Kategoria: NHL Blogi

NHL:n avauskierros 2.10.2019

Toronto - Ottawa

Toronton koko organisaatio on kulkenut viime vuodet määrätietoisesti eteenpäin ja nyt kasassa on ryhmä, jolla voidaan taistella Stanley Cupista. Jo viime vuonna Maple Leafs oli hyvä, mutta putosi jälleen Bostonille seitsemännessä ottelussa pudotuspeleissä. Tälle kaudelle viime kauden heikkoutta eli puolustajia saatiin vahvistettua. Hainsey, Gardiner, Zaitsev ja Ozhiganov saivat lähteä ja tilalle saattiin mm. Tyson Barrie Coloradosta. Osittaiseksi vahvistukseksi viime kauteen verrattuna voidaan vielä laskea Jake Muzzin, joka aloittaa nyt ensimmäistä täyttä kauttaan vaahteralehdissä. Hyökkäyksessäkin tuuletettiin miehistöä, mutta lähinnä alemmissa ketjuissa. Kadri ja Marleau lähtivät, mutta Kerfoot ja Spezza ovat kelpo korvaajia. Ilya Mikheyv ja Dmytro Timashov ovat puolestaan jokerikortteja, jotka hakevat pelipaikkaa 3-4 -ketjuista. Maalilla jatkaa luotettava ykkösvahti Frederik Andersen. Hänen asiaparikseen Garret Sparksin tilalle hankittiin Michael Hutchinson. Valmennuksesta vastaa edelleen Mike Babcock, jota pidämme yhtenä NHL:n parhaimmista päävalmentajista. Kokonaisuutena Maple Leafs on Tampa Bayn takana heti ykköshaastaja itäisessä konferenssissa.

Tästä ottelusta Torontolta ovat sivussa Zach Hyman ja Travis Dermott.

Ottawan viime kausi oli surkea ja yli 300 maalia runkosarjassa päästänyt joukkue sai kasaan vain 64 pistettä. Senators kauppasi siirtorajalla viimeisimpiäkin tähtipelaajiaan ja nyt uudelleenrakennus pääsee alkamaan puhtaalta pöydältä. Kärjistettynä Ottawan rosterissa on vain 2-3 hyvää NHL-pelaajaa, joten tie tulee olemaan pitkä ja kivinen. NHL on kuitenkin tasainen sarja ja näinkin huonolla miehistöllä tullaan voittamaan otteluita sieltä – täältä, varsinkin jos vastustajien asenne ei ole kunnossa. Mielenkiintoinen lisämauste tähän otteluun on se, että Ottawan uusi valmentaja DJ Smith tulee Toronton organisaatiosta ja ”toi” samalla mukanaan Ennisin, Brownin, Hainseyn ja Zaitsevin Torontosta. Näillä pelaajilla on varmasti extralatausta avausottelussa entistä työnantajaansa kohtaan, jolle he eivät enää kelvanneet. Kokonaisuutena odotamme siis Ottawaa Atlantic-divisiooonan pohjalle, mutta esim. 70 pisteen kausi on täysin mahdollisuuksien rajoissa.

Ottawa pääsee otteluun ilman loukkaantumishuolia.

Maaleilla ovat todennäköisesti ykkösvahdit Andersen ja Anderson.

Todennäköisyysarviomme: Toronto 72% - Ottawa 28%

St. Louis - Washington

St. Louisin viime kausi alkoi murheellisesti ja ja Blues vaihtoi valmentajaa loppusyksystä. Kun sitten Jordan Binningtonille alkoi myös ”koppi tarttua”, niin loppukausi meni kuin elokuvissa. Kauden päätteeksi Stanley Cup nousi ilmaan Laura Braniganin soidessa. Tälle kaudelle mestarijoukkue pysyi melko hyvin kasassa, eikä kokenut merkittäviä muutoksia. Isoin liike nähtiin juuri kauden alla, kun puolustuksessa Joel Edmundson treidattiin Carolinan Justin Faulkiin. Luultavasti St. Louis tulee olemaan Central-divisioonan kärkitaistelussa edelleen. Vladimir Tarasenko ja Alex Pietrangelo ovat pelipaikkojensa eliittiä ja rosteri on tasaisen hyvä, josta on vaikeaa löytää heikkoa lenkkiä. Pieni kysymysmerkki leijuu maalivahti Jordan Binningtonin yllä. Ei nimittäin olisi 1. kerta, jos yhden superkauden pelannut maalivahti palaa seuraavalla kaudella maan pinnalle.

St. Louis pääsee tähän otteluun ilman kokoonapanohuolia.

Toissakauden mestari pelasi vahvan runkosarjan ja voitti divisioonansa. Washington putosi kuitenkin heti 1. kierroksella Carolinalle otteluin 3-4. Esimerkiksi Expected goals- ja corsi -mittreilla Washington oli tuttuun tapaan huono viime kaudella. Joukkueessa on jotain miksi se ylisuorittaa jatkuvasti näihin tilastoihin verrattuna (Ovechkin, Bäckström, Kuznetsov, Carlson, Holtby, erikoistilanteet...), eikä Capitalsin pelivoimaa kannata suoraan johtaa näistä tilastoista. Siirtomarkkinoilla Caps koki pieniä muutoksia, mutta ydinrunko pysyi kasassa. Puolustuksesta pari kokeneempaa kaveria (Niskanen, Orpik) vaihtuivat Philadelphian taklauskoneeseen Radko Gudasiin. Alemmissa ketjuissa uusina yrittäjinä nähdään mm. Garnet Hathaway, Brendan Leipsic ja Richard Panik. Maalilla jatkaa kaksikko Braden Holtby / Pheonix Copley. Joukkueen ydin alkaa jo vanhentua, mutta tankissa pitäisi olla bensaa vielä pariin hyvään kauteen Ovechkinin ja kumppaneiden johdolla. Washington ei ole enää mikään takavuosien ylivoimainen joukkue, joten se saattaa olla nyt jo yliarvostettu vedonlyöntimarkkinassa.

Michael Kempny miehittää sairaslistaa ja Evgeni Kuznetsov on pelikiellossa.

Maaleilla ovat todennäköisesti ykkösvahdit Binnington ja Holtby.

Todennäköisyysarviomme: St. Louis 57% - Washington 43%

Edmonton - Vancouver

Edmonton Oilersin korpivaellus jatkuu ja se jäi jälleen playoffsien ulkopuolelle. Connor McDavid teki 116 pistettä ja Leon Drasaitl 50 maalia, mutta siihen ilonaiheet jäivätkin. Mikko Koskinen aloitti hyvin maalilla, mutta vaipui lopulta muun joukkueen mukana. Tulevalle kaudelle syytä optimismiin löytyy penkin takaa, sillä nyt Oilersia valmentaa Dave Tippet. Tippetin ryhmän ensisijainen tavoite on saada päästettyjen maalien määrää reippaasti alaspäin. Tällä rosterilla se tulee olemaan vaikeaa, mutta Barry Trotzin näyttämä esimerkki viime kaudella Islanderseista osoitti, että verrattain huonollakin materiaalilla voidaan pärjätä. Se tosin vaatii, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja samalla maalivahdit onnistuvat omalla tontillaan erinomaisesti. Tippet ei toki ole ensimmäinen uusi valmentaja, joka kertoo laittavansa Oilerisn puolustuspelin kuntoon, joten nähtäväksi jää, miten Tippetin valmennusryhmä siinä onnistuu. Lähtökohtaisesti olemme kuitenkin hieman madaltaneet maaliodotusta Edmontonin osalta. Odotamme pientä parannusta viime kauden pistesaldoon, mutta pudotuspeleihin yltäminen olisi jo ison luokan yllätys.

Jurco, Sheahan, Persson ja Day ovat sivussa tästä avausottelusta.

Vancouverissa eletään nyt Sedinien jälkeistä jälleenrakennus -aikaa. Canucks pelasi pohjamutiin ladattuja odotuksia paremmin ja saalisti jopa 81 pistettä jääden 9 pistettä pudotuspelipaikasta. Elias Pettersson teki tulokaskaudellaan läpimurron 28+38 pisteellä ja parantanee edelleen. Tulevalle kaudelle Vancouver menetti Markus Granlundin, mutta sai puolestaan kelpo hyökkkäjät JT Millerin ja Michael Ferlandin. Puolustukseen tulivat vähemmän hyvät Jordie Benn ja Tyler Myers, mutta toisaalta vielä huonompia lähti pois edestä. Puolustuksessa suurimmat odotukset ovat kuitenkin rookie Quinn Hughesin murtautumisessa pelaavaan kokoonpanoon. Maalilla jatkaa kaksikko Markström / Demko. Kauden alla Canucks teki rosterinsa suhteen melko konservatiivisia valintoja ja alempia ketjuja ei uskallettu uudistaa tarpeeksi. Tällä nipulla odotamme Travis Greenin ryhmältä suunnilleen viime kauden tasoista suoritusta.

Avausottelusta ovat todennäköisesti sivussa Roussel ja Motte. Mielenkiintoista on nähdä lähteekö Oilers avausotteluun maalillaan Smith vai Koskinen.

Todennäköisyysarviomme: Edmonton 56% - Vancouver 44%

Vegas - San Jose

Vegas Golden Knights näytti toisella kaudellaan, ettei ollut yhden kauden tähdenlento. Vegas pelasi hyvän runkosarjan, mutta jäi selvästi silti Calgaryn ja San Josen taakse kolmanneksi Pacificissa. Playoffsesissa Vegas putosi 1. kierroksella San Joselle 3-4. Hyökkääjä Mark Stone tuli loppukaudesta siirtorajalla ja on nyt käytettävissä heti alusta. Stone on eritäin hyvä vahvistus. Kesähankinnat / lähtijät puolestaan olivat enemmän tai vähemmän syvyyspelaajia, joten pelivoima ei näistä juuri heilahtanut. Erik Haula oli toki menetys, mutta Haula oli viime kaudella loukkaantunut ja pelasi vain 15 ottelua, joten viime kauden pistesaaliiseen hänellä ei ollut juuri merkitystä. Puolustuksessa Colin Millerin menetys voidaan laskea pieneksi miinukseksi. Stonen tulon myötä Vegasin hyökkäyskalusto on yksi NHL:n laajimmista ja muilla joukkueilla tuleekin olemaan täysi työ pysäyttää useammalla sylinterillä jauhava Golden Knights.

Avausottelusta ovat todennäköisesti sivussa Tuch ja Reaves, Eakinin pelaaminen on epävarmaa.

San Josen laadukkaan ryhmän ikkuna Stanley Cupin voittoon alkaa pikkuhiljaa umpetua. Takavuosien ryhmästä lähti toissakaudella Patrick Marleau ja nyt kesällä Joe Pavelski. Vuosikausia runkosarjaa dominoineesta ydinryhmästä on vielä jäljellä Joe Thonrton. On San Josessa toki vielä paljon hyvääkin. Esimerkiksi koko liigan paras puolustajakaksikko Erik Karlsson / Brent Burns. Hyökkäyksessä Logan Couture on nyt kuskin paikalla ja Timo Meier saattaa jopa parantaa viime kauden 30:stä maalistaan. Maalilla jatkaa kaksikko Jones / Dell, joiden tehtävä Sharkisen maalilla ei ole aina se kiitollisin. Pavelskin lähdön myötä pidämme Sharkseja heikentyneenä, mutta playoffseihin pääsy on vielä suosikkitapaus.

Sivussa ovat todennäköisesti Simek ja Sörensen. Evander Kane puolestaan kärsii kolmen ottelun pelikieltoaan.

Maaleilla ovat todennäköisesti ykkösvahdit Fleury ja Jones.

Todennäköisyysarviomme: Vegas 60% - San Jose 40%

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä