Kategoria: NHL Blogi

NHL-kierros 4.11.2021

Torstaina on tarjolla mittava kierros ja käymme alla läpi poimintoja muutamista otteluista: (täydennämme päivän mittaan)

Boston – Detroit

Bruins on aloittanut kauden melko odotetusti ja näillä esityksillä jopa kotietuun oikeuttava paikka olisi mahdollinen. Sarjataulukossa juuri nyt Boston on alhaalla, mutta on pelannut vasta 7 ottelua kun esimerkiksi Detroit ja Toronto jo 10 kertaa. Kauden alla maalivahtipeli oli yksi suurimmista kysymysmerkeistä ja ainakaan vielä kaksikko Swayman – Ullmark ei ole ollut sellaisella tasolla, että ”varastaisivat” pelejä. Toisaalta siihen ei vielä ole ollut tarvettakaan, sillä Bruins on ollut koko liigan paras pitämään vastustajat pois vaarallisilta maalintekopaikoilta. Kenttäpelin puolella Charlie Coyle on vastannut huutoon, ja tehoin 3+2 paikannut David Krejcin jättämää aukkoa. Puolustuksessa Charlie McAvoy dominoi molemmilla puolilla kenttää, mutta pistesaldo ei ole vielä karttunut kuin 1+2. Otteluohjelma Bruinsilla on ollut rauhallinen, viimeksi joukkue pelasi lauantaina ja seuraava ottelu on kahden päivän päästä Toronton vieraana. Viisi edellistä ottelua missannut Nick Foligno on aloittanut jo luistelun, mutta jatkaa sivussa.

Detroit on pelannut odotuksiin nähden hyvän alkukauden. 10 peliin 10 pistettä on hyvä suoritus laadultaan rajalliselta rosterilta. Esimerkiksi Tampaa, Washingtonia ja Floridaa vastaan Red Wings on onnistunut viemään pelin jatkoajalle, joten ilmaisia pisteitä ei Bostonkaan tule tästä saamaan. Alkukauden onnistujia Detroitissa ovat olleet nuoret Lucas Raymond ja Mortiz Seider. Maalilla kaksikko Nedeljkovid & Greiss on pelannut puoliksi ottelut ja kummatkin ovat suoriutuneet hyvin. Detroitin kokoonpanon yllä on vielä kysymysmerkki, sillä tärkeä Dylan Larkin oli sivussa edellisen ottelun ja pelaaminen tässä on vielä epävarmaa. Viime kaudella hankittu Jakub Vrana lienee sivussa ensi vuoden puolelle.

Boston on tässä toki selkeä kotisuosikki, mutta Detroitia ei pidä aliarvioida.

Ottawa – Vegas

Senatorsin alkukausi on sujunut melko odotetuissa merkeissä. Uudelleenrakennusta tekevä seura on nousemassa, mutta ei vielä kolkuttele pudotuspelien portteja. Mikään heittopussi se ei enää kuitenkaan ole, joten Vegas ei pääse helpolla tänään. Alkukaudesta joukkueen tärkein pelaaja on todennäköisesti ollut Thomas Chabot, joka pelaa huikeita minuutteja. Jopa 27 min / peli. Maalinteossa vastuu on jakautunut mukavan tasaisesti, kun Norris, Batherson ja Tierney ovat kaikki tehneet jo yli 5 maalia. Maalilla Ottawa on käyttänyt jo kolmea vahtia joista parhaiten on onnistunut tänään todennäköisesti aloittava Filip Gustavsson. Tästä ottelusta ovat sivussa todennäköisesti Crookshank, Pinto, White ja Zaitsev.

Vegas on kärsinyt pitkin alkukautta pahoista loukkaantumisista. Kaksi tärkeintä hyökkääjää, Mark Stone ja Max Pacioretty ovat olleet sivussa. Tuoreimpana sairaslistalle ilmestyi William Karlsson, jonka murtunut jalka pitää sivussa useamman viikon. Tänään VGK teki odotetun treidin ja nappasi Jack Eichelin Buffalosta. Eichel on edelleen loukkaantuneena, joten tähän hätään kaupasta ei ole apua. Pidemmällä aikavälillä kyllä, jos leikkaus sujuu suunnitelmien mukaan. Pelillisesti Vegas on ollut yksi alkukauden suurimmista pettymyksistä, mutta osa huonosta suorittamisesta voidaan siis laittaa loukkaantumisten piikkiin. Pidämme siipirikkoistakin Vegasia silti Ottawaa parempana, mutta ero ei ole niin suuri mitä vedonlyöntikertoimista voisi päätellä.

Calgary – Dallas

Poikkeuksellinen NHL-ottelu, sillä molemmat pääsevät tähän ilman suurempia kokoonpanohuolia. Calgary on Sutterin johdolla onnistunut tilkitsemään omaan päähän suuntautuvia vaarallisia hyökkäyksiä ja tulos näkyy jo sarjataulukossa sekä edistyneemmissä tilastoissa. Dallasin alku on ollut tuloksellisesti heikompi, mutta tilastojen valossa parempaankin on aineksia. Tilanteiden rakentelussa on edelleen haasteita päätykiekkojen kautta, mutta toisaalta omiinkin päästetään vähän vaarallisia tilanteita. Aineksia on tiukkaan ja tasaiseen mittelöön.

Toronto – Tampa Bay

Toronton alkuohjelma on ollut helpohko, eikä se ole vielä oikeasti hyvistä joukkueista kohdannut kuin Carolinan. Tuohon nähden pistesaalis 11 on kymmeneen otteluun vaisu suoritus. Alkukauden myötä Toronton ESBC PowerAI -rating on tippunut, mutta ei radikaalisti. Travis Dermottin kunto selviää vasta ottelun alla, muuten Maple Leafs pääsee peliin hyvällä kokoonpanolla.

Tuplamestari Tampa puolestaan aloitti kauden pienimuotoisella mestaruuskrapulalla, mutta sittemmin pisteitäkin on alkanut tulla. Viimeksi tasaisen ottelun jälkeen Washington kaatui lukemin 3-2. Alkukauden hahmo on ollut Alex Killorn 7 maalillaan, mutta jossakin vaiheessa tilanteet eivät uppoa enää miltei 40% tehoilla.. Supertähti Nikita Kucherov on sivussa useita viikkoja, mutta se ei ole katastrofi Lightningille, sillä koko viime kauden runkosarjakin meni ilman Kucherovia.

Kumpikaan ei saa otteluohjelmasta mainittavaa apua. Torontolla on yksi lepopäivä vähemän, mutta molempien ohjelma on viime viikon ollut verrattain kevyt.

Maaleilla nähtäneen kaksikko Vasilievskyi & Campbell, jossa etu menee ensin mainitulle.

Seattle – Buffalo

Uusi tulokas Kraken aloitti kauden vieraspeleillä ja oli odotettua vaisumpi. Kotiyleisön eteen päästyään Krakenin otteet ovat olleet parempia ja sarjasijoitus voi kauden mittaan tästä vielä parantua.

Buffalossa Jack Eichelin aika tuli päätökseen ja kauden 2014-2015 tankkauksen palkintona Edmontonilla on nyt Connor McDavid ja Buffalolla Tuch, Krebs ja pari korkeaa varausvuoroa. Loukkaantumistilanne on pelivoimaa alentava, sillä sivussa ovat todennäköisesti Olofsson, Jokiharju, Mittelstadt, Tuch, Rousek ja Oqlevie.

Maaleilla tänään Grubauer & Tokarski.

Vaikeasti arvioitava asia tässä on Buffalon henkinen tila. Kaikki on mahdollista joukkueen sisuuntumisesta moraalin löystymiseen, kun kapteeni Eichel kaupattiin viimein.

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä