Kategoria: NHL Blogi

NHL 2017-2018 NY Islanders

Viime kausi

Viime kausi päättyi pettymykseen, kun Isles jäi kovassa Metropolitan divisioonassa lopulta sijalle viisi ja jäi siten pudotuspelien ulkopuolelle. Pari vuotta sitten Islandersin tulevaisuus näytti erittäin valoisalta, mutta nyt Garth Snown projekti otti takapakkia. Viime kauden onnistujia olivat joukkueen pistepörssin jälleen voittanut John Tavares sekä 34 maalia tehnyt Anders Lee. Maalilla Thomas Greiss pelasi 51 ottelua ja Jaroslav Halak 28. Kumpikaan vahdeista ei isommin vakuuttanut viime kaudella.

Siirrot

Puolustuksesta Travis Hamonic vaihtoi maisemaa. Oilersin kanssa puolestaan tehtiin kauppa, jossa Ryan Strome siirtyi Edmontoniin ja paluupostissa saatiin Jordan Eberle, josta odotetaan tutkaparia Tavaresille.

Tulevan kauden joukkue

Maalilla jatkaa edelleen kaksikko Greiss-Halak

Puolustus on edelleen solidi Leddyn ja Boychuckin johtamana. Nick Leddyä parempi kiekollinen puolustaja ei olisi pahitteeksi, mutta jo nykyisellään Islandersin puolustus on hyvää keskitasoa.

Hyökkäykseen pätevät melkolailla samat sanat. Tavaresin johdolla materiaali asettuu NHL:n mittapuulla sinne keskivälin paikkeille.

Valmennuksesta vastaa Doug Weight, joka tuli viime kaudella Jack Capuanon tilalle.

Arvio

Islanderseilla on periaatteessa aivan kelvollinen kokoonpano, jolla pystyy taistelemaan voitosta illasta toiseen. Monella muulla joukkueella idässä on kuitenkin sama tilanne ja pudotuspelipaikka tulee olemaan kovan työn takana.

Hannu Seppälä / ESBC

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä