Kategoria: NHL Blogi

NHL-kierros 11.10.2018

Alla muutamia poimintoja torstai-illan 12 kohteen NHL-vakioon:

Kohde 6: Boston - Edmonton

Boston aloitti kautensa 0-7 nöyryytyksellä Washingtonia vastaan, mutta kasasi sen jälkeen rivinsä on voittanut kaksi ennalta heikompaa joukkuetta, Buffalon ja Ottawan numeroin 4-0 ja 6-3. Tuttuun tapaan ykkösketju Marchand-Bergeron-Pastrnak on ollut tulessa, mutta kokeneemmasta kaartista Krecjcin ja Backesin olisi heräiltävä pikkuhiljaa tähän kauteen, mikäli Bruins aikoo taistetella taas itäisen konferenssin voitosta. Torey Krug jatkaa sairastuvalla.

Edmonton on pelannut vasta yhden ottelun ja senkin Ruotissa, (2-5 tappio New Jerseylle)joten Oilersista on vielä turha vetää uusia johtopäätöksiä. Arviomme mukaan joukkue on liikaa Connor McDavidin varassa ja jää todennäköisesti pudotuspelien ulkopuolelle. Oilers pääsee otteluun hyvällä kokoonpanolla, ellei lasketa Andrej Sekeran pitkäaikaista loukkaantumista. Maaleilla nähdään tänään todennäköisesti ykkösvahdit Tuukka Rask ja Cam Talbot

Boston lähtee tähän otteluun ennakkosuosikkina ja ESBC:n arvio kotijoukkueen ML-voitolle on 61% Bostonin puolelta löytyy viihdevedoiksi kelpaavia rajatapauksia, esimerkiksi -1,5 tasoitukselle kerroinrajamme on 2,77.

Bruins on kiekkovakiossa pelattu jopa 70% 1x2-suosikiksi, joten X2-merkkejä ei parane unohtaa lapuilta. Ne nostaisivat osuessaan mukavasti voitto-osuuksia.

Kohde 3: Buffalo - Colorado

Buffalon parin vuoden takainen "tank-palkinto" Jack Eichel on heti alkukaudesta ottanut odotettua roolia tehnyt kolmeen ensimmäiseen otteluun tehot 3+1. Saldona Buffalolla on noista kolmesta ottelusta kaksi voittoa, mutta kaikissa peleissä Buffalo on ollut enemmän tai vähemmän ottavana osapuolena. Maalilla kesähankinta Carter Hutton on pelannut mainiosti. Buffalolla on edelleen pelaajia loukkaantumislistalla, mutta nämä ovat suurilta osin korvattavissa. Puolustaja Zach Bogosian lähestyy pelikuntoa, mutta tuskin on vielä tässä ottelussa askissa.

Colorado avasi kauden kahdella kotivoitolla, mutta hävisi sen jälkeen vieraissa Columbukselle 2-5. Pidimme Coloradon viime kauden hyvää suoritusta ylisuorittamisena, joten tämän kauden osalta on mielenkiintoista seurata kuinka isot odotukset vedonlyöntimarkkinalla on Coloradon suhteen. Kansainvälinen markkina pitää ottelua lähes tasabuukkina. Kotimainen Veikkaus puolestaan nojaa kerroinasettelussaan jonkin verran Avalanchen suuntaan, mutta kotivoittojen kertoimet ei aivan riitä sijoituskohteeksi asti.

Kiekkovakiossa pelijakaumasta ei löydy isoja virheitä, joten melko tasaisesti kaikki 1x2-merkkejä lapuille.

Kohde 1: Florida - Columbus

Floridalla on allaan vasta yksi ottelu, jonka se hävisi jatkoajan jälkeen Tampalle lukemin 1-2. Heti ensimmäisessä ottelussa Florida koki takaiskun, kun ykkösvahti Roberto Luongo loukkaantui ja on sivussa vajaan kuukauden. James Reimer saa nyt päävastuun tolppien välissä.

Columbus on puolestaan pelannut jo kolmesti, saldonaan kaksi voittoa. Näissä otteluissa Tortorellan ryhmän otteet ovat olleet lupaavia, mutta toisaalta vastuskaan ei ole ollut sieltä pahimmasta päästä (DET, CAR, COL). Alustavsti vierasvoittojen kertoimet näyttävät houkuttelevimmilta, mutta tässä kohteessa kannattaa vielä varmistaa aloittavat maalivahdit ennen isompia pelipäätöksiä.

Kiekkovakiossa Florida on pelattu n. 50% suosikiksi, joten X2-tuloksissa ovat parhaat edut.

Kohde 8: Detroit - Toronto

Detroit on aloittanut kolmella tappiolla, joista kaksi on tosin tullut vasta jatkoajan jälkeen. Lähtökohtaisesti Detroit on yksi NHL:n heikoimmista joukkeuista, eivätkä Trevor Daleyn ja Mike Greenin poissaolot varsinaisesti paranna tilannetta. Detroit ei kuitenkaan noissa tappio-otteluissa ole ollut niin ottavana osapuolena, kuin voisi kuvitella ja on hyvin mahdollista että jatkossa markkina alkaa jo aliarvostamaan Detroitia.

Toronto on puolestaan aloittanut vahvasti ja sentterikaksikko Mathhews - Tavares on iskenyt jo yhteensä 13 maalia. Kauden avauksessa energistä Montrealia vastaan Toronto oli hieman vaikeuksissa, mutta kolmessa seuraavassa ottelussa peli on kulkenut jo paremmin. Toronto oli jo viime kaudella runsasmaalinen joukkue ja sama näyttää jatkuvan tälläkin kaudella. Maple Leafs pääsee tähän otteluun loukkaantumisten osalta hyvällä kokoonpanolla, mutta sopimuskiista pitää William Nylanderin edelleen sivussa. Kasperi Kapasella onkin nyt elämänsä tilaisuus nousta Babcockin papereissa kärkiketjuihin.

Markkina on tässä odotetusti Toronto-myönteinen ja lähempänä pelattavaa ovat Detroitin kertoimet. Iltapäivän kertoimilla ne eivät tosin aivan riitä pelipäätökseen asti, mutta kannattaa tarkkailla markkinan liikkeitä vielä illan mittaan.

Kiekkovakiossa Toronto on reippaasti ylipelattu ja 1X-tuloksissa on paljon etua.

Kohde 7: Montreal - Los Angeles

Montrealilta ei paljoa odoteta tälle kaudelle, mutta ensi otteluissa peli-ime on ollut pirteä ja mikä tärkeintä, Carey Price on saanut kiekkoja kiinni. Mikäli Canadiens meinaa pärjätä tällä kaudella, tarvitsee Pricen olla takaisin muutaman vuoden takaisessa huippukunnossaan. Menestysmahdollisuuksia kuitenkin pudottaa Shea Weberin pitkä loukkaantuminen ja tuore kapteeni on sivussa vielä joulukuulle asti.

King palasi parrasvaloihin viime kaudella ja nyt joukkueelta odotetaan taas pääsyä pudotuspeleihin. Kauden alkuun tuli heti huonoja uutisia, sillä ykkösvahti Jonathan Quick loukkaantui. "Joni Nopsa" on näillä näkymin sivussa ainakin pari viikkoa ja sillä välin Jack Campbell kantanee päävastuun. Kokeneemmasta kaartista myös Dustin Brown on sivussa.

Näillä kokoonapanoilla Habs on jopa suosikki kotikentällään ja vedonlyöntimarkkina on asiasta kanssamme samaa mieltä. -1,5 maalin linjasta saattaa löytyä ainakin viihdevedoksi kelpaavia kertoimia, sillä kerroinrajamme sille on 3,40.

Kiekkovakiossa Montreal on saanut jo vähän liikaakin peliä taakseen ja Vakiossa pääpaino kannattaa pitää Kingsien suunnalla.

Kohde 9: Tampa Bay - Vancouver

12 kohteen Vakiossa jostain pitää löytää varmoja ja pelikansan valinta on tänään osunut Tampa Bay Lightningiin. NHL on palkkakattoineen tasainen sarja ja suurimmallakin heittopussilla on kohtuullinen mahdollisuus yllätykseen. Niin Vancouverillakin tänään, eikä se ole missään tapauksessa näin iso altavastaaja, mitä Vakion pelijakaumasta voisi päätellä. Rohkeimmat Vakiopelurit ottavat tähän kohteeseen paljon X2-painoa. Jos taas haluat välttämättä kierrättää myös Tampaa kupongeilla, niin valitse niissä yhdistelmissä lapuillesi yllätyksiä muista kohteista.

Mikäli et halua laatia rivejä itse, niin suosittelemme ESBC:n Vakio Wizardin käyttöä. Parilla klikkauksella Wizard generoi Sinulle oman haravan ESBC:n NHL-analyysin ja vakion pelijakauman perusteella. Löydät Vakio Wizardin etusivumme vasemmasta alalaidasta.

Jos haluat tehdä itse omat systeemihajotukset, niin muista että Vakiossa rivin kokonaisuus on tärkeä. Käytännössä siis ei kannata yrittää mahduttaa kaikkia altavastaajien yllätyksiä samaan riviin vaan osumistodennäköisyyden nostattamiseksi on aivan hyväksyttävää sallia riveissä myös jonkin verran ylipelattuja suosikkeja.

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä