Kategoria: NHL Blogi

NHL:n alkukauden katsaus - East Division

Peliystävä,

NHL-kautta on takana reilut kaksi viikkoa. Joukkueilla on takanaan nyt varsin erilaisia ottelumääriä ja jopa vastustajien tasossa on voinut olla suuria eroja.

Vedonlyöjän kannattaakin nyt olla tarkkana, ettei mene vetämään liian suuria johtopäätöksiä alkukierrosten tuloksista tai ainakaan allaolevasta sarjataulukosta.


(kuva: ESPN)

Käymme seuraavassa läpi Itäisen divisioonan tilannetta ja alkukauden huomioitamme joukkueista.

Philadelphia Flyers on 10 ottelun jälkeen kärjessä. Emme kuitenkaan ole aivan näin innoissamme Flyersista tässä vaiheessa, sillä joukkueen maaliteko on onnistunut huikealla 14,8% tehokkuudella. James van Riemsdyk, Kevin Hayes, Travis Konecny ja Joel Farabee ovat viimeistelleet yli odotusten ja jossakin vaiheessa tuurit tasoittuvat.

Lisäksi laukaus- ja xG-tilastoissa Philadelphia on ollut ottavana osapuolena, joten näillä esityksillä divisioonan kärkipaikan pitäminen tulee olemaan vaikeaa.

Maalilla Carter Hart ei ole vielä täysin pelannut odottamallamme ykkösvahdin tasolla, mutta Flyersin onneksi Brian Elliott on paikannut esimerkillisesti saadessaan peliaikaa.

Washington Capitalsin alkukautta on varjostanut venäläisnelikon Ovechkin, Orlov, Kuznetsov ja Samsonov koronaprotokallan rikkominen ja pelikielto. Näistä poissaoloista huolimatta Caps on 10 ottelun jälkeen tasapisteissä kärkijoukkue Flyersin kanssa.

Washingtonissa oli Samsonovin koronatartunnan jälkeen ainekset maalivahtikatastrofiin, mutta Vitek Vanecek on tilaisuuden saatuaan pelannut täysin kelvollisesti.

Laukaus- ja xG-tilastoissa Washingtonilla on samaa vikaa kuin Phillyllä, mutta Washingtonin suhteen emme ole näistä aivan yhtä huolissamme. Capitals on nimittäin jo vuosia ”ylisuorittanut” näihin tilastoihin nähden. Toki tämänhetkiset vain hieman yli 40% kiekonhallintatilastot ovat liian huonoja jopa Capitalsille, mutta nuo voivat hyvinkin nousta, kun Evgeni Kuznetsovkin piakkoin palaa kaukaloon.

Boston Bruins näyttää jatkavan siitä, mihin jäi viime kauden runkosarjassa (Presidents’ Trophy).

Jossakin vaiheessa lähitulevaisuutta Bostonin runko vanhenee Patrice Bergeronin ja David Krejcin johdolla niin paljon, että väistämätön taantuminen on edessä, mutta tämä ei näyttäisi olevan vielä se kausi.

Bergeron on mestaroinut tehot 5+6 ja Krejci on jakanut jo seitsemän syöttöä sivuun. Brad Marchand on ollut täysin tulessa tehoin 6+7. Pitää vielä muistaa, että Bruins pelasi seitsemän ensimmäistä ottelua ilman parasta maalitekijäänsä David Pastrnakia.

Bruinsin laukaus- tai torjuntaprosentit eivät ole mitenkään erikoisella tasolla (9,6% ja 90,4%), joten mikäli sama hyvä pelillinen vire jatkuu, niin Bruins on suosikki divisioonan voittoon.

Jonkin verran taantumista alkukauteen voidaan odottaa erikoistilanteista, joissa Bruins on ollut poikkeuksellisen hyvä. Hyvillä joukkueilla nuo ovat toki useasti keskivertoa paremmat, mutta nykyiset lukemat ylivoimalle 30% ja alivoimalle 88% ovat ”liian” korkeita ja tulevat kauden myötä tasoittumaan.

Pittsburgh Penguins on alkukaudesta kärsinyt loukkaantumisista. Ma-ti välisen yön ottelussa NY Rangersia vastaan puolustuksesta olivat sivussa Letang, Matheson, Trotman, Dumoulin, Petterson ja Riikola. Vaikka joidenkin näistä kohdalla voidaan jopa keskustella siitä, onko kyseessä edes NHL-tason puolustaja, niin kun ”varamiehen varamiehen varasmieskin” alkaa olla sivussa, niin tulos näkyy kentällä.

Toinen huolenaihe Pittsburghilta löytyy tällä hetkellä tolppien välistä: Maalivahtikaksikosta Tristan Jarry – Casey DeSmith kumpikaan ei ole vielä näyttänyt ykkösvahdilta tällä kaudella. Nyt kun puolustus on riekaleina, niin huikealla maalivahtipelillä voitaisiin pysäyttää isoimmat vuodot. Tähän asti tuollaista maalivahtipeliä ei ole vielä nähty Pingviineiltä.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Penguins on onnistunut keräämään 11 pistettä ja se on hyvin mukana taistelussa pudotuspelipaikasta. Pittsburghin onneksi divisioonasta löytyy kolme lähtökohtaisesti huonompaa joukkuetta (NJD, NYR, BUF). Kun samalla Islanders painii omissa ongelmissaan, niin Penguins on kiinni pudotuspelipaikassa. Kun jossakin vaiheessa kokoonpanohuolet helpottavat, niin Pittsburghin pitäisi olla lopulta neljän joukossa.

New Jersey Devils on pelannut melko odotetun alkukauden. Joukkue väläyttelee ajoittain, mutta kokonaisuutena jää jälkeen divisioonan parhaiden nippujen kyydistä.

Devilsin alkukautta on varjostanut Nico Hischierin poissaolo, jonka seurauksena Jack Hughesin roolia on jouduttu nostamaan jopa liiankin suureksi tässä vaiheessa taitavan nuorukaisen uraa.

Nyt tuoreena uutisena Devilsin miehistöstä useat pelaajat ovat joutuneet jäämään pois koronaprotokollan vuoksi ja koko joukkueen pelit on keskeytetty kymmeneksi päiväksi. Tuo tulee puolestaan vaikeuttamaan Devilsin näkymiä loppukaudesta, kun jo valmiiksi tiheää ottelukalenteria joudutaan entisestään tiivistämään.

Buffalo Sabres on ollut jonkin verran epäonninen alkukaudesta. Joukkue on ollut tasapäin peleissä mukana, mutta huono viimeistely (sh 8,7%) ja vaatimaton maalivahtipeli (lähinnä Carter Huttonin osalta) ovat jättäneet pisteitä vastustajille.

Tuoreista hankinnoista Taylor Hall on ollut selkeä vahvistus, mutta Eric Staalin alku Sabres -paidassa on ollut vaikeampi.

Yksi puheenaihe Buffalossa on ollut Rasmus Dahlinin tehottomuus, mutta emme vielä olisi siitä niin huolissamme. Dahlin on ollut erittäin epäonnekaskin, sillä hänen kentällä ollessaan joukkueen laukausprosentti on ollut karmea (sh 3,8%) ja toisaalta maalivahditkaan eivät ole loistaneet Dahlinin ollessa kentällä (sv 86,6%).

Joukkueen yv- peli on sujunut mallikkaasti alkukaudesta tehoilla >30%. Aivan noin hyvänä se tuskin pysyy, mutta sen varaan ei kannata laskea, että se tuosta paljon putoaisi. Sabresin ykkös-yv näyttäisi nimittäin nyt pelaajien roolituksien, taitojen ja kätisyyksien osalta olevan hyvissä uomissa.

NY Islanders pelasi upeat pudotuspelit ja lähti tähän kauteen suurin odotuksin.

Alkukausi on kuitenkin ollut Barry Trotzin miehistölle vaikea. Yhdeksän ottelun jälkeen kasassa on 8 pistettä ja viimeiset viisi otteluaan Islanders on hävinnyt. Osan toki vasta jatkoajalla, joten pistepussikin on jonkin verran karttunut ja peliä ei ole vielä menetetty.

Pelillisesti Isles on ollut riittävän hyvä (>50% xG- ja maalipaikkatilastoissa), mutta heikko viimeistely (sh 7,2%) on jarruttanut pistetahtia. Minään sniper-joukkueena Isles ei toki ole tunnettu, mutta on noissa lukemissa Islandersinkin miehistölle parantamisen varaa. Emme yllättyisi, jos Islanders jatkossa nousisi sarjataulukossa, kun kausi etenee.

Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että Ilya Sorokinin sopeutuminen NHL-tasolle ottaa aikansa. Tuota Islandersin maalivahtitilannetta vedonlyöjän kannattaakin tarkkailla.

NY Rangers on ollut maltillisia odotuksiamme parempi alkukaudesta ja on pelannut useita ”maalin pelejä”. Rangersin ohjelma on kuitenkin ollut helpohko, sillä Bostonia, Washingtonia ja Philadelphiaa se ei ole vielä joutunut kohtaamaan. Lisäksi viimeiset kaksi peliä se on saanut pelata erittäin siipirikkoista Pittsburghia vastaan.

Nykyiset hyvät tilastot saattavat nyt maalata liiankin ruusuisen kuvan Rangersin iskukyvystä. Kannattaakin seurata tarkkaan, miten seuraavan parin viikon aikana pelit sujuvat Washingtonia, Bostonia ja Phillyä vastaan.

Kokonaisuutena NHL-kauden alku on ollut meille ja asiakkaillemme erittäin tuottoisa ja toki onnekaskin. Voi olla, että menestyksemme osalta ”sarjataulukko” nyt jopa hieman valehtelee, mutta uskomme että menetelmämme ja asiantuntemuksemme jauhavat meille ja asiakkaillemme odotusarvoltaan positiivisia vetoja jatkossakin.

Muista myös, että runsaan vuoden ajan olemme asiakkaittemme kanssa voineet hyödyntää NHL-etuamme myös ColossusBetsin poolipeleissä. Siellä kilpailevilla vedonlyöjillä ei ole ehkä aivan yhtä hyvää kokemusta ja koneistoa NHL-vetoihin kuin meillä. Jo viime kaudella kimppamme harjasivat useita isoja voittoja ja tämän kauden näkymät ovat vähintäänkin yhtä hyvät – elleivät jopa edullisemmat - johtuen poikkeuksellisesta NHL-kaudesta erityispiirteineen.

ESBC – Yhdessä enemmän peleistä

ESBC:n kanssa enemmän iloa vedonlyönnistä

ESBC:n voittamisen resepti perustuu Suomen tunnetuimman vedonlyöntisijoittajan Jorma Vuoksenmaan tutkimustuloksiin ja yli 30 voitollisen vuoden kokemukseen vedonlyönnistä. Jorma Vuoksenmaa ja ESBC:n työntekijät pelaavat samaan analyysiin perustuen samoja kohteita kuin asiakkaamme.

ESBC:n sivustolta peliharrastajat ja -sijoittajat saavat ajankohtaiset sijoitusneuvot vedonlyöntiin. ESBC ylläpitää kykyään parantaa asiakkaittensa menestystä yliopistotasoisella tutkimuksella pelisijoittamisesta ja urheilusta.

 

Uutiset ja blogitekstit RSS-syötteenä