Kategoria: NHL Blogi

Stanley Cup Playoffs 2019: Boston - Toronto

Boston lähti kauteen ennakkoarviossamme yhtenä idän vahvimmista joukkueista. Alkukaudesta joukkuetta kiusasivat loukkaantumiset, eikä ykkösvahti Tuukka Rask ollut hänkään parhaimmillaan.

Kakkosvahdiksi hankittu Jaroslav Halak pelasi kuitenkin huippukauden ja jopa 40 ottelua Bostonin maalilla erinomaisin tunnusluvuin. Rask on siis saanut hyvin lepoa pitkin kautta pudotuspelejä silmälläpitäen ja samalla Bostonilla on heittää uuniin luotettava kakkosvahti, jos Raskilla ei jostain syystä koppi ala tarttumaan playoffseissa.

Bruinsin syömähammas oli runkosarjassa tuttuun tapaan superketju Marchand-Bergeron-Pastrnak, joka on ollut koko NHL:n paras ketju.

Kauden aikana loukkaantumiset näkyivät etenkin puolustuspässä ja missään vaiheessa Bostonin puolustus ei ollut täydessä terässä. (Krug pelasi 64 ottelua, Chara 61, McAvoy 53 ja Miller 39).

Siirtorajalla Boston hankki Charlie Coylen Minnesotasta ja luopui samalla Ryan Donatosta. Samalla Marcus Johansson saapui New Jerseystä tuomaan lisää syvyyttä hyökkäykseen.

Kokonaisuutena Bostonin runkosarja oli mainio ja nousujohteinen.

Toronto hävisi viime vuoden puodotuspelien 1. kierroksella nimenomaan Bostonille ja tuosta on varmasti hampaankolossa.

Toronton uudelleenrakennus tuli viimeistään tällä kaudella päätökseensä, kun Dubas hankki joukkueeseensa John Tavaresin Islanderseista ja myöhemmin kaudella Jake Muzzinin Los Angelesista. Pidimme ennen kauden alkua puolustusta oikeastaan ainoana kysymysmerkkinä Torontolla ja Muzzinin hankkimisen myötä tuokin osa-alue saatiin hyvään kuosiin.

Maple Leafsin Alkukautta väritti William Nylanderin sopimuskiista, jonka aikana Kasperi Kapanen pääsi lunastamaan paikkansa yhtenä kärkiketjujen ratkaisijana. Loppukaudesta tahti heiman hyytyi ja lopulta Kapasen saldoksi jäi 19+24.

Toronton pelillinen suorittaminen hyytyi kauden edetessä ja kiekonhallintaa kuvaavilla mittareilla kauden toinen puolikas jätti paljon toivomisen varaa. Pelin hekkous näkyi myös pistesarakkeesssa ja kauden edetessä Tampa Bay karkasi divisioonavoittoon ja Boston Bruins tuli rinnalle ja ohi kamppailussa kotiedusta.

Muuta: Toronto on ollut pitkin kautta erittäin runsamaalinen, Boston on puolestaan ollut yksi liigan matalamaalisimpia joukkueita.

Kokonaisuutena pidämme Bostonia aavistuksen vahvempana ja kotiedun turvin n. 55% suosikkina tässä ottelusarjassa. Kerroinastelmassa Boston on kuitenkin jo liiankin iso suosikki ja Toronton puolelta on tarjolla hyviä kertoimia.

Arviomme ottelusarjan voitosta:

Boston 54,9% Toronto 45,1%

ESBC - Yhdessä enemmän peleistä!

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä