Kategoria: Blogi

MLS: mainio lisä My Way -projektiin!

(Jorma Vuoksenmaan lomaillessa Valioliigan alkuun asti tätä blogia päivittävät ESBC:n muut asiantuntijat)

Kesän tarjonta ESBC:n analysoimissa sarjoissa on maltillisempaa kuin talvikaudella, mutta pohjolan jalkapallo sekä Pohjois-Amerikan MLS ja MLB pitävät huolta, että kassamme kiertää myös kesäkaudella.

MLS:n runkosarja on juuri ylittänyt puolivälin krouvin, kun kaikki joukkueet saivat kasaan 17 peliä. Sarja on ollut erittäin tasainen, eikä varsinaisia heittopusseja ja tai ylivoimaisia suosikkeja ole.

Tämä onkin mainio tilanne järkipelaajalle, sillä ottelut huolellisesti tutkimalla voi löytää todellisia herkkupaloja. Kun samalla Sportmarket haravoi meille parhaat mahdolliset kertoimet, liikevaihdon kerryttäminen kesälläkin järkeviin lukemiin on mahdollista.

Pelejä MLS-kaudella on jo sen verran, että sarjataulukko antaa jo jotain osviittaa tasoeroista, mutta edelleen sattumalla on ollut suuri vaikutus alle 20 ottelun otokseen. Esimerkiksi läntisessä konferenssissa sijat 4 – 11 ovat toisistaan vain 6 pisteen sisällä ja Itäisessä sama ryhmä on toisistaan 9 pisteen sisällä.

Lännen vahvin joukkue on odotetusti ollut Steve Cherundolon Los Angeles FC, mutta mielenkiintoisin ryhmä löytyy sijalta 2. jossa majailee Austin FC. Toista kauttaan pelaava Josh Wolffin ryhmä on ylittänyt kaikki odotukset ja on vain kahden pisteen päässä Los Angelesista.

(kuva: soccerstand)

Tulosten taakse katsottaessa 11 voiton takaa löytyy myös aimo annos onnea; ESBC Power AI -mittareilla Austinin ”kuuluisi” olla n. keksikastissa, mutta hyvä viimeistely ja taidokas/onnekas oman maalin varjelu ovat kerryttäneet Texasilaisten pistepussiin aimo annoksen extraa. Näitä pisteitä ei toki kukaan enää vie pois Austinilta ja voittojen tuoma itseluottamus voi vierittää ”positiivista lumipalloa” vielä eteenpäin.

Järkipelaajan kannattaakin tarkkailla Austinia vastaan saatavilla olevia kertoimia. On mahdollista, että tulevilla kierroksilla pääsemme pelaamaan sitä vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään automaatio, sillä vedonlyöntimarkkina on nykyisellään melko viisas, eikä esimerkiksi julkisten xG-mallien xPoints vs Points -vertailu ole vielä automaattinen oikotie onneen, mutta toki käyttökelpoinen renki potentiaalisia pelikohteita etsittäsessä.

Ti-Ke välisenä yönä pelataan viikkokierroksen avausottelu Austin - Houston. Tiistaina iltapäivällä Suomen aikaa parhaat tarjoukset Sportmarketin haravoimina olivat 1,92 kotijoukkueelle ja 2,01 vieraille +0,5 tasoituksella. Näillä näkymin näillä hintatasoilla emme tule pelaamaan otteluun mitään, mutta kertoimia kannattaa katsoa vielä lähempänä ottelua uudestaan.

Itäisen konferenssin puolella New York City lähti ESBC Power AI -ratingissa kauteen suosikkina, mutta paikallisvastustaja NY Red Bull ja Philadelphian Union ovat pisteen Cityn edellä. City menetti päävalmentajansa Ronny Delian Belgiaan kesällä, ja nyt peräsimessä jatkaa apuvalmentaja Nick Cushing. New York Cityä kannattaakin nyt seurata tarkemmalla silmällä, muuttuuko jokin Cushingin alaisuudessa - ainakin viitteitä runsasmaalisempaan suuntaan on nähtävissä, mutta otoskoot ovat vielä pieniä.

(kuva: soccerstand)

Itäisen konferenssin keskikastissa FC Cincinnati on mielenkiintoinen joukkue. Alkuarviossamme pidimme Cincinnatia yhtenä idän heikoimmista, mutta otteet kentällä ovat olleet hyviä ja paremmalla onnella Pat Noonanin miehistö olisi jopa pari pykälää korkeammalla.

Normaalisti muutamme arvioitamme melko maltillisesti, mutta näissä tapauksissa, joissa joukkueella on uusi valmentaja ja alla olevat ESBC Power AI -tunnusluvut tukevat muutosta, on syytä korjata alkuarviota tavallista nopeammin.

Cincinnati pelaa seuraavaksi ottelun Vancouver Whitecapsia vastaan. Tuossa ottelussa vedonlyöjän on syytä arvioida kokoonpanotietojen vaikutus tarkkaan, sillä molemmilla on tahoillaan varmoja poissaoloja, epävarmoja tapauksia ja pelikieltoja ottelun alla.

Tulevalla viikolla MLS:ssä pelataan siis kaksi kierrosta; ensimmäinen pääasiassa ke-to välisenä yönä Suomen aikaa ja toinen viikonloppuna launataina ja sunnuntaina. Yhteensä tarjottimella on 25 ottelua. ESBC Power AI:n lukemilla ja Sportmarketin löytämillä markkinatopeilla pääsemme varmasti tekemään useita +EV-sijoituksia.

Yksi asia johon kannattaa yleisemmällä tasolla kiinnittää huomiota, ovat maalimäärät. Viime viikonloppuna nimittäin MLS:ssä paineltiin maaleja huikealla 4,0 maalin keskiarvolla. Voi hyvinkin olla, että markkinalinjat reagoivat liikaa ja tulemme saamaan hyviä kertoimia enimmäkseen undereiden puolelta. Mitään automaattisia undereita emme tietenkään suosittele, mutta siltä puolelta saattaa tällä viikolla löytyä enemmän +EV-tilausuuksia.

Hannu Seppälä / ESBC

Mikä My Way?

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä