Kategoria: Blogi

Neljä parasta jäljellä - Vai onko?

Upeista jalkapallon MM-kisoista on enää neljä ottelua jäljellä. Tiistaina ja keskiviikkona taistellaan finaalipaikoista, viikonloppuna jaetaan mitalit. 60 ottelun jälkeen jäljellä on enää turnauksen neljä parasta joukkuetta. Vai onko?

Jalkapallon MM-kisat ovat kuukauden mittainen spektaakkeli. Nykyjärjestelmä, jossa pelataan kolme lohkopeliä ja neljän kierroksen pudotuspelit palvelee tarinoita ja dramatiikkaa rakastavaa yleisöä. Tapahtumia riittää, kun yksikin virhe voi yllättäen tuhota ennakkosuosikin mestaruushaaveet, ja toisaalta pienikin venyminen voi auttaa altavastaajan jatkoon. Kuitenkin näin lyhyt otos antaa aiheen kysymykselle, etenivätkö finaaliin turnauksen neljä parasta joukkuetta? Itsestään selvää toki on, että semifinaaleissa pelaavat turnauksessa neljä parhaiten onnistunutta ja menestynyttä joukkuetta, mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka paljon myös hyvää onnea menestys kisoissa vaatii.

Viisi peliä, paljonko ne kertovat?

Mietitäänpä kulunutta turnausta vaikkapa semifinaaliin selviytyneiden joukkueiden näkökulmasta. Neljästä joukkueesta vain Ranska mahtui ennakko-odotuksissa neljän parhaan joukkoon. Kroatiaa pidettiin noin turnauksen kymmenenneksi parhaana joukkueena, Belgian ja Englannin odotettiin sijoittuvan näiden joukkueiden välille. Ranska, Englanti ja Belgia hyötyivät merkittävästi helpoista alkulohkoista, Kroatialle tosin hattu nousee Argentiinan, Nigerian ja Islannin ohittamisesta lohkossa.

Pudotuspeleissäkin joukkueet ovat ajoittain olleet veitsi kurkulla: Kroatia on voittanut kaksi rangaistuspotkukilpailua, Englanti yhden. Japania vastaan Belgia oli 25 minuuttia ennen ottelun loppua kaksi maalia tappiolla, samoin Ranska ajoi Argentiinaa takaa toisella puoliajalla.

Mitään semifinaaliin päässeiltä joukkueilta pois ottamatta on sattuman vaikutus turnausjalkapallossa tiedostettava. Asiat ovat kääntyneet semifinaalijoukkueille suotuisasti, mutta kaootisessa jalkapallossa lukuisat muutkin tekijät vaikuttavat tuloksiin, erityisesti lyhyessä otoksessa. Semifinaalijoukkueet ovat eittämättä paikkansa mitalipeleistä ansainneet. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita että voisimme varmasti nimetä ne turnauksen neljäksi parhaaksi joukkueeksi. Viiden ottelun otos ei vain yksinkertaisesti riitä joukkueiden todellisen tason arvioimiseksi.

Viisi peliä, mitä ne kertovat?

Onko tällä pohdinnalla jotakin tekemistä vedonlyönnin kanssa? On. Paljonkin. Vedonlyöntikertoimet muodostuvat käytännössä suurten massojen mielipiteiden ja käsitysten mukaisesti. Niinpä yliarvostettuja joukkueita vastaan tulee pelata, samoin kuin aliarvostettuja joukkueita pelaava menestyy vedoissaan pitkässä juoksussa paremmin. Turnauksen edetessä viimeisiin vaiheisiin on siis pohdittava tarkkaan, mitä oikeastaan olemme oppineet turnauksen myötä? Ovatko menestyneet joukkueet pelanneet ennakko-odotuksiin nähden a) omalla tasollaan, b) paremmalla tasolla, vai c) heikommin.

Tulevaisuuden esityksiä ennustettaessa on elintärkeää ymmärtää myös syyt esitysten takana. On täysin eri asia, onko joukkue menestynyt käytännössä kolinkonheittoa vastaavissa rangaistuspotkukilpailuissa, vai onko joukueesta noussut esiin ennakko-odotuksissa sivuutettuja vastuunkantajia. Esimerkiksi sensaatiomaisesti pelannut Ranskan Mbappén todellista arvoa ei ennakkoon osattu välttämättä arvioida. Rangaistuspotkukilpailuissa menestyneen joukkueen pelivoiman voidaan nähdä pysyneen ennallaan, Ranskan tapauksessa puolestaan on mahdollista, että Mbappén tuoma vauhti hyökkäyspäässä antaa syyn nostaa joukkueen voimalukua. Tämä edellyttää toki sitä, että ennakkoanalyysissa Mbappén kyvykkyys olisi aliarvioitu.

Viisi peliä, miten ne hyödynnän?

Turnauksen neljään viimeiseen peliin vetoja asettaessasi tuumi siis tarkoin mitä olet kisojen aikana nähnyt. Otteluiden todennäköisyysarvioita tehdessäsi aloita ennakkoanalyysistasi. Mikäli olet tehnyt ennakkoanalyysisi huolella, voit huoletta yhä nojata voimakkaasti siihen. Viiden pelin perusteella ennakkoanalyysin korjaaminen radikaalisti on lähes aina ylireagointia! Niinpä mieti hyvin tarkkaan mitä olet tekemässä: onko oikeasti nähtävissä että esitykset ovat poikenneet merkittävästi odotuksista, vai mahtuvatko tapahtumat yllättävänkin suuren hajonnan sisälle? MM-kisoissa pelikansa ylireagoi nopeasti pieniinkin signaaleihin, joten maltti on varmasti valttia.

Maltti realisoituu odotusarvoksi erityisesti pool-peleissä, kuten Colossuksen moni- ja vakiovedoissa. Näissä peleissä hyvinkin pienissä viilauksissa pitäytyminen voi olla järkevää, sillä muiden pelureiden ylireaktiot vääristävät pelijakaumia maltillisen pelaajan eduksi.

Nautitaan kisoista vielä tämän viikon ajan. “Paras” joukkue voittakoon!

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

PS.

Colossus Betsin Pick 3/4/5 monivedoissa ja vakioissa MM-kisojen ratkaisupelien lisäksi kohteina löytyy tulevan kauden euroturnausten karsintoja. Mestarien- ja Europa-liigan karsinnat ovat vuodesta toiseen edullisia sijoituskohteita, erityisesti näissä vetomuodoissa missä vääristyneet pelijakaumat satavat suoraan järkipelurin laariin.

Mitä europeleihin tulee, on tärkeää tarkastella kriittisesti hyvin brändättyjen nimijoukkueiden todellista tasoa. Euroopassa männävuosina menestynyt, omaa maataan dominoiva suurseura ei välttämättä riitäkään enää kiristyneessä kilpailussa. Usein Itä-Euroopan vähemmän tunnetut joukkueet jäävät nimittäin alipelatuiksi. Myös eri maiden sarjojen tasoerot voivat olla pienempiä kuin äkkiseltään luulisi. Täysin tuntemattomien joukkueiden kohdalla joukkueen markkina-arvo ja palkkabudjetti ovat käytännöllisiä työkaluja joukkueen perustasoa arvioitaessa.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä