Kategoria: Ajankohtaista

Tomi Tocklinin kisaraportti shakin SM-kisoista

Viime viikonloppuna pelattiin perinteikkään järkipelin, Shakin SM-kisoja (50+ v) Seinäjoella. ESBC:n väreissä turnauksessa pelasi Tomi Tocklin, joka ystävällisesti kirjoitti meille myös kisaraportin:

(arkistokuvassa: Jorma Vuoksenmaa ja Tomi Tocklin syventyneenä aseman analysointiin)

Alkuun lyhyt bio Tomista hänen omin sanoin:

Olen 54-vuotias, CP-vammastani johtuen liikun pyörätuolilla. Shakkisiirrot opin vuonna 1975 seurakunnan kesäleirillä. Varsinainen kipinä shakkiin iski liityttyäni Salon Shakkikerhoon 1980. Ensimmäisen viikonlopputurnaukseni pelasin Salossa vuonna 1982, sen jälkeen pelailin lähinnä kerhoilloissa ja lähikerhojen järjestämissä turnauksissa Turussa ja pari Somerolla. 80 luvun lopulla alkoi aktiivisempi kiertely turnauksissa. 90-luvun alkupuolella tulivat mukaan kesäturnaukset, Naantalin kesäturnaus ja Hart of Finland Jyväskylässä.

Ensimmäinen ulkomailla pelattu turnaus oli 1999 Tshekin Hrabynessa pelattu liikuntavammaisten MM-kilpailu. Näihin kilpailuihin olen vuosien varrella osallistunut noin 15 kertaa.

Shakissa vahvuuslukua mitataan Suomessa Selo-luvulla. Huippulukuni on vuodelta 2008, 1981.

Alkutunnelmat:

Pelasin ESBC:n sponsoroimana 26.5-29.5 yli 50-vuotiaiden SM-turnauksen Seinäjoella. Alkurankingini perusteella olin 12 pelaajan kilpailussa 8, menestymispaineita ei siis ollut. Sain seitsemästä pelistä kolme voittoa, yhden tasapelin ja kolme häviötä. Tulos oikeutti kuudennelle sijalle. Ennen kilpailua selolukuni oli 1779

Kilpailu eteni seuraavasti:

Ensimmäisellä kierroksella sain valkeilla vastaani kakkossijoitetun Simo Leistin, selo 2055. Leisti poikkesi tuntemastani avausteoriasta jo neljännessä siirrossa. Sainkin avauksesta etua, mutta keskipelissä tapahtuneen virheen johdosta hävisin sotilaan. Materiaalitappion jälkeen asema olisi vielä aktiivisella pelillä ollut tasapainossa, oikeita siirtoja en kuitenkaan löytänyt ja näin Leisti vei värinsä voittoon.

Toisella kierroksella kohtasin järjestävän seuran Jouko Viljasen. Pelasin mustilla volgagambiittia. Keskipelissä minulla olisi aggressiivisella pelillä ollut mahdollisuus saada etua. Pelasin löysästi ja päädyimme pistejakoon siirrossa 21. Tommy Sjöskogia, 1548, vastaan sain valkeat. Peli eteni suht tasaisissa merkeissä, ja vasta Tommyn pahan loppupelivirheen ansiosta sain onnekkaasti ensimmäisen voittoni.

Seuraavaan peliin sain taas valkeat. Vastaan tuli kerhokaverini Keijo Riekkinen, 1692. Keijo uhrasi avauksessa sotilaan ja saikin aloitetta. Myöhemmin aloite kuivui ja päädyttiin epäselvään loppupeliin. Tarjosin tasapeliä, josta Keijo kieltäytyi, ja jälkianalyysi paljastikin mustalle voittojatkon, mikä jäi meiltä molemmilta näkemättä. Keijolla alkoi ehkäpä väsymys painaa ja turnauksen toinen voittoni näki päivänvalon.

Kahden peräkkäisen voiton ansiosta nousin turnauksen kakkospöydälle. Vastaan asettui juniorina kuulantynnössä SM-mitalin saavuttanut Juho Piho, 1950.

Melko tasapainoisen pelin lopussa teen turnauksen pahimman virheeni.

Round 5: Juha Piho - Tomi Tocklin

1.e4 c6 2.d4 d5 3.exd5 cxd5 4.Bd3 Nc6 5.c3 Nf6 6.h3 g6 7.Nf3 Bg7 8.0–0 Bf5 9.Bxf5 gxf5 10.Bf4 0–0 11.Re1 e6 12.Nbd2 Ne7 13.Nf1 Ng6 14.Bg5 h6 15.Bxf6 Qxf6 16.Ng3 Nh4 17.Nxh4 Qxh4 18.Nh5 Kh8 19.Nxg7 Kxg7 20.Qf3 Rg8 21.Kh2 Kh7 22.g3 [Tähän asti ollaan edetty tasaisissa merkeissä......]

22...Qe7?? [Käsittämätön siirtoni häviää heti. Oikein olisi ollut perääntyä ruutuun d8.]

23.Qxf5+!

23...Rg6 24.Qxd5!

Saman kiinnityksen ansiosta valkea voittaa toisen sotilaan. Peli päättyy luovutukseen]

1–0

Kuudennella kierroksella sain valkeilla vastaani Jari Havelan, 1437. Tarjoan taas huomaamattani sotilasta sisilialaisittain alkaneessa pelissä. Vastustajani ei onnekseni ota tarjousta vastaan, ja päästää myöhemmin loppupelissä rinnakkaiset sotilaani liian pitkälle, ja kuittaan kokopisteen.

Turnauksen viimeisellä kierroksella kohtaan kilpailun ylivoimaisen suosikin, kerhokaverini Ralf Rehnin, 2179

15 siirtoa saan mustilla pidettyä aseman tasaisena, tämän jälkeen pelaajien tasoero painaa liikaa. Luovutan pelini siirrossa 33.

Itse päädyin kutakuinkin odotustulokseen vahvuuslukujen valossa. Seuraava kilpailuni näillä näkymin on Naantalissa heinäkuun alkupuolella pelattava avoin SM-turnaus.

Kilpailu oli erinomaisesti järjestetty, kiitokset Seinäjoen Shakkikerholle!

Linkki turnauksen lopputuloksiin

Tomi Tocklin

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä