Kategoria: Ajankohtaista

ESBC Focus: HIFK - Kärpät

HIFK:

HIFK pelasi lähes odotetun vahvan viime kauden, vaikka kärsikin paljon loukkaantumisista. Vetovastuuseen tuli Pikkaraisen tilalle kesällä seuralegenda Ville Peltonen, joka aiemmin valmensi Sveitsissä ja Saksan maajoukkueessa. Avainpelaajia lähti liuta: Sallinen, Leskinen, Kousa, Lundell ja Borgström. Huomionarvoista on se, että miehet pystyivät kuitenkin viime kaudella pelaamaan vain noin 50 - 75 % otteluista. Tulopuolellakin on yhtä kovia tekijöitä: Palola, Paajanen, Koivistoinen ja Innala. Maalivahtiosasto vahvistui hieman, kun toissakaudella Tapparassa mainiosti torjunut Garteig tuli Tuohimaan tilalle.

Kaiken kaikkiaan HIFK vahvistui kesällä hieman ja lähti kauteen suosikkina. Kausi on vasta 5.sijasta huolimatta sujunut ESBC PowerAI xG -mittareilla korkeita odotuksiamme vahvemminkin ja osakkeet ovat selvästi nousseet.

Kärpät:

Kärpät oli viime kauden suurin pettymys ja joukkueen ESBC PowerAI rating laski sen mukaisesti todella paljon. Valmentaja Mannerin menestyksekäs valtakausi peräsimessä sai samalla hyvin surullisen lopetuksen. Nyt vetovastuussa on tällä tasolla kokematon, joskin seurassa pitkään valmentanut Lauri Mikkola.

Kesän siirrot eivät pelaajamateriaalin tasoon oikeastaan vaikuttaneet. Kunyk, Jokinen, Heshka, Sulak ja Kristof jättivät mittavan aukon, mutta tilalle tulleet Ohtamaa, Leskinen, Mäenalanen ja Wellman täyttävät sen hyvin. Maalivahtipeli on kysymysmerkki, kun mainion kauden pelannut Rybar ja viime kaudella vaisusti torjunut Annunen lähtivät molemmat. Tilalle hankittiin KHL:stä veteraani Galimov, joka on torjunut siellä mainiosti – paitsi viime kaudella, jolloin mies kokeili jopa kolmessa eri seurassa pelaamista heikolla menestyksellä.

Kaiken summana odotimme Kärpiltä jopa viime kautta hitusen heikompaa pelillisestä tasoa. Silti Kärpät on selvästi keskitasoa vahvempi, mikä toki Liigan kestosuosikille on silti uusi ja surullinen tilanne. Galimov on ollut erinomainen ja kuuluu Liigan parhaisiin maalivahteihin. Erikoistilannepeli on Kärpillä ollut erinomaista, mutta näiden kahden sektorin toimivuudesta huolimatta kausi on sujunut kokonaisuutena pelillisesti selvästi alakanttiin ja ESBC PowerAI rating on hieman laskenut - tämänhetkisestä 2.sijasta huolimatta.

Kokoonpanot:

Kokoonpanot nostavat Kärppien osakkeita tänään todella paljon. HIFK:lta sivussa avainpelaajista Broadhurst & Dyk sekä pitkäaikaispotilas Lyytinen. Vastapainoksi joukkue hankki tälle viikolle puolustukseen hyvän Jardinen ja avainpuolustaja Auvitu tekee tänään paluun kokoonpanoon, joskin 7.pakin roolissa.

Kärpät puolestaan hankki kesken kauden mainion Rindellin vahvistamaan puolustusta ja lisäksi joukkue saa avainpuolustaja Mikko Niemelän takaisin vahvuuteen pitkän poissaolon jälkeen. Sivussa tärkeistä miehistä vain Leskinen.

Maalivahdit kääntävät vaakakuppia selvästi myös vieraille, kun HIFK:n maalilla selvästi heikompi kakkosvahti Halonen saa jatkaa keskiviikon nollapelinsä jälkeen. Kärpillä erinomainen ja selkeä ykkösvahti Galimov tolppien välissä. Huomionarvoista on, että vaikka Garteigin ja Halosen torjuntaprosenttien ero on vain 0,4 %-yksikköä Garteigin eduksi, niin ESBC PowerAI xSV% differential -mittarilla Garteig on torjunut 1,4 %-yksikköä Halosta tarkemmalla tasolla.

Muut todennäköisyyksiin vaikuttavat tekijät:

Kärpillä on alla tavallista pidempi tauko peleistä, kun taas HIFK:lla pelituntuma kohdillaan keskiviikon SaiPa pelin myötä ja silti energiatasot täydelliset välipäivän jäljiltä. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä HIFK esiintyi hieman edukseen ESBC PowerAI -mittareilla, mikä tässä keskinäisessä kohtaamisessa nostaa hitusen HIFK:n osakkeita.

ESBC PowerAI:n oleellisimmat tunnusluvut:

  • xG+ = xG:tä luotu per peli
  • xG- = xG:tä sallittu per peli
  • xGP = xG:eistä laskettu power
  • xGPF = otteluohjelman/kokoonpanojen/rasitustekijöiden huomioonottaen korjattu suoritustaso eli suoritustaso keskitason (50 powerin) vastustajaa vastaan
  • ESBC PowerAI = tämän hetkinen power rating & maaliodotus
  • Analysis = analyysimme keskiarvot kauden aikana
  • Performance = suoritukset analyysiimme nähden
  • Difficulty = keskimääräinen vaikeustaso ottaen huomioon erikoisinputit ja vastustajien tason & koti/vierasottelut jne. (0 % neutraali/odotettu vaikeustaso, >0 % helpompi ja <0 % vaikeampi)

ESBC PowerAI analyysi:

  • 1X2: 46,9 % - 24,4 % - 28,7 %
  • Maaliodotus: 4,86

Pelisuosituksemme Pitkävetoon:

  • 9158:2 HIFK alle 1,5 (4,30) Panos 2,8/10 (Kerroinraja 3,85)
  • 6725:X Tasapeli (4,40) Panos 1,6/10 (Kerroinraja 4,10)

Pelisuosituksemme kansainvälisille markkinoille:

  • Kärpät ML OT inc (2,65) Stake 3,5/10 (Fair odds 2,48)

Asian handicap kerroinrajoja kansainvälisille vedonvälittäjille:(60min, paitsi OT inc. mainitut):

  • Kärpät ML OT inc.: 2,48
  • Kärpät 0: 2,63
  • Kärpät +0,5: 1,88
  • Kärpät +1: 1,65
  • Kärpät +1,5: 1,52
  • Kärpät -1,5: 5,3
  • o/u 4: 1,52/2,93
  • o/u 4,5: 1,89/2,13
  • o/u 5: 2,29/1,78
  • o/u 5,5: 2,74/1,57
  • HIFK alle 2,5: 2,01
  • HIFK alle 3,5: 1,42

Ilmaisvihjeenä etusivullamme myös nämä samaiset pelisuositukset niin Pitkävetoon kuin maailmallekin.

Tervetuloa mukaamme Liiga-vedonlyönnin etujoukkoihin.

ESBC – Yhdessä enemmän peleistä

Karri Hannukkala

Hannu Seppälä

Jorma Vuoksenmaa

Assistentit

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n Internet-sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat päivittäin ajankohtaiset sijoitusneuvot Pitkävetoon, Monivetoon, hevospeleihin ja Internet-vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä