Kategoria: Blogi

Älä jää rolloverin alle!

Älä jää rolloverin alle!

ColossusBetsin koripallon jättipotti odottaa yhä ottajaansa. Viime sunnuntailta siirtyi tälle viikolle jopa kahden voittoluokan rahat. Pohjapottina on siksi tänä sunnuntaina 83500€.

ColossusBetsin NBA-monivedossahan veikataan viiden ottelun voittajia ja voittomarginaaleja, jotka on jaoteltu neljän pisteen ryhmiin. Voitot yli 24 pisteen erolla on paketoitu samaan vaihtoehtoon.

Tiistain vastaisena yönä näytti jo siltä, että pari kuukautta jatkunut ”kadonneen aarteen metsästys” loppuu. Viime viikon rollover alkoi Portlandin viiden pisteen voitolla Oklahoma Citystä. Pelaajat olivat ennakoineet tuloksen hyvin kategoriaan 5-8 pisteen voitto.

Minun ja monen muun kauden ideajoukkue Milwaukee jatkoi toisessa kohteessa vakuuttavaa kulkuaan. Se kuritti Detroitia pistein 121- 86 eli yli 24-pisteellä. Kun myös Houston otti murskavoiton Utahista, oli muutamalla suosikkien ylivoimaan luottaneella vedonlyöjällä mahdollisuus ottaa koko potti parilla kymmenellä erilaisella yhdistelmällä.

Mutta ei. Lopulta kukaan ei saanut edes neljää ottelua oikein!

Sunnuntain jälkeen mukana olleet olisivat tarvinneet mieluiten Philadelphian yli 24 pisteen voiton Brooklynista. Voin kuvitella kupongin omistajan tunnekuohun historiallisen pelin aikana.

Tasaisen avausjakson jälkeen Philadelphia johti vain yhdellä pisteellä. Mutta sitten alkoi tapahtua. Joukkue ilahdutti Colossuksen jättipotista haaveilleita tekemällä NBA:n ennätyksen – 51 pistettä kolmannella neljänneksellä! Philadelphia eteni parhaimmillaan 29 pisteen johtoon ja näytti jo menevän menojaan. Lopussa joukkue alkoi kuitenkin ottaa rennommin, ja voittomarginaali kutistui 22-pisteeseen. Tuo tulos sisältyi kategoriaan 21 – 24 pistettä, jota kukaan ColossusBetsin jättipottia tavoitellut ei ollut pelannut.

Loppujen lopuksi asialla ei ollut merkitystä suurpotista haaveilleille, sillä myös Golden Staten pelissä tehtiin ihmeellistä historiaa. Warriors oli jopa 14 pisteen suursuosikki Los Angeles Clippersiä vastaan. Se näyttikin marssivan kohti itsestään selvää väljää voittoa 31-pisteen johtoasemassa. Käsittämättömästi ottelu kuitenkin kääntyi, ja Clippers kipusi kuopasta neljän pisteen voittoon! Mikään NBA:n pudotuspeli ei ole koskaan kääntynyt näin jyrkästi. 1989 toinen Los Angelsin joukkue Lakers tuli ohi Seattle Supersonicsista oltuaan 29 pistettä tappiolla.

Suhteutettuna Golden Staten suosikkiaseman vahvuuteen Clippers-ottelu saattaa pysyä ennätyksellisenä koripallosulamisena jopa siihen asti, kun maapallo sulaa ja tuhoutuu.

Kun viime viikolla jäi siis myös neljä oikein -voittoluokka jakamatta, odottaa ColossusBetsin rollover-potissa jo 83500€ ilmaista rahaa ensimmäistä tälle sunnuntaille pelattavaa riviä. Mitä enemmän kuollutta rahaa, useammat ja useammat rivit ovat edullisia. Mitä enemmän tuottavia rivejä pääsee pelaamaan, sitä suurempi on voiton todennäköisyys. Näin riski putoaa – olkoonkin, että se on yhä suuri.

Kasvanut osumisen todennäköisyys yhdessä kasvaneen edun kanssa puhuu tietysti panostuksen kasvattamisen puolesta. Mutta on suuri vaara, että NBA-moniveto muodostuu jälleen ylivaikeaksi. Silloin se on vieläkin edullisempi ensi viikolla. Joudummekin riskinhallinnallisesti hulluun tilanteeseen: kun pelikassa kuihtuu, tulevat yhä suuremmat panokset perustelluiksi.

Kuten tapaan sanoa, ”uskalla rikastua hitaasti”. Minua on aina halveksittu varovaisista panoksistani ja pienistä ansioistani (jotka ovat kuitenkin riittäviä niihin pieniin asioihin, joista elämässäni nautin). Ihmisten puheista huolimatta minulle pelikassan suojeleminen on ollut – ja on – aina tärkeämpää kuin sen uhkarohkea kasvattaminen. Pienikin kasvu kiivaalla kiertonopeudella tuo tämän puoleisessa tarvittavan hyvinvoinnin, mutta jos ylipanostus kutistaa sijoituspääoman matalaksi, on sen palauttaminen hidasta. Pomppuisa pelikassan kartuttaminen on hitaampaa kuin tylsemmältä näyttävä tasaisempi käyrä.

Mainitut elämäni perusperiaatteet sunnuntain NBA-jättipottiin sovellettuna tarkoittavat, että otan voitto-odottamani kimpoissa – mahdollisimman laajoilla peleillä, mahdollisimman pienin panoksin. Näin pääsemme yrittämään juuri ja juuri vaikeusastesuodattimen läpäiseviä rivejä, joita yksin pelaava ei voisi yrittää kovin pienellä kassalla. Pienten panosten puolesta puhuu myös se, etteivät ne vahingoita omia kertoimiamme – alavoitoissakaan.

En halua jäädä rolloverin alle lähtemällä hakkaamaan sitä epätoivoisesti. Odotan, että rahavuori kaatuu minulle ja kimppalaisilleni, vaikka näykimme siitä vain varovaisesti odotusarvoa vain sen verran, kuin matemaattisesti oikein on. Suuri yleisö tapaa ylireagoida juuri näkemäänsä, tunnekuohuiseen ja mieleen jäävään. On mahdollista, että suuret voittomarginaalit, oudot come-backit mutta toisaalta 1,1 – 1,2 -kertoimisten suursuosikkien pudotuspelitappiot ovat Colossuksen veikkaajien mielissä, kun he rustaavat kuponkejaan. Näin ollen suosikkien maltilliset voittomarginaalit saattavat jäädä normaalia edullisimmiksi valinnoiksi. Tämä on hyvä asia, sillä viiden kohteen koripallomoniveto on vaikea peli. Siinä tarvitaan kaksi tai kolme ”normaalia” tulosta, jotta kaksi yllättäjää ei räjäytä oikeaa yhdistelmää ylivaikeaksi.

Tämän sunnuntain ColossusBetsin NBA-rollover käynnistyy totutusti kello 22.30 (Suomen aikaa) ottelulla LA Clippers – Golden State Warriors.

Warriors on nyt taatusti hereillä viikko sitten kokemansa ”maailmanennätyssulamisen” jäljiltä. Jo perjantain kakkosottelussa se näytti kaapin paikan karkaamalla heti avausneljänneksellä. Golden State ottanee nytkin materiaaliylivoimallaan hallitun voiton. Mutta kotietunsa turvin Clippers sitkistelee pitkään. Ja kun ottelu on ratkennut, ei kotijoukkue kehtaa säästää voimiaan Staples Centerin vaativan yleisön edessä yhtä paljon kuin vierailija. Näistä syistä enemmän yli 24 pisteen voittoja Golden Statelle pelaavat roiskivat rahojaan alikertoimiin ja omissa kimpoissani suosin kategorioita 5-8p ja 17-20 väliltä.

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä