NY Islanders (vs. NY Rangers)
13.1. NY Rangers (vs. NY Islanders)
13.1. Philadelphia (vs. New Jersey)
13.1. Pittsburgh (vs. Detroit)
13.1. San Jose
13.1. Vegas
16.1. Nashville
16.1. St. Louis
18.1. Buffalo
18.1. Columbus
18.1. Ottawa
18.1. Tampa Bay
18.1. Washington
19.1. Florida
20.1. Carolina
20.1. Calgary (vs. Winnipeg)
20.1. Chicago
20.1. Edmonton (vs. Vancouver)
20.1. Minnesota
20.1. Vancouver (vs. Edmonton)
20.1. Winnipeg (vs. Calgary)

Hannu Seppälä / ESBC

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä